keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Arkistokaivelua museoiden kokoelmakuvista

Lyhennän blogin idealistaa iltani iloksi. Osa riveistä on jokseenkin ideattomia, kuten
http://www.suomenmuseotonline.fi.
Mutta tikustakin irtoaa asiaa, kun sitä alkaa tarkastella. En ollut käynyt tällä Museoviraston sivustolla aikoihin, joten aluksi ihmettelin miten etusivusta erottaisi, onko joku muuttunut sitten viime näkemän. En keksinyt keinoa.

Sitten tuli mieleen kuvien käyttöoikeudet. Vuonna 2010 (kylläpä aika rientää) olen vaihtanut sähköposteja (eläköön elektroniset arkistot) erään museoalan ihmisen kanssa. Hän välitti tiedokseni Museoviraston edustajan vastauksen kysymykseen "käytin kuvaa suoraan Museot Onlinesta, haittaako?"
Kuville on tarkoituksellisesti yritetty laittaa mahdollisimmanpysyvät osoitteet (KDK:n vaatimus), jotta niihin voidaan viitata muista järjestelmistä. SMOL-kuvia voi vapaasti linkata omiin sivuihin, kerro muillekin.
Eli sai tuolloin upottaa toiselle verkkosivulle? Eipä saa enää. Nimittäin "Ohjeita" -sivulla lukee nyt selvällä suomen kielellä.
"Palvelussa olevien kuvien julkaiseminen ilman museon myöntämää lupaa on kielletty. Julkaisemisella tarkoitetaan kuvien kaikenlaista julkista esittämistä, esimerkiksi verkkosivuilla tai painotuotteissa."
Jos tämä teksti olisi ollut esillä vuonna 2010, olisin sen vaivatta (uskoakseni) ymmärtänyt. Kiitos Wayback Machinen pystyin tarkistamaan, että selvennys on lisätty 27.7-5.10.2012 välillä. En siis lähde poistamaan sivustolta 17.11.2011 julkaisemaani kuvaa. Mutta poistan idealistastani jo mainitun rivin lisäksi seuraavat
Mies ja esine
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Suomen+kansallismuseo/H7818%3a?periodStart=1700&periodEnd=1800&itemIndex=533
http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=10171*******
Ja museoihin liittyen idealistalta roikkumasta opinnäytteet
Listassa jäljellä enää 32 sivua! Iloa merkkaamaan oheen Björn Myrmanin vuonna 1967 kuvaamat romanitytöt Helsingistä. Valokuvan tarjoaa käyttööni Nordiska museet lisenssillä CC BY-NC-ND. Kiitokset jälleen kerran Bernadottelandiaan.

1 kommentti:

Tapio Onnela kirjoitti...

Valitettavaa, että suomalaisten historianharrastajien on käytettävä pääosin ulkomaisia kuvia, kun kotimaisten käyttö estetään näillä käsittämättömillä rajoituksilla.