Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kirjoitti runsas viikko sitten subjektiivisuudesta ja objektiivisuudesta. Hänen mukaansa
Historian tutkijan tai museologian koulutuksen saaneet ovat saaneet rokotuksen subjektiivisuutta vastaan. Heidän tavoitteensa on kertoa ja esittää vain totuus. Sen kertomiseen ei liity adjektiiveja, koska ne ovat väistämättä subjektiivisia näkemyksiä.Oman koulutukseni aukot paljastuvat jälleen. Luulin, että uusimman (tai 1900-luvun lopun) historiantutkimuksen pointti oli ymmärtää, että kaikki historianesitykset ovat näkökulmariippuvaisia eikä mikään voi olla "vain totuus". Mutta Levän mukaan "Luonnollisesti vain akateemisia tutkimuksia pidetään oikeina tutkimuksina, koska ne ovat objektiivisia."
Sitten Levän blogitekstissä seuraa hypoteesi, jonka mukaan objektiivisuus on median ja yleisön silmissä tylsää ja "Se näkyy julkisuuden määrässä ja myyntiluvuissa." Hypoteesin testaukseen Levä käyttää John Simonin ja Karl-Erik Michelsenin Kone-kirjoja. Kumpaakaan en ole avannut, mutta veikkaisin, että ensimmäisen julkisuutta ja suosiota siivitti ensimmäisenä ilmestyminen. Ja mahdollisesti taitavampi markkinointi. Ja vetävämpi kirjoitustapa? Tuskin "objektiivisesti" se, että
Simon kirjoitti 400 sivua ilman viitteitä. Michelsenin kirja on 600 sivua pitkä ja varustettu huolellisilla lähdeviitteillä.Vaikuttaa siltä, että Levälle lähdeviitteet ja kirjoittajan professorin titteli ovat laadun takeita. Lukemalla Tarja-Liisa Luukkasen arvion Gustaf Björkstrandin Tengstöm-teoksesta huomaa, ettei elämäkertojen tieteellisyyden arviointi ole aivan näin suoraviivaista.
Luukkanen saa Björkstrandin kiinni viittaamisesta lähteeseen, joka on muuta kuin tekstissä väitetään. Käytetty kirjallisuus "on huomattavan vanhaa"... "Tutkimuksen kirjallisuusluettelossa ihmetyttää ylipäätän kansainvälisen tutkimuksen puuttuminen. " ... "puuttuu paitsi teoreettinen pohdinta myös laajempi historiallinen viitekehys" ... "Mitään metodista lähtökohtaa, kansainvälistä referenssikirjallisuutta tai teoreettista viitekehystä piispan toimien sekä luonteen, motiivien tai vakaumusten tutkimiselle Björkqvist ei esittele."
Ettei vaan objektiivisuudestakin olisi ollut pulaa.
Kuvituksena Hercules Segersin painokuva kolmesta kirjasta (Rijksmuseum)
1 kommentti:
Näen asian näin: dokumentoivassa tutkimuskirjallisuudessa (esim. arkeologisten löytöjen julkaisu) pyritään aina objektiivisuuteen ja empiirisesti hankitun tiedon mahdollisimman tarkkaan antamiseen (esim. mitat, löytökonteksti jne.) mutta kaikenlainen historiankirjoitus on aina tulkinnallista eikä subjektiivisuudesta koskaan pääse eroon. René Gothóni on kirjoittanut osuvasti: "... jokainen tutkija lähestyy aina tutkimuskohdettaan esiymmärryksestään käsin. Hänen lähtökohtansa on väistämättä siinä perinteessä ja arvomaailmassa, johon hän on syntynyt. Se on hänen rajoitettu ”horisonttinsa” eli henkinen näköpiirinsä tai käsityskykynsä."
Tekstin subjektiivisuudella tai objektiivisuudella ei aina välttämättä ole yhteyttä lähdeviitteisiin tai niiden puuttumiseen. Ja lähdeviitteellistäkin tekstiä voi kirjoittaa vetävästi :). Parhaimmillaan teksti on sekä lähdeviitteet osoittavaa että näkemyksellistä, kuitenkin niin, että faktat ja interpretaatio erottuvat selkeästi toisistaan.
Lähetä kommentti