Unelmien toteuttamisesta ja elämänkerran kirjoittamisesta

Minulle päätyi Kotilieden numero 20.4.2010, jossa oli juttu Toteuta unelmasi omasta kirjastasi. Ingressin mukaan "Kirjallisten omakustanteiden julkaiseminen on nykyään melko vaivatonta. Eniten työtä teettää aineiston kokoaminen, jäsentely ja kirjoittaminen."

Skripta kirjoittajaopiston opettaja Marija Vanttia on haastateltu ja lyhyehkössä jutussa kuvattu kirjoitusprosessi aloittamisesta lopettamiseen. Varmaankin Vantin kokemusten perusteella tekstissä painotettiin yllättävän voimakkaasti arkojen asioiden käsittelyä esimerkiksi kääntämällä ne fiktioksi. Erillinen faktalaatikkokin on omistettu aiheelle "Kysy lupaa ennen kuin kirjoitat" (*). Tässä siis syy moniin (minua ärsyttäneisiin) omaelämänkerrallisiin fiktioteoksiin. Että selvästi omakohtaiset kokemukset fiktionalisoidaan juuri sen verran, ettei tekstiä voi käyttää paikallishistoriallisena lähteenä esim. heinähuutokauppaa koskien.

Kahta omakustantajakirjoittajaa (**) on haastateltu. Heistä Reino Oinonen on antanut mainiot ohjeet:

"Pue sanottavasi tarinan muotoon. Tuo kerrontaasi liikettä, kuvaile, kosketa lukijasi tunteita, käytä murretta piristeenä. Pidä huoli siitä, että lukija saa jutustasi jotain."

(*) Anna Kortelaisen kirjoituskokoelmassa Rakkautta sattumalta on tekstiä hänen Edelfelt/Virginie-tutkimuksestaan. Kortelainen toteaa:

"Kun vedin esiin salaisuuksia ja inhimilliä epäonnistumisia, jouduin punnitsemaan sisään tunkeutuvan päivänvalon oikeutusta. Koska Edelfeltin suku on Suomessa sammunut, en ole saanut vihamielisiä puheluita enkä juristien uhkaavia kirjeitä." ... "Ei ole olemassa alenevan polven sukulaisia, jotka voisivat reagoida suuntaan tai toiseen, auttaa, ohjailla suurmieskertomusta haluamaansa suuntaan tai painostaa."
"Ihmisellä on oikeus muistaa haluamallaan tavalla, jollei hän esitä valheita muiden elämästä. Mutta kunpa meillä olisi kyky muistaa myös erehdyksemme, salaisuutemme ja heikkoutemme ja joskus, kun aika on kypsä, tallettaa niiden antama ymmärrys."

(**) Nimimerkki penjami oli marraskuussa kirjoittanut (oma)elämäkertaan pohjaavasta fiktiosta ja todennut kustantajan löytymisestä:

Kustannuskynnyksen ylittämiseksi on järjetöntä edes kuvitella kirjoittavansa jostakin perusmarkusta tai tavishelenasta, jos itse on täysin nobody – tai sitten pitäisi kirjoittaa todella hyvin. Sopivasti väritetty tarina tunnetusta henkilöstä myy paremmin. Pelkkä kuuluisa nimi ei kuitenkaan riitä, vaan aihetta täytyy käsitellä sellaisesta näkökulmasta, että se kiinnostaa myös naistenlehtiä. Nojaa, ei taida sekään riittää: kyllä niitä historian uudelleentulkitsijoita kolkuttelee kustantamoiden oville pilvin pimein. Varminta olisikin valita jokin muu kuin aivan perinteinen historiallisen romaanin genre tai ainakin hieman epäoletuksenmukaisempi kohderyhmä, jolle suunnatuille romaaneille kustannusohjelmassa voisi olla tilaa.

Sopivaa ohjeistusta

Olen lukenut (ja selannut) kaikenlaisia kirjoitusoppaita. On löytynyt fiksuja ohjeita ja ohjeistuksia. Mutta tuoreimmasta löytyi hyvänä muistutuksena tärkein, jota en muista nähneeni painettuna (ainakaan pitkään aikaan);

Älä koskaan kirjoita asiasta, jota et itse ymmärrä.

(Steve Bockett: Countdown to Non-Fiction Writing. 2010 s. 103)

Palautetta ees-taas

Syksyllä yksi sukututkimuskaveri pyysi kommentteja kirja-aihioonsa. Kyseessä tuttu tyyppi "omalla tasollani" ja olin lukenut hänen tekstejään aikaisemmin. Eli pystyin lukemaan käsiksen yhdessä illassa, toteamaan tekstin rakenteen ja tyylin kirjoittajalle ominaiseksi (eli siihen ei tarvinnut sanoa mitään) ja tekemään yhden oleellisemman ehdotuksen kokonaisuuteen ja pari pientä korjausta. Sain kiitokset, joten kontribuutioni vastasi kai tarkoitustaan. Ihan nakki juttu.

Sitten sain kommentoitavaksi paikallishistoriallisen tekstin henkilöltä, jota en tuntenut ja jonka julkaistuja tekstejä en ole lukenut. Paikallishistorioita on tullut luettua, joten kommentteja kyllä riitti. Vaikeampaa oli päättää mitkä niistä olivat rakentavia pyydetyssä mielessä. Se, että minä ilmaisisin tai painottaisin asiat toisin ei tarkoita, että se olisi oleellisesti parempi ratkaisu. Eli päädyin kirjamaan mielipiteistäni vain murto-osan.

Ilmeisesti linjanvetoni oli onnistunut, sillä kommenteistani kiittäessään kyseinen kirjoittaja tarjoutui lukemaan läpi jonkun minun käsikirjoitukseni. Tilaisuus, jolle ei voi sanoa ei. Vaikka tässäkin tilanteessa loppujen lopuksi tuntui siltä, että "pakotin" hänet lukemaan tekstin.

Sain kyseisen palautteen viime viikon maanantaina. Kirjoitusvirheitä oli löytynyt ja epäselviä lauseita. Samantapaisia korjauksia, joita saan vakioesilukijaltani (äitini). Myös joitakin näkemyksiä sisällöstä. Ei mitään uutta eli sellaista, jota en olisi kirjoittaessani jo kelannut.

Luulin, että odotukseni palautteesta olisivat olleet olemattomat. Taisin silti kuvitella, että ammattilainen keksii jotain mikä ei olisi tullut ikinä mieleeni. Deus ex machina, joka olisi tehnyt keskinkertaisesta loistavaa. Eli ripaus epärealismia.

Mikä ei tarkoita, että palaute olisi ollut hyödytöntä. Oli hyvä saada muistutus/vahvistus niistä pointeista, jotka olivat tuttuja. Lisäksi palautteen saanti yhdistettynä pieneen lepotaukoon projektista herätti sisäistä monologia tyyliin "Olipas se pönttö, kun ei tajunnut ehdottaa/kommentoida/..." Mikä oli mukavampaa kuin ajatella sama asiasisältö muodossa "olinpa minä pönttö kun en poistanut/lisännyt/tarkistanut/...".

Ja kun viime sunnuntaiaamuna kuuden ja seitsemän välillä luin käsiksen loppupuolen muutaman viikon tauon jälkeen olin sitä mieltä, että minut olisi voinut haastaa ihmisoikeustuomioistuimeen jo pelkästä tekstin antamisesta luettavaksi. Runsaasti editointia jäljellä!

Muistelmia

Ville Pernaa oli käsitellyt Kanavan pääkirjoituksessa Lipposen muistelmien ensimmäisen osan totuusarvoa:

Lipponen kirjoittaa koko menneisyyden mieleisekseen ja onnistuu lopulta luomaan teokseen sisäisen uskottavalta tuntuvan logiikan, kun sosiaalidemokraatti on jatkuvasti yhtä oikeassa kuin kepulainen tai kommunisti väärässä.

Amerikassa muistelmista on myös puhuttu viimeiset pari vuotta. Slate:ssa kirjoitettiin maaliskuussa paljastuneista muistelmaväärennöksiä ja annettiin ohjeet uusille vastaavien kirjoittajille:

Kirjoita epätarkasti. Ei tarkkoja päivämääriä, mielummin pelkkä vuosi tai mahdollisesti vuosikymmen.
Kirjoita siitä minkä sinä tiedät, ja kukaan muu ei. Älä mainitse asioita, joilla on asiantuntijoita.
Älä jätä todisteita, todistajia äläkä jälkiä.
Älä kerro kenellekään.

Positiivisempaan suuntaan kääntyäkseni Työväenperinne sivuilta löytyi kirja-arvio Muistot muistiin – neljä tapaa kirjata ylös muistitietoa. Tele-topeliuksessa verkkokurssi Kerron elämästäni.

Paikallishistoriallista muistelua Kansalaismuistissa.

Oulun arkista esimerkki lyhyestä omaelämäkerrasta: Elias Sutelan elämäkerta eli onnettomuuksien ajama.

Reijo Vallan toimittamat Abel Olosen muistelmat.

Arabian matkaaja Georg August Wallinin tekstejä Archive.org:sta
Georg August Wallins reseanteckningar från Orienten åren 1843-1849: dagbok ... (1864)
Bref och dagboksanteckningar (1905)

Hufvudstadsbladetista on löytynyt muistelmia otsikolla Från flydda tider, mutta osa teksteistä jäänyt Historiallisen sanomalehtikirjaston hakumoottorin ulottumattomiin. Toistaiseksi tavoitettu:

Från flydda tider. I. Mitt barndomshem. -tt-. (11.3.1877)
Från flydda tider. II. Skolan. (22.3.1877, 3.4.1877, 29.4.1877)
Från flydda tider III. Min första resa till gymnasiistaden. (13.6.1877)
Från flydda tider. IV. Mitt hem under skoltiden. Ferierna. (7.4.1878)
Från flydda tider VI. Gymnasium (29.8.1878)
Från flydda tider VII. Lifvet vid Gymnasium (23.11.1878, 24.11.1878)
Från flydda tider IX. Minnen från gymnasii-tiden. (29.1.1879)
Från flydda tider. X. Spektakelaftnarna i landsorten. (13.2.1879, 23.2.1879, 13.3.1879)
Från flydda tider. XI. Åter vid gymnasium. (13.3.1879, 16.4.1879)

Potentiaalisia kuoppia

USAlaisen blogin kautta läytyi saman maan lehdessä julkaistu juttu Author warns of pitfalls in writing narrative family history . Kun itse pyrin kerronnallisuuteen ja suosittelen muillekin niin poimitaan muistiin John Collettan havaitsemat ongelmat

• Anakronismit eli aikakauteen kuulumattomat yksityiskohdat. Colletta oli tutkinut tapahtumapaikan huolellisesti, mutta tuli lisänneeksi tekstiin lintulajin, joka tuotiin Amerikkaan vasta tapahtuma-ajan jälkeen.
• Epäoleelliset historialliset yhdistelyt. Muistan yhden tekstiversioni, jossa keskelle Kokemäen tapahtumia olin todennut Turun palon. Ei liittynyt juttuun mitenkään ja poistui onneksi (muistaakseni) ennen kirjan painoon menoa.
• Perusteettomat yleistykset. Kaikki lapset eivät saaneet ruumillisia rangaistuksia, kaikki tytöt eivät olleet tottelevaisia, kaikki talolliset eivät ahkeria. Ja niin edelleen
• Perusteettomat oletukset. Colletta oli hermostunut televisio-ohjelmaan, jossa kuvituksena käytettiin nykyisiä Washingtonin hallintorakennuksia. Hän kun tiesi hyvin, etteivät ne olleet ulkoasultaan samanlaisia silloin kun ohjelman kohdehenkilö liikkui maisemassa.

Eli vaaditaan tarkkuutta ja vaivannäköä. Alla Helsingin rautatieasema ennen nykyistä, joka sekään ei ole ollut aina olemassa... (Kuva on kirjasta Helsingfors album - Helsingin albumi vuodelta 1896)

Kynät esiin...

Kalevalaisten Naisten Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kutsuvat Kalevalan juhlavuonna 2009 kaikenikäisiä suomalaisia osallistumaan kirjoitushankkeeseen "Suomalaisen päivä". Pidä päiväkirjaa 2.2.2009 ja lähetä kirjoituksesi 28.2.2009 mennessä Kalevalaisten Naisten Liittoon. Tarkemmat ohjeet

Ja jos aikaisemmilla sukupolvilla on pännä pysynyt kädessä niin SKS on kiinnostunut käsikirjoituksista 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta

Keräämme tietoja itseoppineiden tai vähän kouluja käyneiden suomalaisten kirjoituksista. Etusijalla ovat muistelmat ja omaelämäkerrat sekä kirjeet ja päiväkirjat, mutta myös allakkamuistiinpanot, kaunokirjalliset tekstit, sanomalehtiin tarkoitetut kirjoitukset, pienpainatteet jne. kiinnostavat.
Kansankirjoittajilla tarkoitamme henkilöitä, jotka saivat elantonsa pääasiassa maatalous- tai käsityöläisammateissa ja olivat käyneet korkeintaan kansakoulun.

Kirjoittamisesta

1800-luvun tutkimuksen verkoston postitus toi tietooni Kasvatus&Aika-lehden mielenkiintoiset artikkelit kirjoittamisen historiasta:

• Hilkka Helsti: ”Ei äitiin tarte sitä murehtiia että miinä hukun ioutun”. Kirjeiden kirjoittaminen Savalojan sisarusten perhestrategiana
• Laura Stark: Maalaisrahvaan kirjoitusmotivaatio ja asenteet kirjoitustaitoa kohtaan 1840–1890-luvun Suomessa
• Reija Lång: Mäkitupalaisen tyttärestä kirjailijaksi. Matilda Roslin-Kalliola ja kansallisen kirjoittamisen monet muodot
• Arja Rantanen: Pohjanmaan pitäjänkirjurit

Erityisesti viimeksimainittu kiinnosti minua, sillä pari esi-isääni toimivat jonkinlaisina pitäjänkirjureina Pohjanmaalla. Rantasen lisensiaattityö on tehty Åbo Akademiassa ja kattaa yhteensä 148 pitäjänkirjuria 17 eri pitäjästä vuosina 1721–1868. Lisensiaattityö on valitettavasti painamaton eli siihen pääsee todennäköisesti tutustumaan vain Turussa.

Sukulaisuussuhteitakin on siinä tutkittu. Tässä tiivistelmässä todetaan "Kirjureiden sosiaalisten taustojen ja avioliittojen tutkiminen on edellyttänyt sukutieteellistä tutkimusta, jossa Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokanta on ollut välttämätön apuväline. Kirkonkirjojen tiedot syntyneistä, vihityistä ja kuolleista on tallennettu HisKiin." Ei käytetty muita lähteitä tietojen varmentamiseen...!?