Keskiaikaista linnaa rakentamassa

Kiitos Mervi Pasasen blogitekstin sain uusimman BBC:n "elämme menneisyydessä" sarjan Secrets of the castle tietooni jo kun sitä vasta esitettiin kotimaassaan. DVD ilmestyi kiitettävän nopeasti sarjan loppumisen jälkeen ja niin sain elää viisi tuntia putkeen keskiaikaisella linnatyömalla viime lauantaina.

Benoît Prieur (Agamitsudo),  Wikimedia, CC BY-SA 3.0

Aikaisempien sarjojen maatilojen sijaan nyt oltiin rakentamassa 1200-luvun alkupuolen asuinlinnaa. Sopiva paikka kuvaamiselle oli löytynyt Ranskasta, josta rakennustekniikka tuli Englantiin. Rakennustyöläiset liikkuivat keskiajalla työmaalta toiselle eli siinäkin mielessä rajan ylittäminen sopi konseptiin.

Tykkäsin sarjasta melkeinpä enemmän kuin edeltäjistään. En tiedä tarkalleen mitkä tekniikat olivat käytössä Suomen linnojen ja kirkkojen työmailla, mutta jotain samankaltaista kivien nostamisessa lienee ollut. Vähintäänkin työntekoon kuluva aika ja sen vaatima osaaminen. Sarjasta valkeni esimerkiksi maalipigmenttien käsittelyyn vaadittava vaiva ja tieto.

Benoît Prieur (Agamitsudo),  Wikimedia, CC BY-SA 3.0

 Skouame, Wikimedia, CC BY-SA 3.0

Kivet eivät olleet rakentamisessa ainoa materia. Kivien väliin tarvittiin laastia, jonka resepti oli ammattimiesten salaisuus. Sarjassa kaadettiin puu, halkaistiin se lankuiksi ja siloiteltiin niitä kirveillä. Köysiä tehtiin samanlaisilla radoilla kuin suomalaisissa ulkoilmamuseoissa - milloinkahan tekniikka tuli tänne Pohjolaan? Pajassa huollettiin kivimiesten työkaluja ja pariin kertaan todettiin, että työ pysähtyisi ilman seppää.

Kovasti selitettiin ja puolusteltiin sitä, että linnan sisäseiniä kalkittiin valkoiseksi. Keskivertokatsojalle siis outo ajatus?

Skouame, Wikimedia, CC BY-SA 3.0

Ajan työläisten asumukset olivat yksinkertaisia ja nuotio ruuanlaittoon keskellä lattiaa kuten Tudor-sarjassa ja suomalaisissa kiviaika ennallistuksissa. Mistä tuli mieleeni, etten tiedä milloin tilanne Suomessa muuttui.

Asumuksessa oli maalattia, jota mukavoitettiin peittämällä se ruokonipuin. Mistä tuli mieleeni oljet joulunajan lattialla.

Gautier Poupeau, Wikimedia, cc-by-2.0

Sarjan tavallisemman elämän kuvaukseen voi laskea myös myllyn, joka oli rakennettu 1000-luvun alusta säilyneiden jäänteiden perusteella. Kokonaan puusta. Vastaavaa kitinää on varmasti ollut Suomessa kun teknologia tänne ehti. Minut yllätti se, kuinka pienellä vesimäärällä mylly pyöri. Eikä sitä pudotettu kuin metri.

Työmaa Guédelonissa on suosittu turistikohde, mutta sitä ei sarjasta huomannut kuin pari kertaa kuuluvina taustaääninä. Paikka on suhteellisen lähellä Pariisia, joten enpä ihmettelisi, jos sinne kevään ja kesän tullen saapuu entistä enemmän brittejä.

Valokuvat viime keväältä, jolloin sarjan kuvaukset olivat käynnissä.

Viikonlopun vierailut 1700-luvulle

1) Viime vuoden lopulla sai ensi-iltansa dokumenttielokuva Isoviha. Käsittääkseni kaikki näytökset olivat Pohjanmaalla, enkä ehtinyt sinne lähteä, joten tilasin heti tilaisuuden tullen elokuvan DVD:n. Katsominen venähti Marokon matkan ja Amazonin lähettämien muiden levyjen vuoksi lauantaihin.

Trailerin perusteella odotin aivan muuta kuin mitä sain. Dramatisoituja jaksoja oli niin vähän, että ne kaikki löytynevät traileriversioista. Suurin osa sisällöstä oli puhuvia päitä. Kertomansa tarina alkoi Napuen taistelusta ja Isoviha tapahtui ainoastaan Pohjanmaalla. Hyvin lyhyesti käytiin läpi sodan alkuvaiheet ja eteläisen Suomen valloitus. Pohjanmaan kauheuksiin siis keskityttiin, mutta niistäkin jäi hieman hämäräksi terrorin  kesto: vain alkuaikoina vai koko 7 vuotta?

Siis jonkin asteinen pettymys.

2) Koko syksyn olisi ollut mahdollisuus käydän katsomassa Pehr Hilleströmin maalausten näyttely Sinebrychoffin museossa, mutta pääsi minulta unohtumaan ja ryhdistysliike oman naapuristoni kulttuurikohteeseen tapahtui vasta sunnuntaina.

Hilleströmin 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alkuvuosien maalauksista löytyi hovikuvien ohella tavallisempaa elämääkin. Erikoisimpia olivat kuvat kaivoksista ja ruukeista. Olivatko teollisuuspatruunoiden tilaistöitä vai yleisemmälle yleisölle tarkoitettuja? Jäi epäselväksi.

Suurimman ahaa-elämyksen tarjosi Jan Granathin DVD Ut ur mörkret, jota en ostanut alennuksella museokaupasta, vaan katsoin sen näyttelyssä. Kolmen taiteilijan töiden ja Ärstan rouvan päiväkirjojen kautta luotiin puolessa tunnissa katsaus entisajan valaistusolosuhteisiin. Päreet ja kynttilöiden vähyys ei ollut uutta tietoa toisin kuin Tukholman juhlavat ulkovalaistukset, joita tultiin erikseen katsomaan. (Vähän niinkuin parhaillaan käynnissä olevaa Lux Helsinkiä.)

3a) Näyttelyssä olleessa ja ylle liitetyssä (Foto: Brånvall, Birgit / Nordiska museet. CC BY-NC-ND 2.5 SE) Hilleströmin taulussa kamarineidoksi nimetyllä naisella oli niin hieno kaapu päällään, etten osannut enää arvioida maalausten todellisuusarvoa. Kotiin päästyäni kaivoin esiin viime vuoden lopulla ilmestyneen Tiina Kuokkasen gradun Vaatetus identiteetin ilmentäjänä : piikojen pukeutuminen 1700-luvun Oulussa.

En olisi uskonut, että piikojen vaatevarastoja olisi perukirjoihin listattu, mutta Kuokkasen työhön niitä on löytynyt 26 kappaletta. Esipuheen perusteella hän on tekemässä arkeologian väitöskirjaa 1700-luvun pukeutumisesta. Tämän gradun puitteissa hän on pitäytynyt tarkasti perukirjoissa eikä ole etsinyt lisätietoja piioista muista lähteistä. Perhetausta ja elämänvaiheet olisivat voineet selittää vaatteiden eroja.

3b) Toinen tuore gradu samalta ajalta on Perttu Immosen Drengpoikia ja hurrikkaita : Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600 - 1700-luvuilla. Tarkemmin sanottuna on tutkittu Kokkolaa ja Kälviää. Selailun perusteella suosittelen ao. alueen tutkijoille tutkimukseen tutustumista.

3c) Katja Tikan gradu Apua merihädässä vai liiketoimintaa? : Sukellus- ja pelastuskomppanian toiminnan ensimmäiset vuosikymmenet 1729-1760. sisältää pari mainintaa omiin tutkimuksiini liittyvästä Pehr Hansson Sunnista ja on hyödyksi muillekin sukelluskomissaareihin törmänneille.

3d) Ja neljäskin gradu, kun tuli aloitettua. Räihä, Antti: Jatkuvuus ja muutosten hallinta : Hamina ja Lappeenranta Ruotsin ja Venäjän alaisuudessa 1720-1760-luvuilla

Takaisin farmille

Kun keväällä huomasin, että BBC:n historiallisesta maaseutuelämästä tekemiä ohjelmia oli kaksi DVD-pakettia katsomatta, ryntäsin ostamaan. Mutta meni syksyyn ennenkuin katsoin molemmat kokonaan läpi.

Yritin Wartime farmia heti tuoreeltaan, mutta sankarillinen musiikki tökki niin pahasti, että jäi kesken. Tyylilaji ei miellyttänyt toisellakaan yrittämällä. Joka jaksossa muistutettiin, miten brittien selviäminen sodasta oli kiinni maataloudesta. ”The plow had become a weapon of war.”

Mikä pitää paikkansa, mutta jotenkin elo farmilla tuntui varsin vaivattomalta. Naispäähenkilö jaksoi nauraa kaikelle. Traktorin käynnistysvaikeuksista kortilla olevaan ruokaan.

Voitaisiinko suomalaisesta kotirintamasta kertoa samoin? Ainoa kuvaus jonka muistan on parin vuoden takainen naisiin keskittynyt dokumentti, jossa elämä saatiin vaikuttamaan niin rankalta, etten itse olisi siitä selvinnyt.

Tudor farm oli ajankohdaltaan kiinnostavampi. Maatalouden perusta 1500-luvun alun Englannissa oli erilainen kuin ajan Suomessa, mutta tarjosi kuitenkin jotain tuttua.

Savutuvasta alkaen. Olin kuvitellut, että vain meillä oltiin tuolloin niin alkeellisia. Virhe. Englannissa oli tulipaikka oli keskellä huonetta kuin kiviajan rekonstruoiduissa asumuksissa.

Ohjelman tekijät kyntivät härkäparilla. (Tai oikeastaan lehmäparilla, joka oli ainoa tehtävään sopiva Brittein saarilla.) Olin ajatellut, että meno olisi tuskaisen hidasta, mutta miehet joutuivat lähes juoksemaan auran takana. Kävikö näin ennenkin?

Esiteltiin puuastian tekoa sorvilla. Kuinka suuri osa suomalaisista puuastioista tehtiin kotona ja kuinka paljon ostettiin? Herneet niitettiin viikatteella ja puitiin. Minulla ei ole mitään käsitystä miten Suomen alueella hernerokan ainekset koottiin, perattiin ja kuivattiin. Onko jätetty selittämättä kirjallisuudessa vai olenko lukenut huolettomasti?

Maataloudellista 1500-lukua olisin katsonut mielelläni enemmänkin, mutta valitettavasti sarjaa oli ”rikastettu” kuvaamalla luostarikulttuuria: käsikirjoituksen ja ikkunamaalauksen tekoa. Farmilla elämisen maku, joka viehätti ensimmäisissä sarjoissa, jäi tästä puuttumaan samoin kuin Wartime Farmista.

Olipa ihana viikonloppu!

Perjantai-illaksi minulla oli Espoo Cine -lippu, mutta seuraavien viikkojen täysien aikataulujen takia oli työpäivän jälkeen tultava Espoosta Helsinkiin hakemaan postipakettia. Se piti vain nopeasti pudottaa kotiin, mutta vähemmän yllättävästi jäin sinne koko illaksi. Paketissa kun oli brittiläisen Who do you think you are -sarjan 9-kausi.

Ensimmäisen katselukierroksen perusteella sen helmi on jakso Alex Kingstonista. Naisella piti pokka, kun selvisi, että 1800-luvun alussa elänyt esiäiti oli elättänyt itsensä vuokraamalla huoneita prostituoiduille. En muista, että kukaan Suomessa olisi kertonut yhteyksistä esim. Punavuoren vastaaviin taloihin.

Lauantaiaamu meni hermoillessa Koulu-tunnin pitoa. Päivä oli kaunis ja tuntini aika hassusti keskellä päivää, mutta paikalle tuli juuri sopivasti yleisöä. Kokonaisvahvuus lopussa taisi olla 7. Kaikki kuuntelivat keskittyneen oloisesti eikä puheeni ainakaan loppunut kesken. Yleisössä oli yksi tuttava, jolta olisisin saanut rehellisen arvion suorituksestani, mutta koska aurinko paistoi ja olin iloisella mielellä, en viitsinyt kysyä ja yritin aktiivisesti itse olla asiaa miettimättä. (Esityksen faktapaloja linkkeineen.)

Töölöstä siirryin Seurasaareen, jossa oli mahdollisuus nähdä vielä yksi harrastajien kesäteatteriesitys. Seurasaaressa "suomalaista kansankulttuuria ja historiaa kunnioittaen" kirjoitettuja näytelmiä on esitetty vuodesta 1998, mutta minulle kerta oli ensimmäinen. Paikan päällä teki vaikutuksen se, että jääkäriliikkeestä kertova näytelmä esitettiin talossa, joka oli oikeasti ollut (alkuperäisellä paikallaan) jääkäriliikkeen etappi.

Muuhunkin aitouteen oli pyritty ja käsiohjelmassa selostettiin tarkasti henkilöiden todenperäisyys. Itse näytelmä antoi ymmärtää, että ihmiset vuonna 1916 käyttäytyivät kuin suomalaisesssa harrastajateatterissa. Mahdollisesti käytäytyivätkin?

Sunnuntaina luin aamun ja iltapäivänkin puolelle perjantaisessa postipaketissa ollutta regency-romantiikkaa. Miksiköhän ja mitenköhän on syntynyt kokonainen kirjallisuuden alalaji tiettyyn maahan, historialliseen aikakauteen ja yhteiskuntaluokkaan sijoitetuista tarinoista?

Lukeminen vei niin mukanaan, että lähdin aivan viime tingassa kohti Kino Tapiolaa. Eli olin elokuvateatterilla vain puoli tuntia ennen esityksen alkua. Mikä riitti EC- ja KT- veteraanille siihen, että sain katsoa leffan mielestäni teatterin parhaalta paikalta, ykkösrivin keskeltä.

Elokuva oli Hannah Arendt. Kyse ei ollut elämän kuvauksesta vaan pieniä takaumia lukuunottamatta keskityttiin Arendtin suhteeseen Eichmannin oikeudenkäyntiin Jerusalemissa. Pysyin kevyillä lähtötiedoillani mukana, mutta olisiko perusteellisemmilla lähtötiedoilla elokuva vaikuttanut toisenlaiselta? Todennäköisesti, sillä niinkuin takanani istuneet ennen elokuvan alkua miettivät: katselukokemukseen vaikuttaa silloinen tietous eikä samaa kokemusta (välttämättä) tavoita katsoessaan elokuvan uudelleen. 

Vuodesta 1790 ja arpajaisista

Pari viikkoa sitten tuttavani kehui Jyrki Heinon Kellaria FB:ssä ja tuttavan tuttava kysyi, että "oliko kyseessä suomalainen Anno 1790?" (Traileri YouTubessa) Tästä virikkeestä älysin tarkistaa verkkokaupat ja tilasin dvd-levyt vuosi sitten tv:ssä esitetystä sarjasta. Twitterissä joku kaipasi levyjä suomenkielisellä käännöksellä, mutta minulle riitti huonokuuloisille ruotsalaisille tehty tekstitys.

Suoraan sanottuna,  minulle olisi riittänyt pelkkä päähenkilön tuijotus. Että on miun-maun-mukainen! Loppujen lopuksi vilahti alasti ja dvd-levyn voi katsoa uudelleen ja uudelleen... Sarjassa sattui ja tapahtui niin paljon, että olin katsonut jo useamman jakson kun havahduin huomaamaan, ettei päässäni ollut ollut yhtään kriittistä ajatusta historian esityksestä. Vaikka sarjassa elettiin tiettyä historiallista aikaa ja siitä oli ammennettu aiheita jaksojen rikoksiin. Tuli keskityttyä juoneen ja henkilöihin.

Laitettuani tietoisesti nipovaihteen päälle keksin harmistua siitä, ettei yksikään sivuhenkilö sanonut sanaakaan suomea. Suomalaiset mainittiin yhdessä repliikissä mustalaisten (tms.) kanssa rinnakkain, mutta kukaan ei tullut eikä mennyt Suomeen. Naispäähenkilö puhui suomenruotsia, jonka tekijät olivat ilmeisesti katsoneet riittäväksi tavaksi heijastaa valtakunnan itäosan vaikutusta pääkaupungissa.

Ainoa jakso, jonka historiallisesta taustasta minulla oli jotain käsitystä, käsitteli kuninkaallisia arpajaisia ja niiden jokeria: myötäjäisarpajaisia. Jaksossa arpajaiset olivat ilotulituksin koristeltu esitys puistossa, johon oli tullut paikalle arvan ostajia ja naimisiin kaipaavia tyttöjä. Epäilen, että tv:n ehdoilla arvonnan ulkoista olemusta oli kohennettu ja palkinnonjakoa yksinkertaistettu. Rahavoittoja jaksossa nimittäin arvottiin vain yksi ja jokerivoittoja samoin. Blogiani seuranneet tietävät, että jälkimmäinen ei pidä paikkaansa. Rahavoitoistakin oli yhtä riviä pidemmät listat sanomalehdissä ja nyt lienee sopiva aika näyttää esimerkki moisesta (Inrikes tidningar 5.4.1799). Vihoviimeisinä maaseudun voittajien paikkakunnissa: Turku, Pori, Helsinki, Loviisa,Porvoo, Hämeenlinna, Oulu, Rauma ja Tammisaari.

Ylin kuva on muistuttaa sarjan pukuja, vaikka edustaakin 1750-lukua (Nordiska Museet, Flickr). Toinen kuva on Daniel Nyblinin valokuva Erik Johan Löfgrenin maalauksesta Nainen 1700-luvun puvussa (1884)

Kuka oikein olet?

Ohjelmasarja Kuka oikein olet? tuli viime talvena tv:stä ja jäi laitteettomassa taloudessani katsomatta. Erään tuttavani laitteistoon suurin osa jaksoista oli jäänyt talteen ja hän (hmm... mikä olikaan laillista...) inspiroitui äskettäin tarjoamaan minulle mahdollisuuden katselumaratooniin.

Posotin tosiaan 9 jaksoa yhteen menoon. En ollut vuosiin katsonut yhtä paljon suomalaista tv:tä, joten oli iloinen yllätys, että sisältö ei osoittautunut niin "hapokkaaksi", että olisin joutunut keskeyttämään. WDYTYA-veteraanina oli tuttua, että ohjelmissa tietoa matkattiin hakemaan epäkäytännöllisistä paikoista ja saatiin käsiin epätavallisella tavalla. Vai oliko niin, että kuvaukset oli tehty ennenkuin evlut-seurakunnat sulkivat ovensa sukututkijoilta?

Jaksot olivat vain puolituntisia. Brittien tuntiin verrattuna anti jäi aika vähäiseksi ja tunnelma oli kotikutoinen. Yritystä oli, mutta onnistumisia vähemmän. Käyttämättä jäi paljolti mahdollisuus kertoa samalla kansakuntamme historiasta tai ainakin minun lähtötiedoillani siltä tuntui.

Veijo Baltzarin piiskuritarinaan olisi helposti saatu lisätietoa 1800-luvun piiskarangaistuksen annosta, vaikkapa erään elämäntapahistorioitsijan kirjasta. Lisäksi jäi, äskettäin julkaisemieni piiskauskorvauksienkin takia, vaivaamaan asiakirjatodisteiden vähäisyys. Oliko piiskuri "tilaustyöläinen" kertakorvauksella eli ilman virallista toimeen nimitystä?

Hienoin jaksoista oli Sinikka Nopolan. Oli elämys kuunnella Mats Hallenbergiä niin, että ymmärsi mitä hän sanoi. Tuskaiset hetket Jyväskylän Kustaa Vaasa -seminaarissa kaksi (?) vuotta sitten ovat jättäneet pysyvät muistot. Oli myös todella hienoa nähdä 1600-luvun valtiopäivistä syntynyttä originaalimateriaalia, edes läppärin ruudulta. En ihan ymmärtänyt selostusta, jossa ritarihuoneen saliin jäi istumapaikkoja/tilaa muidenkin säätyjen edustajille, mutta eiköhän Hallenberg tiedä asian paremmin kuin minä.

Hienoa oli nähdä muissakin jaksoissa kirjanselkämyksistä tuttuja, joita en tietääkseni ole koskaan nähnyt "livenä". Niinkuin Huittisten historian kirjoittanut Raimo Viikki ja Viron historian kirjoittanut Seppo Zetterberg. Paljon elämyksellisempää kuin jaksojen päähenkilöjulkkikset!

Kaikissa näkemissäni formaatin sovelluksissa (Suomi, Ruotsi, Iso-Britannia ja Yhdysvallat) sukututkimus esitetään epärealistisesti. Suomen osalta ei ainakaan synnytetty turhia odotuksia mielenkiintoisista tuloksista, mutta riittiköhän tämä sisältö innostamaan jonkun sukututkimuksen pariin?

Ruotsin historian tutut kohokohdat

Toukokuisella Tukholman matkallani olin onnessani kun sain ostettua Sveriges historia tv-sarjan kakkoskauden dvd-pakin. Kesäkuun loppuessa olin katsonut sen suunnilleen kahdesti läpi, enkä ollut enää yhtä iloinen.

Ykköskauden katselukokemuksen kuvasin tänne ja olen ohjelmiin myöhemminkin palannut. Minusta jaksoissa on tuore ote ja mukana "uusia" aiheita/näkökulmia Ruotsin keskiaikaan. Liekö selityksenä heikommat lähtötietoni? Sillä vuodesta 1520 aloittanut kakkoskausi tuntui huomattavasti konventionaalisemmalta. Jopa tylsältä.

Jakso Vasatiden (1520-1611) yritti kovasti tehdä Vasa-suvun kuninkaista mafiaperhettä. Kummisedän musiikki ei riittänyt vakuuttamaan, kun kaikki selostettu tuntui tutulta. Uutta oli maininta, että Kaarle IX oli innokas syyttämään siveellisyysrikoksista ja valtakaudellaan annettiin ennätysmäärä kuolemantuomioita. Dick Harrison 1500-luvun palkkasoturin asussa jäi myös mieleen.

Stormaktens upgång (1611-1660) esitti 30-vuotisen sodan leirielämän aurinkoisena päivänä ja taustalla soi kevyt pimputus. Kun sotilaat olivat kuvassa, oli musiikki juhlavaa. Ei sodassa ole mitään muuta pahaa kuin väennosto, jonka yhteydessä piipahdettiin tavallisen kansan pariin. Maahanmuutto oli jaksossa vahvasti esillä, en ole tiennyt, että Göteborg oli hollantilainen kaupunki.

Stormaktens fall (1660-1718) syyllistää aatelin, joka edellisessä jaksossa sai asemansa meriiteillään. Sukupolvi ehti vaihtua? Noitavainossa huomioni vei kevyen iloinen musiikki.

Loppupuolella Harrison summeerasi ajan sotilasdiktatuuriksi. Kaarle XII esiintyi aina univormussa, niin kuin oman aikammekin diktaattorit. Suuressa Pohjan sodassa kuoli 200 000 "ruotsalaista" ja sodan kuluessa taisteltiin Narvassa, Poltavassa ja Norjassa. Rokahtavalla musiikilla marssittiin hyökkäykseen Ruotsin rajojen ulkopuolelle. Viis puolustussodan epäonnistumisesta, Suomen alueen miehitystä ei mainittu ollenkaan!

Upplysningens tid (1718-1809) sentään kertoo, että Hattujen sodassa Suomi miehitettiin. Kustaa III:n sodan kohdalla taisi (?) tulla selväksi, että se taisteltiin Suomessa. Ja väleissä tiedettä, kuningashuonetta, kaakeliuuneja ja ruotsalaisten hoitamaa orjakauppaa. Lopuksi aurinkoisena päivänä kuvattu Suomen sodan taistelun elävöitys ja hups, Ruotsi menetti vähän aluettaan. Viaporin antautuminen ja sotajoukkojen heikko kunto selityksenä

P. S. Kyllä, katsoin myös kaksi viimeistä jaksoa, jotka kertoivat Bernadottelandiasta.

P. S. 2. Samalla kirjakauppakäynnillä lastenosastolta ostamani Hitler ja Stalin kirja on luettu ja hyväksi havaittu.

Kuvat: [Kustaa I] Recueil de portraits gravés au trait, Gallica ja Linnée / Ambroise Tardieu direxit, Gallica

Historiaa henkilökohtaisella otteella

Reduktio-projektini ei varsinaisesti ole edistynyt ja vuotta on jo kuukausi mennyt. Viime lauantaina ryhdistäydyn ja otin käteeni John O'Farrellin 552-sivuisen teoksen An Utterly Impartial History of Britain, or 2000 Years of Upper Class Idiots in Charge. Olin siitä osia lukenut ja tykännyt tyylistä. Nyt sitten alusta loppuun, jonka saavutin sunnuntaina ennen ennakkoäänien tulosten julistamista. (Otin aika monet torkut.)

O'Farrell on alkusanojensa mukaan halunnut kirjoittaa humoristisen katsauksen niille, jotka eivät kuunnelleet historiantunneilla. Kumartamatta pyhille lehmille. Nautin tyylilajista ja totisesti toivoisin, että Suomen historiasta olisi jotain vastaavaa. Kannoin kirjastosta Meren 4-osaisen Suomen historian, mutta se ei ollut samaa tasoa. Tyylinäyte O'Farrelliltä sivulta 45: If ever you are stuck writing about prehistory, just talk about their 'gods' in the plural and it sounds like you know what you are talking about.

Koska Simon Schaman A History of Britain dvd-paketissa ei ollut kokonaisaikaa, kuvittelin, että voisin katsoa sen myös viikonlopun aikana, kirjan kanssa lomittain. Ei ollut mahdollista. Katsottuani runsaan tunnin totesin, että Schaman tyyli ei sovi minulle. Tsekattuani ekstramateriaalilevyn selvisi, että kokonaispituus on 15 tuntia. Joille minulla on muutakin käyttöä.

Ektroissa Schama selitti suurella antaumuksella sitä, miten hän oli nimenomaan halunnut pitää vain itsensä äänessä. Lisäksi hän selitti. miten kuvauspaikalla heiluneet puunlatvat saivat edustaa surukuoroa tms. ja kehui muutenkin itseään sen verran että paketti lähti kierrätykseen. (BBC:n hupipala YouTubessa on hyvin kuvaava.)

Omaan hyllyyn taas jäi sunnuntai-illan parsintatuokion seuraksi katsottu dvd Bloody Britain. Sen puolen tunnin mittaisia jaksoja olen jo katsonut jo useaan kertaan ja mielestäni kaikki nyt ainakin kerran. O'Farrellin kirjan jälkeen tuijotustuokio oli mukava kertauskurssi, kun kaikki väkivaltahetket oli kirjassa ainakin ohimennen mainittu.

Nimekkeensä mukaisesti Bloody Britain keskittyy nimenomaan väkivaltaan. Onnistuen tuomaan sen realistiseksi ampumalla varsijousella autonromua tai ruoskimalla sian palasta. Historian tapahtumat visualisoitiin tietokoneanimaatiolla, jossa pysyttiin jollain ilveellä humoristisuuden oikealla reunalla. YouTubesta löytyy jakson puolikkaita, todennäköisesti laittomia, joten en linkitä.

O'Farrell ja verisen Britannian tuottajat ovat myös esittäneet tulkinnan eivätkä totuutta. Mutta siinä missä Schaman väitelauseet saivat minut tiuskimaan ruudulle, kirjan luin nyökytellen ja dvd:tä katsoin mielenkiinnolla. Miellyttäminen vaarallista ja laskee lähdekriittisyyttä?

Niin tai näin kierrätyskassiin menee nyt myös täällä jo mainitsemani Simon Winderin Germania. Siinä ei ole kuin 400 sivua, mutta kun ei lähde liikkeelle, niin ei. Jonkin aikaa joutuu odottamaan Stephen Clarken 1000 years of Annoying the French, sillä brittihistoriaa tuli nautittua tarpeeksi tämän hetken tarpeeseen.

Toisesta ajasta ja maasta

Viime vuoden loppupuolen onnistuneimpia dvd-ostoksia oli The very best Time Team Digs. Sadoista tv-sarjan jaksoista oli valittu levyille vain kahdeksan ja ne olen nyt katsonut jo useampaan kertaan. Formaatissa sama joukko asiantuntijoita ja amatöörijuontaja saapuvat kohteeseen ja kaivavat maata 3 päivää. Eli tekevät muutaman koekuopan, joista (tietenkin) löytyy jotain mielenkiintoista.

Ollaan vieraalla maalla ja kaivauskohteet jaksoissa usein nurmilla, joita ei ilmeisesti koskaan ole kynnetty. Rakenteet paljastuvat nimittäin hämmentävän läheltä pintaa. Yhdessä jaksossa ison roomalalaiskauden rakennuksen pohjapiirros oli hahmotettavissa yksinkertaisesti ilmasta, sillä rakenteiden päällä ruoho oli kuivunutta.

Niin, roomalaiskauden. Brittein saarella saa esiin toisenlaisia juttuja kuin Suomessa. Keskiaikaisen kylänkin muoto oli aivan toinen kuin Espoon Mankbyssä. (Eroista ja yhtäläisyyksistä keskiajan kylien tutkimisessa Georg Haggrén kirjoitti viime marraskuussa.)

Jokainen jakso aloitettiin geofyysisellä tutkimuksella, joka taianomaisesti paljasti miltä maan alla näytti ja mistä kannatti kaivaa. DVD-setin extralevyllä selostettiin mitä kyseinen tekniikka tarkemmin sanottuna oli ja miten laitteisto oli tv-ohjelmien teon aikana kehittynyt.

Yksi jakso oli maaseudun sijaan kaupungissa, jossa tavallisen (britti)rivarin takapihalta paljastui muistaakseni roomalaiskauden mosaiikki. Tästä tuli mieleeni hyllystäni löytyvä kirja Archeology is Rubbish, joka paljastuikin tämän tv-sarjan tekijöiden tuotokseksi.

Mielelläni olisin katsonut vaikka kaikki 200 jaksoa ja jos asuisin Iso-Britanniassa niin näköjään se onnistuisi Channel4:n verkkosivuilla. Koska videot eivät siellä lähde pyörimään, täytyy tyytyä näytteisiin YouTuben puolella: City of the Dead, Dungannon Castle, Rich Roman Pickings, Bowled Over, Mosaic Mystery, Paintpot's Grave, Mysterious Castles, Roman Occupation, After Taste . YouTubessa on myös kanava Time Team Digital, joka näyttää sisältävän rennompia videopätkiä kuvauksien ajalta.

Sarjaa on yritetty siirtää Atlantin länsipuolelle, jossa arkeologia lienee löytöjensä puolesta vastaavalla tavalla epäseksikästä kuin täällä Suomessakin. YouTubessa voi katsoa amerikkalaisen sarjan Time Team America promon. Kokonaisia jaksoja on tarjolla PBS:n sivuilla ja ne näyttävät toimivan myös Suomesta käsin.

Luista

Jatkan vieläkin pyhäinmiesten päivän teemalla...

Eilen kotiin tullessani postiluukusta törrötti lupaavan näköinen Amazonin kuori, yksi DVD tilauksestani oli jälkitoimitettu. Iloni muuttui harmistukseksi, kun sain paketin auki ja totesin kyseessä olleen History Cold Casen kakkoskausi. Ykköskausi tuli nimittäin viikonloppuna katsottua ja tuomittua. Vaikka tekijät olivat englantilaisia tyyli oli amerikkalaisen dramatisoiva ja jankkaava.

Kussakin jaksossa analysoidaan luurankoa tai useampaa. Kaikille tehdään suunnilleen samat testit ja useimmiten merkityksetön kasvojen ennallistus. Ohessa mietitään historiaa, mutta aika yksinkertaisella tavalla. Yhdessä jaksossa tutkittiin afrikkalaisen oloista luurankoa keskiaikaisen luostarin hautausmaalla. Neuvoin ruutua sanomalla "ristiretket" suunnilleen varttia ennenkuin ohjelmassa päästiin samaan tulokseen. Mielenkiintoisin jakso oli kaivoon haudatut 17, jotka dna-analyysillä selvisivät todennäköisesti juutalaisiksi, mikä paljasti uutta tietoa kyseisen kansanryhmän kohtelusta keskiajalla.

Kyseisessä jaksossa jäänteet luovutettiin "omalle yhteisölle" eli nykyiselle kaupungin juutalaiselle seurakunnalle. Missään muussa katsomassani jaksossa en huomannut mainintaa luiden loppusijoituksesta eikä analyysin oikeutusta (tietenkään) kertaakaan kyseenalaistettu. Moni olisi kyllä sen voinut tehdäkin.

Suomessa ei inhimillisten jäänteiden käsittelystä ja sijoittamisesta ole suuremman yleisön kuullen keskusteltu. Ainoa mieleeni tuleva juttu on Ylen sivuilla ollut uutinen Kolttavainajat haudataan uudestaan Neidenissä. Se loppuu

Tarinat kertovat, että luut lähtivät, kun haudat ryöstettiin yönpimeydessä. Aivan näin yksinkertainen asia ei ole.

- Tätä asiaa voi katsoa usealta puolelta. Me tiedämme sen, että yksi Neidenin kolttakylässä asuva kolttasaamelainen myi luiden jäänteet Anatomisen instituutin tutkijoille. Se on toinen puoli asiaa.

Ei ehkä koskaan selviä, keitä Neidenin vainajat olivat. Heitä on haudattu paikalle pitkän ajanjakson kuluessa. Luiden uudelleensiunaamisella on kuitenkin suuri symbolinen ja henkinen merkitys Suomen ja Norjan puolen kolttasaamelaisille.

Ruotsissa keskustelua on näkynyt enemmän. Tuoreimpana Åsa M. Larssonin blogikirjoitus, jossa viitattiin Historista museetin paneelikeskusteluun, jonka voi katsoa verkossa. Aikanaan minulla oli aiheesta useampia linkkejä, olenko laittanut hukkaan vai jonnekin tänne blogissa...?

Lisäys 9.11.2011 klo 12:48: Åsa M. Larsson kommentoi paneelikeskustelua tuoreimmassa blogikirjoituksessaan.

Agricolaa etsimässä

Kesäisessä linkkisiivouksessa löytyi (uudelleen) Wäinön aikakone, joka oli tv-sarjan Risti ja siniristi -tukimateriaalia. Nimestä voisi kuvitella kyseessä olevan tuoreiden 1918-tutkimusten esittely, mutta valtion ja kirkon suhdetta esitellään siinä koululaisille hieman laajemmin. "Arkemme on täynnä asioita, joiden emme ehkä tiedäkään olevan kirkon meille tuomia. Niistä ja kirkon 850 vuoden historiasta Suomessa kertoo viisiosainen ohjelmasarja Risti ja siniristi." Ottamatta kantaa ev. lut. kirkon intressiin kontribuoida tällaiseen ja siitä mahdollisesti seuraaviin vinoutumiin, aikakoneesta voi lukea jutut Skandaali piispantarkastuksessa Helsingissä vuonna 1691, Kuopion rytyjoulu vuonna 1760 ja Ulstadius haukkuu pappeja Turun tuomiokirkossa vuonna 1688.

Sivusto on niin vanha, että kaikki ulos vievät linkit eivät toimi. En siis pässyt pukemaan Lallia ja Henrikiä sopiviin vaatteisiin. Mutta päädyin sivustolle Agricolan kaavussa, josta selvisi, että juhlavuonna 2007 oli tehty Agricolasta ohjelmaa. Historian elävällä kuvalla esittämisestä innostuneena ryntäsin oitis Kirkkohallituksen sivulle tilaamaan DVD:n. Se saapui aikanaan ja tuli katsottua saapumispäivänään.

Koulu-tv:stä ei ollut minulla kovin auvoisia muistoja, mutta ohjelma oli ihan hauskaa katseltavaa. Ehkä koulu-tv on aina vedonnut eniten aikuisiin? Jotka eivät joudu pakertamaan verkkosivuilta löytyvien tehtävien kanssa

7. Missä Agricola kävi koulunsa?
Vastaus: Viipurissa.
8. Mitä Agricola opiskeli koulussa?
Vastaus: Latinaa, logiikkaa (päättelytaito), retoriikkaa (puhetaito) ja musiikkia.
9. Kuvittele, että koulusi alkaisi viideltä aamulla ja jatkuisi viiteen iltapäivällä. Mitä hyvää/huonoa siihen mielestäsi liittyisi?

Paljon kivempi oli verkkosivujen kuuden kysymyksen testi, jossa pärjäsin hyvin jo ennen ohjelmien katsomista. Kolmessa vartin jaksossa käytiin läpi Agricolan elämän päävaiheet roolileikein. Rakenne, jossa tekijät olivat tekemässä omaa filmiään, toimi ihan mukavasti. Trailerista saa käsitystä tyylilajista. Kaikki oleellinen tuli sanottua eikä mukana ollut pelkäämääni kristillistä kerrostumaa. Tarkoituksellisen lavastetut kohtaukset "sit se niinku tekee peltotöitä" toivat hyvän etäisyyden todellisuuteen. Oltiin havainnollistamassa esim. Agricolan ja Kustaa Vaasan välistä suhdetta eikä tekemässä yhdestä kohtaamisesta tarkkaa rekonstruktiota. Siis impressionistinen ote.

Ihmeettömyyksien maa(t)

BBC:n DVD-setti Seven wonders of the industrial world ei herättänyt minussa suuria odotuksia, joten pääsi yllättämään laadullaan. Isot rakennusprojektit oli dramatisoitu hienosti ja oli kiva ratkaisu, että "puhuvat päät" olivat historiallisia hahmoja. Joka jaksossa oli mukana työläisten kärsimystä (ja muitakin ongelmia) eli muistutti sotatarinointia, mutta sankariylistyksen tuloksena oli yhteiskuntaa parantavia rakennelmia, ei pelkkää kuolemaa. Sitäkin kyllä järkyttävän paljon.

YouTube-klipsit Hoover dam -jaksosta (1, 2)

Ei vaatinut kovin kummoista huomiointikykyä todeta, että jokaikinen esitellyistä "ihmeistä" oli joko Britanniasta tai Yhdysvalloista. Vihoviimeinen jakso kertoi Panaman kanaalista, joka on edellä mainittujen maiden ulkopuolella ja oli ranskalaisen aivoitus, mutta amerikkalaisethan sen lopulta saivat aikaan. Saksa on kuuluisa insinööreistään, eikö siellä tehty mitään suurta?

Ruotsissa Götan kanaali valittiin johonkin ihmeiden kategorisointiin ja sen tekemistä on joissain kuulemissani radio-ohjelmissa yritetty nostaa esiin suursaavutuksena. Suomen puolelta mieleen ei tule mitään rakennusprojektia, jota pidettäisiin kansallisena sankaritarinana. Saimaan ja Vääksyn kanavat tulivat tehtyä, rautatiet rakennettua ja muutakin aikaansaatua ilman että siihen olisi vaadittu osaamista tai yrittämistä. Suurmiestemme joukossa ei ole insinöörejä, hädin tuskin edes tehtaanpatruunoita. Olimmeko me todellakin niin aikaansaamattomia? Ennen sotakorvausten maksua, siis.

Lomatunnelmia Twitteristä

Kesälomasta on sitten hurahtanut kolmannes. Twitter-virtani kertoo tunnelmista...

23.6.

• 3 kirjaa palautuspinoon ja niistä 3 blogitekstiä varastoon. Hyvä aloitus lomalle.
• Ahndorilin Tyko Brahen tähtitaivas vaikuttaa.

24.6.

• Nyt katson keskittyen Stenristarna-Dvd:n läpi. Del 1 Islandet alkamassa.
• On se hassua, että Tanskassa kivikausi on meren alla.
• Vanhimmat kalliopiirrokset Altassa. Ångerman-joen rannalla paljon.
• Ei oteta mitään kantaa siihen mistä suunnasta kivikauden ihmiset tulivat Skandinaviaan.
• Ukkeli lyö piikivestä palasia. Haastavaa harjoittelunkin jälkeen.
• Kuinkahan isoina paloina piikivi tuotiin Suomeen? Vai valmiina työkaluina?
• Mikroskoopilla näkee mitä piikivisellä veitsellä on leikattu!
• Kokeelliset arkeologit tekevät tuohella katetun puumajan, style.
• Nyt tulee maatalous. Mystinen korkeakulttuuri 1500-800 eaa. Del 2 bronsålderns gåta
• Megaliittihautoja Ruotsissa hyvin rajatulla alueella.
• Sitten esitellään Pohjanmaan jättiläistenkirkkoja ja rekonstruoituja taloja. Arkeologi väittää Suomen keskukseksi kivikaudella.
• Nyt sitten vihdoin pronssikausi ja kivipiirrosten tulkintaa.
• Tuhannen vuoden ajan Etelä-Skandinaviassa Euroopan edistyneimmät kullan ja pronssin käsittelijät. Osa selitystä meripihkakauppa?
• Esineiden ja kuva-aiheiden samankaltaisuudet todistavat yhteyksistä Välimerelle.
• Animoidut kalliopiirrokset hauskoja.
• Edellisessä jaksossa todettiin kivikauden ihmisten olevan "kuin me" ja nyt pronssikaudella "täysin erilaisia". Yrittäkää päättää!
• Samoja kuva-aiheita Espanjassa ja Italiassa. Identtisiä laivoja kreikkalaisissa ruukuissa.
• Laivakuvissa yhteyksiä myös Egyptiin ja Pohjois-Afrikkaan.
• Nyt ne on Vitlyckessä samassa rekonstruktiossa, jossa minä pari viikkoa sitten!
• Sitten Kiviksgraven. Arkeologin mukaan sinne haudattu matkaillut suurmies, joka tuonut vaikutteita Pohjolaan.
• Vanhempi teoria: Ruotsissa venetsialaisten etäpesäke.
• Arkitavara kotimaista, mutta statusesineet välimerivaikutteisia. Sieltä tulleita muuttajia?
• "Omituisinta pronssikauden kulttuurin häviäminen." Rauta saapuu, del 3 Stenskeppens tid
• Kalliopiirrustukset eivät todnäk yhteiskunnan kerman kulttuuria. Mahdollisesti (ulkomaisten) merimiesten.
• Tai toisen yhteiskuntaryhmän, alkuperäiskansan, metsästäjien.
• Hypätään jyllantilaisiin hautoihin, joissa säilynyt orgaanista ainesta.
• Rautakauden alkaessa ilmasto muuttuu, kalliopiirrosten teko loppuu ja merkit yhteyksistä kauemmas häviävät.
• Rauta tasa-arvoisempi metalli kuin pronssi. Rautakaudessa nyky-yhteiskunnan juuret.
• Pronssikauden auringonpalvonta korvautuu kelttien ja saksien uskolla. Rooman valtakunnan kamaa päätyy Pohjolaan.
• Sotaa ja muinaislinnoja roomalaisen mallin mukaan.
• Hienot kultakaulakorut 500 jaa. Kivien koristelu alkaa uudelleen, viimeistä kertaa. Riimut.
• Eli viikinkiaika alkaa. Monia samankaltaisuuksia pronssiaikaan ja Rooman kulttuuriin.
• "Pohjoismaiden kulttuuri ei erityisen pohjoismaista, aina yhteyksiä muualle." Loppu.

Samana päivänä DVD:n katselusta podcastien pariin

• BBC:n A brief history of math podcast, osa 6/10 menossa. Lukuunottamatta välimusaa hyvä.
• Opin 1700-luvun italialaisesta ajanlaskusta BBC A History of Mozart in a Dozen Objects podcastin ekasta jaksosta.

25.6. - edelleen podcast-varaston purkua ja hidasta siirtymistä tutkimuksellisiin toimiin

• BBC:n Four Thought sarjan tuoreissa jaksoissa historioitsijat puhuvat protestantisesta työetiikasta ja venäläisestä historian käsittelystä.
• Kas. Hallenberg on edelleen lukematta kokonaan.
• Hallenbergin eka luku käsitelty. 2 luku alkaa sivulta 41 eli kirjasta 90% jäljellä.
• Kakkosluvussa paljon ylätasoa, joka ei minulle relevanttia. Sivu 95 odottaa lounaan jälkeen. 75%.
• 3. ja 4. luku Hallenbergia käsitelty. Puolivälissä.
• Taukopaloina BBC:n DVD Coast 5 jaksoja. Uloskin pitäisi kai mennä.
• Hallenberg laputettu loppuun ja relaan taidevarkauskirjan parissa.

26.6. ajatukset lentelivät sinne ja tänne

• Katselen taas Coastia. Bretagnesta näytettiin suunnaton (kylläkin suunnattu) standing stones asetelma. Upea.
• Stadin friidu noteerasi blogini! Jee!
• OÅ-käsis täynnä aukkoja. Minkälainen oli Tallinna helmikuussa 1562?
• Ja lopuissa 30 vuodessa enemmän aukkoja kuin tekstiä eli kirjoittamaan?
• Vetenskapsradio historia aloitti 8 viikon kesätauon, nyyh-nyyh
• Coast katselu jatkuu. Marconin sähkötyslaitos Irlannissa ollut uskomaton. Jäljellä tuskin mitään.

27.6.

• Ostin Akkarin alesta kilokaupalla muistikirjoja. Paperin teko loppuu joku päivä.
• Aiemmin tänään löytöretki Espooseen. Saldo: muutama hautakivi ja Kaivomestarinaukion sotkettu kyltti.
• Argh, huomasin juuri että pari kirjastovarausta eivät ole liikahtaneet. Koska kirjat vasta "käsittelyssä". Saa lopettaa jo!

28.6.

• OÅ-käsikseen 4 sivua tuoretta tekstiä. Pitkästä aikaa.
• Kävin Kansallisarkistossa ja törmäsin kesäaukioloaikoihin, joista on tiedotettu? Jossain?
• Kotona odotti tuore HAik...
• Urakoin Stuff you Missed in History Class jaksoja. Yhdessä mainittiin Suomi ja Vrouw Maria (sp?)

29.6.

• Apropoo, kävin eilen katsomassa Atskin Lappi-näyttelyn. Antoisa.
• Tuula Levon blogissaan ihmettelemä AGK-maalaus ei enää ollut seinällä. Tuleekohan asia koskaan julkisuuteen?
• Ilmastoidussa bussissa kohti Tammisaarta. OÅ:n jäljillä, mutta hevosien kohtaaminen epävarmaa.
• Tajusin tunti sitten, että keskiaikamarkkinat alkavat vasta klo 12. Eli kuitenkin TMA:oon. Jos tarvittavat tiedot löytyvät...
• Löytyi. Mutta jouduin selaamaan muistiinpanoja, joiden taso saa minut itkemään.

30.6.

• 1941 vain 11 parlamentarista demokratiaa? Kuuntelussa BBC:n Democracy on Trial osa 1.
• Nautittu keskiaika-antia tulella terästettynä.

1.7. en twiitannut juuri mitään, joten lainataan Facebookia

• Kaisa ei lähde tänä aamuna etsimään Kravin kanavaa, sillä Kokemäellä sataa parhaillaan kaatamalla ja ukkostaa.
• Kaisa ei saa käyttää iskän tietsikkaa kun ukkostaa. Kokemäellä on tylsääää...

Historiallisissa ajoissa asumista

DVD-ostoksissani olen yrittänyt löytää tosi TV-sarjoja, joissa nykyajan ihmiset heitetään menneisyyden elämään.

Living with the Tudors ei tällaiseksi osoittautunut, mutta oli omalla tavallaan mielenkiintoinen. Tekijät olivat yrittäneet dokumentoida Kentwell Hallissa joka kesä järjestettävää historian elävöittämistapahtumaa, jossa tavalliset ihmiset pääsevät rahalla pällistelemään Tudor-aikaa eläviä vapaaehtoisia. Koska kaikki elävöittäjät eivät hyväksyneet kuvausta, elokuvaan tuli turhan paljon kyseisten kismojen esitystä.

Myöskään At home with Georgians ei ollut tosi TV:tä, mutta erittäin laadukas faktasarja 1700-luvun kotielämästä Englannissa. Juontava professori Amanda Vickery näytti oikeita dokumentteja, joihin tutkimustuloksensa perustuivat. Näitä elävöitettiin vierailemalla ajan taloissa ja pienillä dramatisointipätkillä.

1900-luvun alku näyttää olevan aikaisin aika, johon tavallisia ihmisiä uskalletaan lähettää. The Edwardian House on näytetty Suomen televisiossakin vuosia sitten. Siinä on yläkerta-alakerta -meininkiä liikaa makuuni. Sisarsarja Treats from the Edwardian House oli hauskempi. Annettiin vinkkejä menneen ajan luksuksen tuomisesta arkipäivää piristämään.

Samaan aikaan sijoittuu The 1900 House, jossa ollaan kaupunkitalossa. Sarjaan valittu perhe vaikutti erittäin lupaavalta, mutta reipas äiti, joka vakuutti alkuhaastatteluissa, ettei tulisi petkuttamaan, tosi tv:n lakien mukaan lankesi. Kynnyskysymys oli hiusten pesu, josta ei ilman modernia shampoota tullut mukavaa jälkeä. Tuskaa aiheutti myös korsetti ja kotityöt, eikä nainen hymyillyt, ennen kuin taloon tuli apulainen.

Paljon iloisempia olivat perheet sarjassa Coal House, jossa elettiin suunnilleen yhtä askeettisissa ja epäesteettisemmissä oloissa matkien vuoden 1927 kaivostyöläisiä. Tämä oli sarjoista lempparini, juuri perheiden takia. Taisivat hekin jollain tavalla fuskata, mutta miehet kävelivät joka päivä kaivokselle ja penniä venytettiin ansioiden mukaan. Eli valitusmeininkiä vaan tekemisen. Lapset sopeutuivat todella hyvin, kirmasivat keskenään sekä kanojen ja sikojen kanssa.

The 1940's House on taidettu myös näyttää Suomen televisiossa. Perhe eli sotavuosia vaivoineen.

Hauska näitä on katsoa, mutta en kyllä itse olisi valmis edes siirtymään syntymävuoteeni, jolloin äitini pesi vaateittani käsin kylpyammeen pohjalla ja nuorenparin luksus oli jääkaappi.

Oikeudenkäytön historiaa

DVD-ostos Tony Robinson's Crime and Punishment osoittautui laadukkaaksi, mutta Englannin oikeusjärjestelmän kehittymistä kuvaavana oli kaukana Suomen meiningistä. Alussa oli sentään jotain tuttua: verikosto ja sen muuttuminen rahakorvauksiksi. Ja valan vannominen. Korvaani tarttui myös saksilaisen ajan oikeudelliseeen yksikköön hundred. Jossain on käsitelty tämän yhteys Satakuntaan - suuntaan tai toiseen - mutta kirjahyllyni ei tarjonnut vastausta.

Innolla sarjassa kuvattiin TV-ruutuun sopivia piinaisia syyttömyyskokeita. Ovat niin karmeita, että suhtaudun skeptisesti käyttöön. Englannissa voi kyllä olla tarpeeksi aikaisia oikeudenistuntokuvauksia, että olisivat todistettavasti olleet käytössä. Mutta laitettiinko Suomessa noitia vesikokeeseen, kuten usein on kerrottu? Ainakaan nopea vilaisu kirjahyllystäni löytyvään kirjaan Synnin palkka on kuolema. Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500- ja 1600-luvulla ei moisesta kerro.

Kirjahyllyssäni on myös Heikki Ylikankaan Aikansa rikos - historiallisen kehityksen valaisijana. Oli jäänyt lukemattomaan tilaan ennen tämän vuoden pääsiäislomaa, jolloin siihen vihdoin älysin tarttua. Ylikangas kirjoittaa juuri siitä, mitä otsikko sanoo. Hän on on monisanaisesti avannut oikeusjuttuja ja tarjoaa ennen kaikkea 1600-luvun elämään mielenkiintoisen katsauksen.

Ylikangas oli myös tehnyt johtopäätöksiä, jotka osin olivat aiemmin luetuista tuttuja ja osin minulle uudempia. Kirjaan on syytä palata, kunhan pääsen takaisin 1600-luvulle. Jolloin pitäisi lukea vihdoin läpi myös Ilkka Mäntylän Ja yhteinen rahvas todisti. (Herää kysymys, miksi 1600-luvun tuomiokirjat ovat kiinnostavampia kuin 1700-luvun? tai 1800-luvun? Ehkäpä taloudellisen ilmaisunsa johdosta?)

Elävää kuvaa maataloushistoriasta

Ulkomaisista DVD-ostoksistani ehdottomia lemppareita ovat kolme englantilaista sarjaa, joissa eletään vuosi historiallisen aikakauden maatilalla. Mikäs sen mukavampaa kuin katsoa toisten työntekoa! Jos Suomen TV:ssä olisi vastaava sarja, hankkisin töllön heti. Modernit immeiset savupirtissä järsimässä kuivaa leipää talvikuukaudet...

Kun Suomessa vielä elettiin savutuvissa, oli Englannissa sarjan Tales from the valley perusteella jo varsin sivistynyttä meininkiä. Vuonna 1620 maatilan päärakennus oli savupiipulla varustettu ja kivistä rakennettu. Vuoden rytmi oli maantieteestä johtuen erilainen kuin Suomessa, mutta paljon tuttua mahtui mukaan. Yksinkertaista auraa vetivät härät, juhannuksena sytytettiin kokko, heinät kerättiin heinäreellä, viljaa leikattiin sirpillä ja kuivatettiin kuhilaissa.

Täysin erilaista oli se, että viljaa ei heti korjuun jälkeen puitu vaan se säilytettiin lyhteinä. Kaikken oudointa oli, että makkarat täytettiin ilman mitään apuvälinettä. Suomessa käsittääkseni hyödynnettiin sarvea, joita Englannistakin luulisi löytyvän. Sarjan ruokalajit olivat suhteellisen hienoja ja monipuolisia, missä auttoi runsas keittiöpuutarha. Piiraita, jotka eivät ulkonäöltään olleet kaukana itäsuomalaisista kukoista, tehtiin paljon ja ne, kuten leivät, paistettiin suomalaiselle tutussa leivinuunissa.

Odotin talikynttilöiden tekoa esiteltävän talvikuukausina, mutta se tapahtuikin kesällä, sillä sydämenä käytettiin jonkun ruokokasvin sisusta. Kynttilät muistuttivat tuohuksia ja niitä poltettiin pidikkeessä, joka muistutti pärepihtejä. Suoraan sanottuna en edes tiedä minkä paksuisia suomalaiset talikynttilät ovat olleet?

Ajallisesti seuraava sarja oli Victorian farm, johon 1600-luvun viidestä osallistujasta tuli mukaan kolme. Tämän katsoin ensimmäisenä ja siitä jäi mieleen totisen tekemisen meininki. Sisällöstä luulin kirjoittaneeni tänne jo iät ja ajat sitten, mutta näköjään en olekaan? Sarjassa esiteltiin paljon tuoretta maatalousteknologiaa, joka oli minulle tuttua Kamariherran kirjoittamisen ajalta. Puimakone, niittokone jne. Parhaiten jäi kuitenkin mieleen kyntäjän totaalisen epäergonominen asento. Selkään sattui pelkkä katsominenkin.

Viimeinen sarja Edwardian farm meni tutun kaavan mukaan, samoilla osallistujilla. Ero edelliseen ei ollut kovin suuri ja mukana oli hieman liikaa "kokeillaanpa tätäkin" -henkeä kunnollisen työnteon sijaan.

Sukututkimuksen tiirailua

Kun aikanaan katsoin DVD-levyiltä 4 kautta englantilaista sarjaa Who do you think you are? olin urakan lopussa valmis antamaan levyt eteenpäin. Jäivät hyllyyni vain siksi että olin maksanut niistä hieman liian paljon antaakseni vastikkeettomasti eteenpäin. Tämä osoittautui onnekkaaksi, sillä nyt alkuvuodesta katselin jaksoja uudelleen ihan mielelläni ja päätin sitten tilata vielä viidennen ja kuudennen kauden levyt.

Hotkin uudet jaksot vähän liian vauhdikkaasti (mutta katson ne varmasti vielä uudelleen). En enää hermostu siitä, ettei tutkimusprosessia näytetä realistisesti, mutta kiljuin kyllä muutaman kerran ruudulle "katso pölkkypää ensin kaikki väestönlaskennat ja lähde sitten vasta ajelulle!" Mutta rakentavat kommenttini olivat auttamatta myöhässä.

Yksi asia kiinnitti huomioni: arkistoissa sidotut kirjat laitettiin tyynyille, joka näytti erinomaisen järkevältä, vaikka jättikin tutkijan epäergonomiseen asentoon. Ainakin Kansallisarkistossa käytössä on puiset telineet, joilla helpotetaan tutkijan elämää, mutta ei välttämättä suojella sidosta?

Tällä kertaa tutkimuksissa löytyi joku maanomistajakin ja mailtaan siirrettyjä vuokraviljelijöitä, mutta edelleen minua ihmetyttää se, että maatalous on niin pienessä osassa jaksoissa. Yhdelläkään julkkiksella ei ole maanviljelijöitä juurissaan vai niitä ei pidetä mielenkiintoisina esittää? Hauskempaahan sitä tietenkin on katsoa, kun tyypille paljastetaan tv-kameran edessä, että hän polveutuu Britannian kuningashuoneesta. Vaikka sitten aviottoman lapsen kautta.

Yhteyttä suomalaiseen historiaan ja sukututkimukseen en löytänyt. Mutta opin yhden mielenkiintoisen, joskin surullisen, asian. Jos äidillä oli kuppa, raskaudet päättyivät usein keskenmenoon tai syntynyt lapsi kuoli hyvin pian. Aktiivisen (?) vaiheen jälkeen hän voi kuitenkin vielä synnyttää terveitä lapsia. Niinpä yhdessä jaksossa pääteltiin lapsisarjan pitkästä sarjasta kuolleita pienokaisia äidin sairaus.

Googletessani kuppa-sanalla löytyi ikävä tieto: "Alahärmässä sairas kupparieukko tartutti 1858 taudin noin 200 ihmiseen. Arveltiin, että tartunta johtui naisen tavasta puhdistaa välineensä syljellään."

Kuusi tuntia Ruotsin historiaa, kahteen kertaan

Toissa perjantaina huomasin, että TV-sarjan Sveriges historian ensimmäiset osat olivat saatavilla DVD-levyillä. Heti kun oli kaikki tarvittavat pankkikoodit käsillä - maanantaina - tein tilauksen ja yllätyin iloisesti päästessäni jo keskiviikkoiltana hakemaan levyt postista. Sunnuntaiaamupäivään mennessä olin katsonut ne jo kahteen kertaan läpi.

Olin nähnyt sarjasta mainintoja verkkosivuilla ja sitä oli kuvattu suursatsaukseksi. Tämä piti paikkansa. Joka jaksossa oli elävöittämisjaksoja eikä rahaa eikä vaivaa säästelty. Dick Harrison ja juontaja Martin Timell kävivät seisomassa erinäisissä metsissä ja kirkoissa. Historiasta oli tehty niin elävää ja konkreettista kuin vain oli osattu. Keskityin sisällön sijaan ehkä liikaakin tarkastelemaan sitä, mitä sanottiin ja miten, mutta ehkä sitten kolmannella tai neljännellä katselukerralla...?

Kahdella ensimmäisellä kerralla huomioitua

Osa 1 Kivikausi 13000eKr-1800eKr: Ainakin kahteen kertaan Harrison sanoi, että kaikki ruotsalaiset ovat maahanmuuttajia, ei ole alkuasukkaita. Epäselväksi sen sijaan jäi millä vauhdilla kivikauden asutus levisi Ruotsissa ja minne asti. Suomalaisissa kivikauden ajan esityksissä korostetaan aina rantaviivan siirtymistä, tässä ei ollenkaan. Vähemmän merkityksellistä Itämeren eteläosassa? Aika oli rauhanomaista, mitä nyt vähän kannibalismia.

Osa 2 Vallan synty 1800eKr-800jKr: Pronssin myötä tulee esiin statuserot ja väkivalta. Ihmisluonnon tuntien olisikohan kuitenkin vaan niin, että kivikaudelta näistä ilmiöistä ei ole arkeologisia jälkiä? Jaksossa esitetyt megaliittihaudat ja kalliokaiverrukset näyttävät hyvin konkreettisesti Ruotsin kuuluneen eri kulttuuripiiriin kuin Suomen. Rautakauden alkaessa Ruotsissa syntyy yhteys Rooman valtakuntaan, alkaa taloudellinen nousu ja riimikivien kaiverrus.

Osa 3 Viikinkiaika 800-1100: Viikingeistä todettiin ainakin kahteen kertaan, että nykyisellä turistikrääsällä ei ole mitään tekemistä historiallisen totuuden kanssa. Miesviikinkien rinnalle nostettiin naiset, joista muutamat on haudattu taikakalujen kanssa. Naiset olivat mukana myös viikinkien laivoissa, viikinkien merkittävin kauppatavara oli orjat. Ohjelman tekstin mukaan näitä kaapattiin Balttiasta ja Venäjältä. Taas on suomalaisia syrjitty!

Osa 4 Valtion synty 1100-1350: Viikinkiajan jäljiltä Ruotsin alueella oli jonkinlaisia valtion alkuja, mutta pääasiassa vallitsi oman käden oikeus. Tätä valotettiin kertomalla tarina pyhimykseksi päätyneestä Elinistä, josta en ollut koskaan kuullut. Samanlaista mafiameininkiä oli todennäköisesti Suomessakin ennenkuin Birger jaarli tuli ja yhdisti ruotsalaiset sekä meidät verotuksen ja lain alle. Muun asian ohessa opin, että nykyään arvokkaan yksiväriset hautakivet olivat alunperin väritettyjä. Niiinkuin antiikin Kreikassa. Jonka raunioilla viikingit kävivät hyppimässä, edellisen jakson perusteella.

Osa 5 Ruton aika 1350-1430: Lupaavaan kehitykseen aiheutti kuprun rutto. Yllättävänä asiana siitä mainittiin, että Ruotsissa autioitui tuolloin nimenomaan harvaanasutut seudut, joista oli joku lähtenyt ihmisten ilmoille ja takaisin tullessaan tappanut koko kylän. Jakson sankaritar on Kuningatar Margareta, joka esitetään erinomaisen osaavana. Saman kohtelun saa Erik Pommerilaisen vaimo Filippa, jonka valtionaistaitojen ansiosta vietettiin rauhallisia vuosikymmeniä.

Osa 6 Kapinan aika 1430-1520: Mutta sitten alkaa kamala saksalaisten ja tanskalaisten voutien aika, joka nostattaa talonpojat kapinaan. Aika esitettiin jaksossa juuri niin sekavana kuin miltä se on minusta aina ennenkin vaikuttanut.

Avoimen yliopiston antia - DVD:ltä

Onnistuneimpia DVD-törsäyksiäni (kirjojen ostaminen on jokapäiväistä elämää ja DVD:t luksusta, miksi?) on The Open Universityn tiedesarja Rough Science. Kuuden kauden jaksoja katson kerta toisensa jälkeen uudestaan ja ihailen osallistujien taitoa nyhjätä lähes tyhjästä hienoja ratkaisuja annettuihin ongelmiin. Pitää vain tietää mitä tekee.

Yhteys Suomen historiaan? Sarjassa keitettiin kolme kertaa lannasta salpietaria. Ainakin teoriassa. Katsoin ennen tämän jutun kirjoittamista kyseiset kohdat uudelleen läpi ja huomasin, ettei kertaakaan näytetty muuta kuin tuskaista (haju!) keittämistä ja sitten poltettiin suodatinpaperi, jolla todistettiin salpietarin läsnäolo lantalitkussa. Saamatta aikaan varsinaisia kiteitä. Mahdollisesti ei ole haluttu näyttää aivan yksityiskohtaisesti miten ruudin ainesosia tehdään ja/tai haluttu tehdä se vaikean oloiseksi?

Jotain samanlaista on siis tehty suomalaisissa salpietarinkeittoloissa siihen aikaan kun tallin aluset olivat kruunun omaisuutta. Jonkinlaista taitoa tarvittu hajunsiedon lisäksi. Aivan helpolta ei myöskään vaikuttanut saippuan tekeminen puutuhkasta, joka vilahti yhdessä jaksossa. Saatu kuitenkin sujumaan maaseudullamme ilman sen kummempaa koulutusta?

Yllättävän hankalaksi osoittui kullankäsittely, joka oli teemana yhdellä sarjan kaudella. Pronssikauden eurooppalaiset ovat hallinneet varsin monimutkaista teknologiaa sen lisäksi, että tekivät uskomattoman pikkutarkkaa koristelutyötä, jota olin osannut ihailla jo aiemmin.

Tuoreempi DVD-sijoitus oli samaisen avoimen yliopiston sarjasta History Mysteries 10 jaksoa. Kussakin kolme asiantuntijaa sai tehtäväkseen selvittää lisätietoa paikallisesta aiheesta kolmessa päivässä. Arkistossa työskennellyt mies sai useimmiten vähiten esiintymisaikaa, mutta toimitti tärkeimmät todisteet. Mutta oli ihan terveellistä katsoa mitä kaikkea kaksi muuta saivat irti havainnoimalla asioita paikan päällä. Maaston ymmärtää parhaiten jalkautumalla.

Hupaisin mieleen jäänyt juttu: Koska 1800-luvun köyhemmillä ihmisillä oli yleensä vain yksi vaatekerta, ihmiset voitiin tunnistaa vaatteista. Niinpä yksi maantierosvo hoiti keikkansa nakuna.

Joitakin satoja vuosia Ruotsin historiaa

DVD-hyllyssäni seisova 1000 år. En svensk historia on erittäin onnistunutta TV-ohjelmaa. Kahdessa tunnissa käydään läpi 1000 vuotta, missään vaiheessa ei ole kiirettä ja oleellista tulee sanottua.

Ensimmäinen 20 minuuttia kuluu keskiajalla. Aloitetaan Visbyssä kesäkuussa 1361 käydyn taistelun uhrien kalloilla. Menneisyyden ihminen niin konkreettisesti läsnä kuin voi olla. Elämän lyhyyteen viitataan vielä uudestaan, kun kerrotaan jämtlantilaisen kyläkirkon luo haudattujen ruumiiden kunnosta. Kuoltiin nuorena ja työn runtelemina.

Seuraava osio kertoo 1500-luvusta ja alkaa suomenkieltä puhuvat seurueen veneen lastauksella. Hämeenlinnaan soudetaan verosuorituksina heiniä ja haukia. Verotuksen lisäksi Tukholmaan syntyvä keskushallinto sai varoja Salan hopeakaivoksesta.

1600-luvun kehystarinana on pieni kylä, jossa vuonna 1617 asui kolme veljestä perheineen, yhteensä 19 henkeä. Seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana sieltä lähti 7 miestä sotaan. Näistä yksi palasi hengissä kotiin.

1700-luku esitetään uusien asioiden vuosisatana. Perunanviljely, isojako, maailman ensimmäinen tilastolaitos. Ainakin Ruotsi-Ruotsin puolella alkoi kotiteollisuus: Maaseudun tekijöille annettiin materiaalia ja lunastettiin lopputulokset. Maaseudun asukkaat vaurastuivat, erikoistuneiden käsityöläisten määrä kasvoi. Mutta myös väkimäärä kasvoi, eikä maata enää riittänyt kaikille.