[Selitys linkeistä ja sattumista jätetty pois.] Päädyttyäni Rötter-sivuston Faktabanken-hakemistoon kiinnitti huomioni sana Avrättade. Testasin sisältöä yhdellä ahvenanmaalaisella ja huomasin lähteenä olleen HisKi. Hämmennyin, sillä mielikuvani oli, ettei teloitettuja haudattu kristillisesti eikä täten merkitty seurakuntien haudattuihin.
Mielikuvien miettimisen sijaan päätin testata HisKin sisältöä hakemalla kuolemaantuomittuja erilaisilla metodeilla. Useita tarvittiin, sillä sanamuodot olivat moninaisia. Eivätkä yksiselitteisiä. Suomalaisessa kirveskulttuurissa halshuggning eli kaulan katkaisu voisi tapahtua muutenkin kuin viranomaisten toimesta. Poimin kuitenkin kaikki nämäkin listaukseeni. (Pois jäivät ne, joissa kuolintapa oli kirjattu vain tallentajan kommenteihin.)
Mutta miten tarkistaa onko tässä kaikki Suomen teloitukset? Hiskissä on edelleen aukkonsa, mutta vaikuttaa siltä, että osa teloittaen kuolleista puuttuu myös kirkonkirjoista. Tähän viittaa
a) Merkintöjen vähäisyys kaupungeissa. Porista löysin kaksi hyvin varhaista teloituskuolemaa enkä yhtään sen jälkeen, mikä ei vaikuta uskottavalta. Vielä vähemmän turkulaisten lähes olemattomat esinntymät.
b) Listani ajallinen epätasaisuus. Viiden vuoden väleihin jaettuna näyttää tältä
Lait ja tilanteet vaihtelevat, mutta on tuossa loppupäässä (jossa aineisto täydellisin) hieman erikoista lainehdintaa.
c) Ruotsalaisen tietokannan mukaan Ahvenanmaan Föglössä teloitettiin 17.8.1748 pursimiehet Henrik Henriksson Falk Lumparlandista sekä Kristian Benner ja Per Algot Holm Sundista. Yhdenkään hautausta ei näy Ahvenanmaalla Hiskin tiedoissa. Eikä Hiskissä ole myöskään Kruunupyyssä 12.4.1786 mestattuja sotilaita Mathins Hjelt, Abraham Frod ja Petter Lindström.
d) Vertailu Mona Rautelinin väitöskirjaan En förutbestämd sanning. Barnamord och delaktighet i 1700-talets Finland belysta genom kön, kropp och social kontroll. Teemu Keskisarjan väitöskirja olisi ollut toinen potentiaalinen vertailukohta, mutta hänen aineistossaan ei ole tietoja toteutetuista kuolemantuomiosta.
Rautelinilla niitä on. Osittain perustuen HisKiin, mutta osittain muuhun materiaaliin. Vähintäänkin muutaman tapauksen kohdalla näyttää siltä, ettei kuolemaa ole kirjattu kotiseurakunnan haudattujen listoihin. Kuolemaantuomittuja on siis varmasti enemmän ja määrä todennäköisesti löytyisi lääninhallituksen arkistoista tms.
e) Jani Oravisjärvi kirjoittaa artikkelissaan Rikollisten kuolema ja hautaaminen 1200-luvulta 1800-luvulle. (kirjassa Harmaata näkyvissä. Kirsti Paavolan juhlakirja. toim. Ikäheimo, J., Nurmi, R. ja Satokangas, R. Vaasa 2011. pp. 285-296.) enemmän hautapaikasta kuin sen kirjaamisesta, mutta relevanttia lienee toteamus "Suomessa viimeistään 1600-luvun alusta lähtien kirkkohautaaminen on ollut myös mestatuille sallittua, mikäli se on ollut taloudellisesti mahdollista ja mikäli vainaja sai tehtyä sovinnon kirkon kanssa ennen kuolemaansa."
Ainakin uskallan sanoa, ettei kuolemantuomion toteutumattomuutta voi todistaa hautausluettelon merkinnättömyydellä. Toinen juttu on, jos henkilö jatkaa elämäänsä edeleen rippikirjassa tuomion jälkeen.
Lisätietoa voisi hakea Martin Bergmanin väitöskirjasta Dödsstraffet, kyrkan och staten i Sverige från 1700-tal till 1900-tal (1996).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti