Teloitettuja

[Selitys linkeistä ja sattumista jätetty pois.] Päädyttyäni Rötter-sivuston Faktabanken-hakemistoon kiinnitti huomioni sana Avrättade. Testasin sisältöä yhdellä ahvenanmaalaisella ja huomasin lähteenä olleen HisKi. Hämmennyin, sillä mielikuvani oli, ettei teloitettuja haudattu kristillisesti eikä täten merkitty seurakuntien haudattuihin.

Mielikuvien miettimisen sijaan päätin testata HisKin sisältöä hakemalla kuolemaantuomittuja erilaisilla metodeilla. Useita tarvittiin, sillä sanamuodot olivat moninaisia. Eivätkä yksiselitteisiä. Suomalaisessa kirveskulttuurissa halshuggning eli kaulan katkaisu voisi tapahtua muutenkin kuin viranomaisten toimesta. Poimin kuitenkin kaikki nämäkin listaukseeni. (Pois jäivät ne, joissa kuolintapa oli kirjattu vain tallentajan kommenteihin.)

Mutta miten tarkistaa onko tässä kaikki Suomen teloitukset? Hiskissä on edelleen aukkonsa, mutta vaikuttaa siltä, että osa teloittaen kuolleista puuttuu myös kirkonkirjoista. Tähän viittaa

a) Merkintöjen vähäisyys kaupungeissa. Porista löysin kaksi hyvin varhaista teloituskuolemaa enkä yhtään sen jälkeen, mikä ei vaikuta uskottavalta. Vielä vähemmän turkulaisten lähes olemattomat esinntymät.

b) Listani ajallinen epätasaisuus. Viiden vuoden väleihin jaettuna näyttää tältä

Lait ja tilanteet vaihtelevat, mutta on tuossa loppupäässä (jossa aineisto täydellisin) hieman erikoista lainehdintaa.

c) Ruotsalaisen tietokannan mukaan Ahvenanmaan Föglössä teloitettiin 17.8.1748 pursimiehet Henrik Henriksson Falk Lumparlandista sekä Kristian Benner ja Per Algot Holm Sundista. Yhdenkään hautausta ei näy Ahvenanmaalla Hiskin tiedoissa. Eikä Hiskissä ole myöskään Kruunupyyssä 12.4.1786 mestattuja sotilaita Mathins Hjelt, Abraham Frod ja Petter Lindström.

d) Vertailu Mona Rautelinin väitöskirjaan En förutbestämd sanning. Barnamord och delaktighet i 1700-talets Finland belysta genom kön, kropp och social kontroll. Teemu Keskisarjan väitöskirja olisi ollut toinen potentiaalinen vertailukohta, mutta hänen aineistossaan ei ole tietoja toteutetuista kuolemantuomiosta.

Rautelinilla niitä on. Osittain perustuen HisKiin, mutta osittain muuhun materiaaliin. Vähintäänkin muutaman tapauksen kohdalla näyttää siltä, ettei kuolemaa ole kirjattu kotiseurakunnan haudattujen listoihin. Kuolemaantuomittuja on siis varmasti enemmän ja määrä todennäköisesti löytyisi lääninhallituksen arkistoista tms.

e) Jani Oravisjärvi kirjoittaa artikkelissaan Rikollisten kuolema ja hautaaminen 1200-luvulta 1800-luvulle. (kirjassa Harmaata näkyvissä. Kirsti Paavolan juhlakirja. toim. Ikäheimo, J., Nurmi, R. ja Satokangas, R. Vaasa 2011. pp. 285-296.) enemmän hautapaikasta kuin sen kirjaamisesta, mutta relevanttia lienee toteamus "Suomessa viimeistään 1600-luvun alusta lähtien kirkkohautaaminen on ollut myös mestatuille sallittua, mikäli se on ollut taloudellisesti mahdollista ja mikäli vainaja sai tehtyä sovinnon kirkon kanssa ennen kuolemaansa."

Ainakin uskallan sanoa, ettei kuolemantuomion toteutumattomuutta voi todistaa hautausluettelon merkinnättömyydellä. Toinen juttu on, jos henkilö jatkaa elämäänsä edeleen rippikirjassa tuomion jälkeen.

Lisätietoa voisi hakea Martin Bergmanin väitöskirjasta Dödsstraffet, kyrkan och staten i Sverige från 1700-tal till 1900-tal (1996). 

Arkistokaivelua museoiden kokoelmakuvista

Lyhennän blogin idealistaa iltani iloksi. Osa riveistä on jokseenkin ideattomia, kuten

http://www.suomenmuseotonline.fi.

Mutta tikustakin irtoaa asiaa, kun sitä alkaa tarkastella. En ollut käynyt tällä Museoviraston sivustolla aikoihin, joten aluksi ihmettelin miten etusivusta erottaisi, onko joku muuttunut sitten viime näkemän. En keksinyt keinoa.

Sitten tuli mieleen kuvien käyttöoikeudet. Vuonna 2010 (kylläpä aika rientää) olen vaihtanut sähköposteja (eläköön elektroniset arkistot) erään museoalan ihmisen kanssa. Hän välitti tiedokseni Museoviraston edustajan vastauksen kysymykseen "käytin kuvaa suoraan Museot Onlinesta, haittaako?"

Kuville on tarkoituksellisesti yritetty laittaa mahdollisimmanpysyvät osoitteet (KDK:n vaatimus), jotta niihin voidaan viitata muista järjestelmistä. SMOL-kuvia voi vapaasti linkata omiin sivuihin, kerro muillekin.

Eli sai tuolloin upottaa toiselle verkkosivulle? Eipä saa enää. Nimittäin "Ohjeita" -sivulla lukee nyt selvällä suomen kielellä.

"Palvelussa olevien kuvien julkaiseminen ilman museon myöntämää lupaa on kielletty. Julkaisemisella tarkoitetaan kuvien kaikenlaista julkista esittämistä, esimerkiksi verkkosivuilla tai painotuotteissa."

Jos tämä teksti olisi ollut esillä vuonna 2010, olisin sen vaivatta (uskoakseni) ymmärtänyt. Kiitos Wayback Machinen pystyin tarkistamaan, että selvennys on lisätty 27.7-5.10.2012 välillä. En siis lähde poistamaan sivustolta 17.11.2011 julkaisemaani kuvaa. Mutta poistan idealistastani jo mainitun rivin lisäksi seuraavat

Mies ja esine
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Suomen+kansallismuseo/H7818%3a?periodStart=1700&periodEnd=1800&itemIndex=533
http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10171*******

Ja museoihin liittyen idealistalta roikkumasta opinnäytteet

• Jokinen, Jenni: Haminan kauppiaantalomuseon hellahuoneen dokumentointi ja alustava restaurointisuunnitelma
• Niinipuu, Leena: Patruunan pytingin vierashuone : Tutkimus koristemaalatusta katosta sekä katsaus värikerrosten analysoinnissa yleisesti käytettyihin menetelmiin
• Sahlstén, Taika: AVE MARIA : - Kotialttariteoksen esinehistoria ja restaurointi

• Räty, Henna: Aino Aallon suunnitteleman linoleumipintaisen pöydän konservointi ja restaurointi
• Juurimaa, Nina: ITE-taiteen etsintää pitkin kyliä : Nykykansantaidetta Keski-Suomesta
• Härmä, Tuisku: Kouvolan kaupunginmuseon rottinkituolien KS171 ja KS172 restaurointi
• Woll, Jaana: The message within. Horsehair - A case study on the inherent messages of materials
• Jarva-Pulkkinen, Susanna: 1950-luvun mopedin maalausjärjestelmien materiaalit ja ikääntyminen

Listassa jäljellä enää 32 sivua! Iloa merkkaamaan oheen Björn Myrmanin vuonna 1967 kuvaamat romanitytöt Helsingistä. Valokuvan tarjoaa käyttööni Nordiska museet lisenssillä CC BY-NC-ND. Kiitokset jälleen kerran Bernadottelandiaan.

Historiantutkijat arkistoissa

Viimeisimmässä opinnäytetietokantojen tarkistuksessa löysin Itä-Suomen yliopistosta niin mielenkiintoisen otsikon, että innostuin jopa tutustumaan sisältöönkin. Elisa Ryynäsen työ Historiantutkijat arkistoja käyttämässä 1919-2011 analysoi 222 väitöskirjan lähteet. Hengästyttävän pitkät listat arkistoaineistoja hyödyntämismäärineen on gradun liitteenä.

Ryynäsen aineistohuomioista mielenkiintoisin on se, että vaikka periodin 1919-1949 väitöskirjoista lähes puolet käsitteli ajallisesti 1600- ja 1700-lukua, vain yhdessä niistä käytettiin lähteinä tuomiokirjoja (s. 43-44). Liittynee ajan haluttomuuteen pohtia "yksilön suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan" (s. 28).

Yleisemmin Ryynäsen johtopäätösten mukaan

"Historiantutkijoiden väitöskirjoissaan käyttämien arkistolähteiden monipuolistuminen johtui ennen kaikkea muutoksista arkistolähteiden saatavuudessa ja väitöskirjojen aiheissa. Näihin puolestaan vaikuttivat muutokset niin arkistolaitoksen organisaatiossa ja tehtävissä kuin historiankirjoituksen paradigmoissakin."

Aineistojen ja väitöksien luokittelu on haastavaa ja sain enemmän irti Ryynäsen aikamääreitä koskevista huomioista. Kuten, että (ainakin tutkitussa joukossa) ensimmäinen 1900-lukua käsittelevä väitöskirja ilmestyi vuonna 1955 (s. 37). Sen erikoisuutena oli myös olla ensimmäinen väitöskirja, jossa ei käytetty ollenkaan Valtionarkiston aineistoja (s.43). (Kyseisestä Kosti Huuhkan väitöskirjasta Talonpoikaisnuorison koulutie. Tutkimus talonpoikaisnuorison koulunkäynnistä ja siihen vaikuttaneista sosiaalisista tekijöistä Suomessa 1910-1950 minulla ei ole aiempaa havaintoa, vaikka se on sukututkimuksellisesti mielenkiintoisesta aiheesta. Taas oli graduun tarttumisesta hyötyä.)

Mutu-havainto 1900-luvun viime aikaisesta yliedustuksesta tutkimuksessa saa Ryynäsen gradusta (s. 27, 37, 51) kvantitatiivisen vahvistuksen. (Luokkaan "Muut" kuuluvat yli vuosisadan mittaiset tutkimusaiheet.)

P. S. Aihetta sivuten mainittakoon toinenkin opinnäyte. Nykänen, Henna: Uutta historiaa. Annalismin ilmeneminen suomalaisessa historiakeskustelussa vuosina 1970-2000

Museon rajat

Osallistuin eilen kahden yliopiston ja Suomen taloushistorian seuran sessioon Displaying histories of industrialization from below, jossa puhuivat museonjohtajat Kalle Kallio ja Louise Karlskov Skyggebjerg. Kahdessa tunnissa nousi ilmaan paljon asiaa.

Kallio kertoi Suomessa jo vuonna 1884 ideoidusta teollisuusmuseosta, jonka käytännöllinen konsepti tuoreimman teknologian esittelijänä oli kaukana nykyaikaisesta muistiorganisaatiosta. Kysymys siitä, miksi laitosta oli haluttu kutsua museoksi, heitettiin ilmaan, mutta sitä ei ehditty käsitellä. Oliko museon 1880-luvun suomalaiselle paikka, jossa on opettavaisia esineitä? Nykysuomen sanakirja ei kumoa arvaustani, sillä sen mukaan museo on

yleisön nähtävänä oleva järjestetty kokoelma luonnon- t. kulttuurihistorian, kansatieteen, taiteen tms. alaan kuuluvia esineitä sekä sitä varten varattu huoneisto t. laitos

Mitä sitten kuuluu nykyaikaiseen työväen museoon?  Kuka on työväkeä ja mikä osa heidän elämäänsä kuuluu museoon? Pitäisikö työttömyyden näkyä työllisyyden ohessa, oli yksi niistä kysymyksistä, joita ei ehditty kysyä. Selväksi tuli, että Werstaan työväki on SAK:n edustamia työntekijöitä ja hoitohenkilökunnan historiaa pitää etsiä sairaalamuseosta, postinkuljettajien postimuseosta, pankkiväen työtä pankkimuseosta ja kampaajien kampaamomuseosta. Mistä herää lisää kysymyksiä. Onko Suomessa kampaamomuseota? Ja miksei työväkeä esitellä vain tehdasmuseoissa?

Tanskalaisen museonjohtajan esityksessä kolahti pointti lavastettujen interiöörien herättämästä nostalgiasta ja tasapainoilu historian värittämisen suhteen. Ei liikaa mustaa, eikä liikaa vaaleanpunaista. Eikä tietenkään tasaisen harmaata. Louise Karlskov Skyggebjerg myös sanoi suoraan, ettei museo ole menneisyyden peilikuva vaan rakennettu kuva. Ei siis objektiivinen totuus, kuten kotimaisessa museoretoriikassa.

Yksi rajauskysymys on paikallisuus, kansallisuus tai kansainvälisyys. Tanskalaiset ovat lähteneet tekemään nykydokumentointia Kiinaan asti. Werstaassa pysytään kotimaassa, mutta Kallio kuvasi yhteyksiä ulkomaille 1800-luvun puuvillan laiva- ja rekikuljetuksilla, joita en ollut tullut ajatelleeksi.

Tanskalaisen museon yhtenä haasteena on toiminta vanhassa yhdistystalossa, jonne ei voi tuoda aitoja teollisuuskoneita eikä niiden ympärillä ollutta ääntä, kuumuutta ja työntekoa. Nämä jäävät puuttumaan kaikista museoympäristöistä. Mutta session aikana tuli usemman kerran mieleen vuosien takainen käyntini Verlassa, jossa tila oli niin todellinen, että ihmiset tuntuivat lähes olevan läsnä. Alushousuttomat tytöt kiipeämässä kuivausorsilla ja puolisokea nainen punnitsemassa kartonkia, niin että hänen jalkojensa kuluttama jälki oli edelleen lattialankuissa. (Kas, tarinat jäävät mieleen.) Ehkä opas puhui urasta palturia, mutta kyllä se näytti museoidulta työltä. Aidoimmillaan.

Verlasta. Alexei Kouprianov, Wikimedia

Historiasta jotain tietämisen tuskaa

Tämän vuoden piti olla historiamielisille tasalukujen ystäville ensimmäisen maailmansodan alun muistelua ja sitä se on nyt tavalla, jota ei olisi toivonut. Olisimmepa voineet epäuskoisesti ihmetellä sitä, etteivät ihmiset tuolloin heti arkkiherttuan ampumisen jälkeen ymmärtäneet olevansa ajautumassa vuosien sotatilaan. Mutta kun itse jätin Ukrainan mielenosoitusten seuraamisen väliin pikkuasiana...

Vielä ikävämpiä rinnastuksia löytyy Natsi-Saksasta, jonka demokraattisesti valitusta johtajasta tuli diktaattori, joka alkoi yhdistämään valtakuntaansa alueita ilman, että Euroopan muut valtiot suuremmin älähtivät. Ja järjestipä vielä komeat olympialaisetkin.

Kesälle on varattuna Laatokan risteily ja vapun jälkeen olin ajatellut käydä Viipurissa. Mutta nyt arveluttaa.

Rauhanliitto, Rauhanpuolustajat ja Sadankomitea järjestävät Helsingissä mielenosoitukset keskiviikkona 26.3. ensin aamulla Ukrainan suurlähetystöllä (Vähäniityntie 9) ja iltapäivällä 16.30-17.30 Venäjän suurlähetystöllä (Tehtaankatu 1). Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan mielenosoituksiin rauhan ja kansainvälisen oikeuden puolesta. (Facebookissa tarkemmat tiedot.)

Kuvituksena Kansalliskirjaston digitoima Intouristin mainos "Erikoisen halpa seuramatka työläisille Leningradiiin ja Moskovaan heinäkuun 29 p:nä 1939"

Orpo esiäitini sai vanhemmat

Alkuvuodesta alustin Anna Kuisminin emännöimässä salonki/lukupiirissä kirjallisesti kunnostautuneesta mummoni isoisästä J. A. Hohenthalista. Tarkoituksenani oli tuoda esiin ajatus kirjallisen kulttuurin periytymisestä, joten piti palauttaa mieleen edellisten polvien vaiheita, joita en kirjani Oksa Hohenthalien sukupuussa (2007) valmistuttua ollut miettinyt.

Niinpä tuli yllätyksenä, että niinkin myöhään kuin vuonna 1762 syntynyt esiäitini Elsa Elisabet Malmström oli tiedostoissani vanhemmitta. Missähän on mättänyt? Seitsemän vuotta sitten hutkiessani olen ehkä jättänyt tuolloin vielä hankalilla rullilla olleet rippikirjat tarkistamatta? Tai vaan kopsannut Pauli Sillanpään kirjan Ahlbäckin suku : maanmittarin jälkeläisiä Korsholmasta ja Vetelinjokilaaksosta tietoja?

Aina voi yrittää uudestaan puhtaalta pöydältä. Eli vanhoihin tiedostoihin vilkaisematta HisKiin tallennettujen tietojen mukaan Mustasaaressa vihittiin 29.10.1792 "Bataill:predik: herr Nils Joh: Ahlbäck" Smedsbystä ja "J: Elsa Lisa Malmström". Alkuperäinen merkintä ei tarjoa muuta lisätietoa, kuin sen, että morsiamella ei ollut kruunua. Se olisi ollut selvää HisKistä kerätyistä kasteistakin.

Cath: Elisab: s. 24.11.1792 Mustasaari (Smedsby)
Carl Johan s. 14.4.1794 Kokkola
Nils Johan s.  8.6.1796 Kokkolan msrk (Nervilä)
Anton August s. 20.1.1798 Kokkola
Carolina Antonetta s. 14.4.1800 Kokkola
Maria Charlotta s. 13.9.1801 Kokkolan msrk
Conrad August s. 5.11.1803 Kokkola

Esikoisen kummeina on isän sukulaisia eli ei johtolankoja äidin juurille. Niitä ei tarjoa myöskään rippikirjan sivu, jolle Elsa Elisabet ilmaantuu kuin tyhjästä. Tosin jossain suhteellisen lähellä hänen on pitänyt olla 8 kuukautta ennen avioliiton solmimista. Ellei pappismiestä ole suostuteltu pelastamaan neitoa pulasta. (Mikä leikkaisi Ahlbäckit sukupuustani, sillä olen nimenomaan Kaisa Lisan jälkeläinen.)

Vanhimman pojan on kastanut itse Anders Chydenius, mutta Malmströmejä ei kummien joukossa näy. Varmuuden vuoksi tarkistin Ahlbäckit edellisestä rippikirjasta. Ei näy Elsa Elisabetia. Rannikolla kun ollaan niin herää epäilys, että neiti on tullut varsinaisen Ruotsin puolelta.

Olin jo luovuttamassa, kun päätin varmuuden vuoksi kokeilla Googlea haulla 'Elsa Elisabet Malmström 1762'. Toisena tuloksena oli Projekt Runebergin digitoiman Strengnäs stifts herdaminnen neljännen osan sivu, jossa lukee

Kaikki stemmaa paitsi Ahlberg, joka on uskottavasti voinut muuntua muistitiedossa Ahlbäckistä. Vielä yksi pappisesi-isä, jippii! (Ironisesti.) Suvullaan on valmis sivusto ja minulla siis taas uusi joukko riikinruotsalaisia nanoserkkuja.

Yhteydet ovat kyllä katkenneet perusteellisesti 1800-luvun puoliväliin mennessä, sillä sukusivustolla todettiin sama virheellinen sukunimi ja "antagligen död före 1847 då hon i bouppteckningen efter systern Maria Sibella detta år förmodas vara avliden". Oikeasti Elsa Elisabet kuoli Vetelissä vasta 5.8.1856, jolloin iäkseen laskettiin kunnioitettavat 93 vuotta 10 kuukautta ja 4 päivää. Selvästi kestävien viikinkien perillinen.

Ruotsalaisen sivuston ja nanoserkun kanssa käydyn viestinnän perusteella tästä löydöstä ei aukea suurta juuristoa. Elsa Elisabetin äidin alkuperää ei ole saatu selvittetyä. Isänsä on (taivaan kiitos) talonpoikaista sukua ja kotoisin Lilla Malmista, joka verkon karttojen perusteella on kiitettävän lähellä sivistystä. (Modernisti peltojensa kyntämistä voi katsoa YouTubesta.)

Per Malmströmin äidin isä taas jotain "erikoisempaa" eli kruunun nimismies Lars Ljunglöf. Suomessa moisesta olisi tietoa paikallishistoriassa, mutta niitähän ei samalla tavalla harrasteta Bernadottelandiassa. Eikä siellä ole SAY:n vastinetta, josta talonpojille yleensä saisi pari lisäsukupolvea pienellä vaivalla.

Palkittuja opettajia vuonna 1896

"Juho Sundman, kiertokoulunopettaja Halikossa. Hän on syntynyt 22 p. jouluk. 1830 torpparin poikana samassa pitäjässä ja elätti itseänsä nuorempana tavallisella ruumiillisella työnteolla, mutta sen ohessa luki hän ahkerasti raamattua, joten otettiin 33 vuoden vanhana, v. 1863 pitäjässä juuri perustetun kiertokoulun opettajaksi. Vielä on hän papiston luvalla pitänyt pyhäkoulua isomman ajan.

Hyvin hän on lasten opettajana suosittu, koulussaan on hänellä ollut 70:een asti kerrallaan oppilaita, ja vaikka nykyjään on vaikuttamassa useampia kouluja, niin Sundman-vanhuksen koulua pidetään etevimpänä. Kiitettävällä ahkeruudella sekä erinomaisella huolella, uskollisuudella ja menestyksellä todistetaan hänen työtänsä toimittaneen."

Kirkonkirjojen mukaan Juho Sundman syntyi Halikon Yttelässä yllä mainittuna päivänä torppari Gustaf Simonsson Sundmanin ja 26-vuotiaan Maria Henriksdotterin pojaksi. Juho meni 21.10.1852 naimisiin Halikossa Caisa Hidströmin kanssa. Hänen isänsä oli tuolloin kuollut, mutta perhe asui edelleen samassa torpassa (RK 1849-55, 1856-62, 1863-1870, 1871-1881). Rippikirjojen mukaan myös prheen poika toimi kiertokoulunopettajana.

"Sofia Maria Arwolander, lastenopettaja Mustasaaren Wikbyyssä, syntynyt marrask. 6 p:nä 1834 Vaasassa. Hänkin on jo 35 vuotta harjoittanut tärkeätä, vaikka vähän huomattua tointaan, pitäen samoin kuin edellisetkin huolta sekä oppilaansa luku- ja kirjoitustaidosta että myöskin heidän siveellisestä kasvatuksestaan ylipäänsä. Jo k:lo 7:stä aamulla oli hänen huoneensa aina avoinna sille, joka vain tahtoi tulla. Niin sitä jatkettiin k:lo 8 ja 9 aikaan illalla. Sunnuntaisin taas kerääntyi hänen ympärilleen rippikouluijässä olevia, joille hän ahkerasti opetteli uskontomme alkeita.

Koko hänen kylänsä joutuikin vähitellen semmoiseen maineesen, että sitä pidettiin ensimmäisenä pitäjässä sekä lukutaidon että kristillisyyden opin puolesta. "Kokonaan omaa etuaan katsomatta on hän uhrannut itsensä, aikansa ja vähäisiä varojaan kasvavan sukupolven hyväksi, edistäen sen tietoja, raittiutta, siveyttä ja kasvatusta yleensä. Harvinaisella ymmärryksellä ja valppaudella on hän harrastanut kaikkea, mikä voi kohottaa nuorison tietoja ja siveellistä kantaa", kirjoitetaan hänestä. Nyt hän on vanha ja puolisokea ja puute, joka ei koskaan ole ollut hänelle vieras, on hänen vanhuutensa aikana tuntuvampi, kuin voimien päivinä. Mutta oppilaita hänellä yhä edelleen on, — vanha opettaja ei ole vielä vieraantunut kutsumuksestansa."

Merimies Johan Arvolanderille ja vaimolleen Anna Marialle ei Vaasassa syntynyt muita lapsia kuin Sophia Maria 6.9.1834. Mustasaaren rippikirjassa 1871-80 Sophia Maria Arvolander on merkitty lastenopettajaksi. Sekä patronyymi että syntymäkuukausi ovat jossain vaiheessa muuntuneet alkuperäisestä.

Tekstilainaukset: 15.01.1896 Uusi Suometar (Samat esitetty Juha Vuorelan blogissa vuonna 2009)
Tunnelmakuvitus Tuulispää 16.10.1903
Tausta: Tammikuun 14 p:vän rahasto