Merimiehen pojan unelmat

 Merimies Erik Sjöholmin ja vaimonsa Maja Lisa Henriksdotterin torpassa Paraisilla vastaanotettiin 1.12.1823 poikavauva, joka sai nimen Ernst Wilhelm. Hän seurasi isänsä jälkiä ja lähti vuonna 1839 merille sukunimellä Wikström. Vuonna 1845 hän jäi maihin ollen ensin renkinä ja sitten pitäjän muurarin oppipoikana. (RK 1820-1825, 204; 1833-39, 197; 1840-46, 236, 413; RK 1847–1853, 124, 456)

Vuodesta 1848 Ernst Wilhelmiä kutsutaan muurariksi, torppariksi ja pitäjänmuurariksi. Kasvavan perheensä kanssa hän asui Mattholmissa. (RK 1847–1853, 6, 425, 263;  RK 1854-60, 273)

Näihin aikoihin Lofsdalin kartanossa vietti kesiään koulupoika O. M. Reuter (s. 28.4.1850). Häneltä pyydettiin vuosikymmeniä myöhemmin muistelmaa eläinsuojeluyhdistyksen hyväksi julkaistuun kokoelmaan  Mitt barndomshem (1905). 

Ja lopuksi pitäjänmuurari Wikström! Mikä tapahtuma se olikaan meille lapsille, kun saimme matkoillamme Fladanin halki kohti Örfjärdeniä seurata vanhempiamme vierailulle pieneen mökkiin, jossa hän asui – tämä monitoimimies, joka kerrotun mukaan harjoitti kahtakymmentä eri käsityöammattia ja jonka vaatimaton koti oli kuin pieni antiikkimuseo! Kunnioituksella astuimme aina sen kynnyksen yli. Se oli juhlallinen tauko maaseudun yksitoikkoisuudessa, kun saimme kuunnella hänen hurskaita ja samalla aina humoristisia puheitaan, sillä sanan lahjakaan ei häneltä puuttunut. En unohda koskaan, kuinka hän kertoi nuoruutensa haaveista "nousta korkealle" arkkitehtina tai kuvanveistäjänä. "Ja korkealle Herra antoi minunkin nousta", hän päätti, "hän teki minusta muurarin, ja siitä korkeasta asemastani olen monesti katsellut alas muuta maailmaa." (s. 70-71, suomennos: Copilot)

Esivaltaa vastaan puhuneet: Axel, Carl, Tomas ja Knut

Axel Simonsson, 18-vuotias renki, pohti vuoden 1725 lopulla tai 1726 alussa ääneen esivallan viisautta: kun olivat saaneet armeijan rivit täyteen rakuunoita, kuningas pienentää miesten palkat. Mukana oli myös kirosana hunsvotti. Axelin esittämä puolustus oli, että sana oli monikossa ja viittasi rakuunoihin. Valitettavasti todistaja koki kuulleensa viittauksen kuninkaaseen, siis yksikössä. Hovioikeus vahvisti tämän näkemyksen ja tuomitsi Axelin yhdeksään kadunjuoksuun, kirkkorangaistukseen ja linnoitustyöhön Haminaan. Tukholmassa kadunjuoksujen määrä laski.

Toinenkin tapaus liittyi rakuunoihin. Rakuuna Johan Starck vaati parempaa elatusta Carl Björkequistiltä, joka sattui olemaan tilapäinen nimismies, mutta en silti onnistunut paikantamaan häntä. Starck vetosi kuninkaalta saatuun hevoseen ja varustukseen, joka jätti rusthollarille varaa ylimääräiseen. Björkequist tuhahti, että piru voisi kiittää kuningasta, mutten minä, sillä en ole mitään saanut. Hänen tuomiokseen vahvistettiin oikeusrevisiossa viisi kujanjuoksua. 

Tomas Collander, rusthollarin poika Paraisilta, oli suuren Pohjan sodan aikana opiskellut Gävlessä ja aloitti rauhan tultua yliopisto-opinnot Turussa. Ne olivat edelleen käynnissä syksyllä 1726, kun Tomasia syytettiin Paraisten kihlakunnanoikeudessa majesteettirikoksesta. Hän oli esittänyt, että säätyvallan aikana kuningas Fredrikin nimissä määräykset olivat voimattomia. Ne pitäisi jättää huomiotta ja noudattaa edellisen kuninkaan aikaisia. Hovioikeuden antama kuolemantuomio muuttui Tukholmassa kuukauden vankeudeksi vedellä ja leivällä. 

Pieksämäellä muisteltiin vanhoja 1720-luvun lopulla. Venäläisten miehityksen aikana vääpeli Knut Koivistolainen oli riidellessään talonpoika Pehr Ruokolaisen kanssa saninut "Piru vieköön Ruotsin kuninkaan, minä en häneltä saa nyt apua tai tukea". Koivistolainen asui Kärkkäälän kylässä, joka nykyään on Suonenjokea. (Mahdollisesti tai todennäköisesti kyseessä oli tämä Nuutti.)

Lähteet:

Jonas Nordin: Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009, 210, 238, 247

Yrjö Kotivuori: Tomas Collander. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1726:1 (1726) Bild 2720 / sid 533 (AID: v655204.b2720.s533, NAD: SE/RA/1311)

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1726:1 (1726) Bild 2730 / sid 535 (AID: v655204.b2730.s535, NAD: SE/RA/1311)

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1726:1 (1726) Bild 2740 / sid 537 (AID: v655204.b2740.s537, NAD: SE/RA/1311)

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1727:1 (1727) Bild 7260 / sid 439 (AID: v655207.b7260.s439, NAD: SE/RA/1311)
Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1728:1 (1728) Bild 390 / sid 67 (AID: v655210.b390.s67, NAD: SE/RA/1311)

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1734:2 (1734) Bild 1460 / sid 285 (AID: v655229.b1460.s285, NAD: SE/RA/1311)

5 keskiaikaista kirkkoa, kaivos ja linnanraunio (2/2)

Lounastauolla ABC-asemalla tuli mieleen, että on suunnilleen yhtä vaikea muistaa onko ollut tietyllä ABC-asemalla aiemmin, kuin pitää mielessään missä keskiaikaisissa kirkoissa on jo käynyt. Vain toisinaan koristelussa tai ympäristössä on jotain todella mieleenpainuvaa.

Kaarinan Pyhän Katariinan kirkossa on ollut pitkään mieleenpainuvaa se, että en ole päässyt sen sisälle. Olen muistaakseni ollut kahdesti opastettuna viereisellä rautakautisen kalmiston paikalla ja harmitellut kirkon ohi kävelyä. Ilmeisesti kirkko on jätetty tunkematta retkien ohjelmiin siksi, että sisällä on aika vähän keskiaikaa. (Säilyneistä maalauksista räpsimäni kuvat epäonnistuivat.)

Erikoisin muisto keskiajasta jäi ryhmältämme lähes huomaamatta. Aivan viime tingassa joku kysyi sakariston oven vieressä olevasta systeemistä, josta kai lähempää näkyi, että sisällä on kello. Paikallinen vastuuhenkilö kertoi, että se on 1700-luvulla tehty rippikello. Katolisessa messussa sitä oli käytetty ehtoollisessa ainakin kertomaan hetki, jolloin ehtoollisleipä ja -viini muuttuivat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Reformaation jälkeen sitä on käytetty yksinkertaisesti kutsumaan ehtoolliselle?

Itse viehätyin ison lehterin maalauksista ja erityisesti niiden suomenkielisistä teksteistä. Paikallinen osasi kertoa, että vastaavia tekstejä, mutta ei aivan samoin sanoin on Paimiossa ja Raumalla. Retkeläisille jaetusta materiaalista puolestaan selvisi, että maalaukset on tehnyt Jonas Bergman vuosina 1759-1760.

Päivän viimeinen kirkko oli Paraisten. (Kuvassa oikealla piispa Jakob Tengströmin hautahuone.) Täällä olin ollut vuonna 2015, jolloin blogitekstini mukaan saimme jossain määrin epäluotettavaa opastusta.

Tuolloinkin olin ihaillut holveihin jääneitä maalauksia.

Mutta tällä kertaa ihastuin erityisesti lehteriin kuvattuihin Raamatun naishahmoihin, jotka olivat saaneet ilmeisen anakronistiset vaatteet, joissa kiinnitti huomiota myös anteliaat kaula-aukot. Pukutyylin perusteella tekemäni arvaukseni maalausajasta piti paikkansa: retkimateriaalista selvisi, että maalaukset on tehnyt Gustaf Lucander vuonna 1771.

Vuoden 2015 retkellä kävimme Simonkylässä katsomassa arkeologista kohdetta. Sinne suuntasimme tälläkin kertaa, mutta nähdäksemme jäänteet vanhasta kalkkikivilouhimosta.

Muurauslaastiin välttämättömästä kalkinpoltosta oli puhetta tiistain luennolla. Hämärästi muistin ja blogiteksti vahvisti, että olin kuullut ja hämmästellyt tätä jo vuonna 2014. Ja sittemmin unohtanut.

Retken lopuksi, onneksi jo auringonkin paistaessa, kävimme Kuusiston piispanlinnan raunioilla. Niiden reippaiden "restaurointien" jäljiltä vain muotoa uskaltaa pitää "alkuperäisenä". Siinä oli vaikuttavaa meren läheisyys ja päälinnan pihan koko.

Ukkosen tappama 1777

Turusta kirjoitettiin 23.5.1777 Tukholmaan ja kirje päätyi uutiseksi Dagligt allehandaan 3.7.1777. Uutinen ei koskenut Turkua vaan Paraisten kylää Korlox (Kårlax?), jossa oli tapahtunut onnettomuus.

Den 16 uti innewarande månad hände den olyckan, at efter det Åskan någon tid hörts, slog den ned en och en half mil sjöledes härifrån i Pargas Socken wid Korlox Bys strand utpå Sjön, och träffade i slaget samma Bys tjenstefolk, som woro sysselsatte med mots dragning, i en af båtarne, samt dödade en Dräng om 31 och et halft års älder Anders Andersson wid namn; Åskeslaget har sönderrifwit hans Hattkull, sönderslagit det wänstra Drängens Öra, wänstra armen på Pälsen som han war klädd uti, war ock sönderrifwen, Axeln och Armen på samma sida war blå, strumpebandet afskurit, Benet och Foten til wänster äfwen blå: då slaget träffade Karlen föll han ur Båten i Sjön, men blef af Tjensteflickorne, som woro med honom på båten, straxt updragen: olyckan är så mycket ömare, som denne Dräng förestod wårdskapet hos sin nyligen afledne Morbroders Änka, som nu blef aldeles wärnlös. 

Palvelusväki oli vetämässä nuottaa, kun ukkonen osui 31-vuotiaaseen renkiin Anders Andersson. Tämä sai pahat vammat ja iskun voimasta lensi veneestä veteen. Samassa veneessä olleet piiat saivat ruumiinsa vedettyä ylös.

Paraisten haudattuja vuodelta 1777 ei ole Hiskissä eli tämä ukkoskuolema puuttui tilastollisesta katsauksestani ukkoskuolemiin.

Erikoisempi kuulutus

Kuten tänne liimaamistani sanomalehtileikkeistä on käynyt pitkäaikaisille ja tarkkaavaisille lukijoille selväksi, useimmiten yksittäisiä henkilöitä kuulutettiin, kun

1. aviopuoliso halusi uusiin naimisiin
2. kaivattu oli osallisena perintöön 
3. kaivattu ei ollut maksanut velkojaan

Viimeisestä en ole esittänyt montaa esimerkkiä (tai en yhtään?), sillä se on tuntunut tylsältä aiheelta.

Yhtä kaikki, syy on aina tuotu esille. Ikäänkuin motivoimaan haettua ilmoittautumaan ja pitämään oikeutensa. Poikkeuksen tähän tekee ilmoitus sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 8.12.1830. Helena Henriksdotter kaipaa Paraisten Stormälön säterin entistä haltijaa merimies Matts Henrikssonia, joka Suomen sodan aikaan siirtyi Ruotsin puolelle.

Miten merimies on voinut olla säterin haltija? Paraisten rippikirjan 1799-1804 Stormälön sivu ei ole selvimmästä päästä, mutta tilalle on tullut vuonna 1800 Matts Henriksson (s. 20.1.1750). Tällä on vaimo Lena Henriksdotter (s. 12.5.1761) ja  poika Carl, jonka syntyessä Paraisilla 11.10.1795 Matts oli talonpoika Vånon kylässä. (Rippikirjassa 1793-98 Nedergårdin tilalla, josta "till Numis" 1798.)

Rippikirjassa 1805-1810 perhe on vedetty yli. Isä ja poika ovat lähteneet "till Åbo" 4.6.1807 ja Lena ilmeisesti samaa matkaa, vaikka kohdallaan on pelkkä vuosi.

Ilmoituksen Helena Henriksdotter on vuonna 1830 Paraisilla. Matts Henrikssonin vaimo? Tuskin aikeissa avioitua uudestaan seitsemänkymppisenä?

"Boende på Pargas Malin" pitäisi auttaa eteenpäin, mutta jos Malin on tilannimi, niin SSHYn indeksointi ei sellaista sisällä ajan rippikirjalle. Näillä eväillä ilmoitus jää mysteeriksi.

Matka saaristomaisemiin lauantaina

Lauantaina oli aika perinteiselle kesäyliopiston bussiretkelle. Järjestäjät olivat vaihtuneet ja me veteraanit kyselimme toisiltamme "Kuis ny tällee?". Monet kaipasivat aiemmin jaettua paperista kohdeselostusta, joka teki retkestä hieman kurssimaisemman.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Paraisten kirkko, jossa saimme opastusta sekä paikalliselta (papilta?) että retkemme paikaallisoppaalta Aaro Söderlundilta. Molemmat kyseenalaistivat monipuolisin perustein Markus Hiekkasen "yhden päivän" vierailun perusteella tekemän ajoituksen 1400-luvusta ja kannattivat 1300-lukua.

Kirkko ei ollut aivan suorakulmainen ja rakennusvaiheita oli mutkista tulkittu. Söderlundin mukaan rakennustyöt olivat topanneet 1480-luvun islantilaiseen tulivuorenpurkauksen aiheuttamiin sääilmiöihin. Tästä täytyy joskus hakea lisätietoa.

Sisällä oli todella hienoa tiilityötä, joka oppaiden mukaan viittaa pohjoiseen Saksaan. Maalauksista vain osa oli säilynyt, mutta näyttivät hienoilta nekin.

Simonkylän lukuisista haudoista tarkistimme pronssikautisen röykkiön Kiuasvuorella. Söderlund selitti nimen juontuvan kesäpäivän lämmittämien kivien vesihöyrystä iltasateessa. Minä olen luullut, että pelkkä kiuasmainen ulkonäkö riittäisi. Muuta Söderlund ei röykkiöstä (kuulleni) sanonutkaan vaan käsitteli ilmastonhistoriaa esihistorian käänteiden selittäjänä.

Nauvon vierassatamassa nautitun lounaan jälkeen ehdin omatoimisesti tutustua Nauvon merenkulkutaloon. Sen kesänäyttely kertoi Operaatio Pinatovasta, jossa Suomen ja Neuvostoliiton rauhanteon jälkeen Neuvostoliitto vaati käyttöönsä pieniä (pienehköjä?) aluksia saadakseen sotilaita ja varusteita Hiidenmaalle ja Saarenmaalle, jotka edelleen olivat saksalaisten hallussa. Yksityishenkilöiltä takavarikoitiin aluksia ja suomalaiset kuljettivat ne Viroon, jossa sitten tekivät vaadittuja kujetuksia. Ainakin kerran saksalaisten tulittaminakin. "Moni laiva ei palannut Hankoon ja useita miehistön jäseniä kuoli operaation aikana."

Merenkulkutalo, jossa oli myös perusnäyttely merenkulun historiasta, oli aivan Nauvon kirkon vieressä. Tässäkin kirkossa osaavalla opastuksella rakennusvaiheet erottuivat seinistä.

Jatulintarhan muoto antoi Söderlundille ponnahduslaudan kansainvälisyyteen ja hän kertoi meille linja-autossa lyhyen version Gilgamesh-tarusta, jonka vedenpaisumustarinan Nagu voisi olla Nauvo?! Jos tunnetumman Mustanmeren maakannaksen tuhoutumisen tilalle otettaisiin Itämeri ja Tanskan salmet. Ottikohan joku tämän tosissaan? Ainakin Söderlundin kuvainnollinen ilmaisu (?) aiemmin päivällä Thomas Malthusin käynnistä Suomessa herätti hämmennystä.

Päivän viimeinen kohde oli Kaasivuori, jonka kansainvälisesti vaatimattomasta 64,3 metrin korkeudesta näki kymmenien kilometrien päähän. Söderlund kertoi lähietäisyyden saaresta värikästä merirosvotarinaa, jonka alku ja ajoitus jäi minulta kuulematta. Italialaisen matkaajan latinaksi kirjoittama selostus oli löytynyt jonkun lattian alta?

Vanha kunnon retkipruju kirjallisuusviittein olisi tehnyt luotettavamman vaikutuksen.

Rusthollarin pojat maailmalla

Paraisten Mågbyn rusthollin omistajan Herman Holmin kuollessa 2.6.1806 jouduttiin toteamaan, että hänen kaksi poikaansa, Johan ja Anders, olivat hävinneet maailmalle. Perinnönjakoon heillä oli mahdollisuus päästä mukaan, jos huomasivat yllä olevan ilmoituksen esim. sanomalehdestä Posttidningar 14.8.1806.

Herman on vedetty yli Paraisten rippikirjan 1805-1810 sivulta 198. Edellisessä kirjassa 1799-1804 sivulla 167 on vielä vaimo Annakin. (Anneli Kotisaaren taulusta löytyi vaivattomasti tieto, että Herman Holm oli syntynyt rusthollari Johan Henricsson Holmin ja Anna Georgintytär Rajaleenin pojaksi 31.07.1746 ja avioitunut 10.11.1765 Anna Johanintytär Grundvijkin kanssa.) Hiskistä Hermanin ja vaimonsa Anna Johansdotterin lapsia löytyy vino pino: Johannes s. 20.8.1766, Anders Herman s. 3.8.1769, Johanna 30.10.1772, synnyinpäivänään 10.12.1775 kuolleet kaksoset Carl ja Henric, Carl Ulrik s. 5.10.1777, Samuel s. 6.11.1782 ja Esaias s. 18.9.1784.

Mågbyn Västergårdissa on seuraavassa rippikirjassa 1811-1817 sivulla 206 porukkaa, jolla ei ole mitään ilmiselvää suhdetta Hermaniin lapsineen. Aivan ilmiselvää kylläkin on, että isäntä Carl Carlsson oli muuttanut taloon 12.12.1807 mennessä, tuomittiin kuolemaan 1812, vapautettiin 1813 ja kuoli luonnollisen (?) kuoleman 1816. Tässä piilee varmaankin mielenkiintoinen tarina, joka ei rippikirjan sivulta selviä.

Parainen on osa sivuston Museilaboratoriet.fi kattamaa aluetta. Sivusto esittelee itsensä digitaalisena kotiseutuarkistona ja sisältää monenlaista aineistoa: muistitietoa, valokuvia, museoesineiden esittelyä, karttoja, reseptejä... Linkkisivujen alaosassa on spämmimömmöä, josta ilmoitin yhteysosoitteiisiin 21.2.2011. Toistaiseksi ei vastausta, oliskohan kumminkin pitänyt muotoilla asia ruotsiksi?