Sain maistaa omaa lääkettäni

Edelleen pännii vuosi sitten Hesarille antamani haastattelu, jossa puhuin läpiä päähäni, vaikka tuttu tutkija olisi tiennyt asiat paremmin. (Ks. kohta 2 täydennysosista) Saatoin vain kuvitella, kuinka paljon kiukutti kyseistä tutkijaa, jonka tekemä työ oli jätetty huomiotta. 

En tiedä vieläkään, kuinka paljon kiukutti, mutta itse tulin sekä suuttuneeksi että surulliseksi, kun luin eilisen Suomen sukututkimusseuran joulukalenteritekstin, jossa oltiin Ahvenkoskella. Tällä kertaa ei satuiltu sillanmaalauksesta, jota yritin kaikella osaamisellani oikoa lokakuun alussa julkaistulla tekstilläni, jonka sinisilmäisesti ajattelin löytävän yleisönsä. Hah! 

Maalailusekoiluun tyytymisen sijaan SSS:n joulukalenteristi on lisännyt kierroksia. Hän oli maalauskertomuksen tapaan virheellisesti sijoittanut kuningas Kustaa IV Adolfin Ahvenkoskelle kuningattaren ja keisarinnan tapaamisen aikaan kesällä 1802. Mutta tämä ei riittänyt, vaan hän oli myös bsiirtänyt Aleksanteri I:n käynnin kesältä 1803 kesään 1802, jolloin keisari ei käynyt rajalla ollenkaan. Näin päästiin toteamaan "Kuninkaan ja keisarin keskustellessa valtiollisista asioista, puhuivat heidän puolisonsa kenties jostain aivan muusta."

Näin Kustaa IV Adolf oli toivonut tapahtuvan, mutta niin ei käynyt. En ole ainoa, joka on toiveissaan pettynyt.

Luwunlasku Suomen Biblia-Seurain Jäsenistä Talonpoikasesta Säädystä (5/7)

Kuopion Biblia-Sruran Läänissä.

• Wäänänen, P. Kirja-Kauppias

Oulun Biblia-Seuran Läänissä.

• Mulari, Sifferi Lautamies Pys. Jäs.

Vielä kaksi huonoa kuningasta

Kaikille ja kaikelle pitää antaa uusi mahdollisuus? SVT:n lastensarjan Världens värsta kungen petti ekalla jaksollaan pahasti...  Sittemmin jaksot ovat sijoittuneet kauas menneisyyteen ja kauas Ruotsista, mutta viimeisimmät kaksi ovat lähempänä Suomea. Joten katsoin ne SVT Play:ssä.

Iivana Julma esitellään täysin sekopäänä. Hän leikkii piiloa, kidututtaa ihmisiä ja tappaa poikansa. Ja tämähän oli siis lasten ohjelma. Joten mukana olevien lasten kidutus hoidettiin kutittamalla.

Tietoni Iivanasta ovat jokseenkin olemattomat, mutta uskallan sanoa, että jaksossa välitetty kuva oli jossain määrin viturallaan ja faktoja en tunnistanut yhtään.

Seuraava jakso alkoi esittelemällä Kustaa Vaasan maatalousneuvojana, mikä ei ole toimi, joka häneen usein liitetään. Se, että mukana olevat nykylapsukaiset rekrytoitiin kirjoitushommiin, oli lähempänä tuntemaani totuutta kyseisestä ajasta.

Mission impossible -tunnarin kera nämä saavat ensimmäiseksi tehtäväkseen hakea kirkosta hopeat ja kirjasivat sitten *saaneensa* hopeat. Tässä oltiin suht lähellä historiantutkimuksen esityksiä Kustaa Vaasan hallinnosta.

Sitten lapsukaisten piti yrittää parantaa Kustaa Vaasan hammaskipua mm. virtsalla. Lääketieteen taso 1500-luvun Ruotsissa siis kuvattu kiitettävän realistisesti.

Havaittuaan kuvansa värittyneen negatiivisesti, Kustaa Vaasa järjestää kesähiihdot. Tämä Vasaloppet-väännös oli silkkaa hupailua, mutta halutessaan siinä voi nähdä nationalistisen historiankirjoituksen kiillotustendenssin. 

Kustaa Vaasa -jakso siis yllätti iloisesti, mutta yksi kolmesta ei ole kovin kummoinen testitulos. Ehkä pitää kuitenkin jonain päivänä katsoa maratonina aikaisempi sarja Världens hemskaste sjukdomar. 

Vaasan (ja Uudenmaan) ruis brändituotteena

Kuukausirapsassa mainittua artikkelia tarjouskuntoon viimeistellessäni tartuin Petri Karosen tutkimukseen Patruunat ja poliitikot. Yritysjohtajat taloudellisina ja poliittisina toimijoina Suomessa 1600–1920 (2004). Sivunvaihdossa 202-203 huomasin tutun käsitteen: "Viimeistään näihin aikoihin lienee syntynyt edellä jo ruukinpatruuna af Malmsteninkin kanssa käytetty käsite Vaasan ruis, jolla selvästikin katsottiin olevan erityisiä ominaisuuksia ja markkina-arvoa tavalliseen viljaan verrattuna.” Alaviitteessä todetaan, että "Petter Johan Bladh myi jo 1780-luvun puolimaissa Vaasan ruista Tukholmaan."

Vaasan ruis on tullut minulle vastaan useita kertoja vuosien varrella haravoidessani KB:n digitoimia sanomalehtiä. Mutta olinko laittanut yhtään esimerkkiä talteen paikkaan, josta sen nyt löytäisin? En tietenkään. Uusittu tekstihaku tuotti melko laihan tuloksen, sillä lyhyinä sanoin Wasa ja råg tulevat helposti väärin tulkituiksi. Mutta koska tämä on blogiteksti eikä akateeminen tutkimus, niin tehdään mitä voidaan.

Wasa råg on tunnettu Suomen ulkopuolella viimeistään lokakuussa 1761, jolloin Er. And. Nyman kirjoittaa Bitsjön nimisestä paikasta viljelykokeistaan. Hän oli saanut aikaan Vaasan rukiin näköistä viljaa (Råg, til alt utseende, som den wackraste Wasa-Råg) (SW 28.11.1761). Useimmat maininnat ovat myynti-ilmoituksissa eivätkä paljasta lisätietoa rukiin olemuksesta (esim. GN 31.8.1771, DA 2.7.1773).

Huomattavaa kuitenkin on, että ruista usein (tai useimmiten) myydään siemenviljaksi. Kyseessä ei siis ole erinomaisen hyvin Pohjanmaalla viljelty tuote vaan tietty ruislajike. Ottaen huomioon saadun arvostuksen, kyse lienee (suhteellisen) samasta kasvista vielä sata vuotta myöhemmin, jolloin esim. jolloin Alexander Edvard Modeenin Oppikirja Suomen maantieteessä (1872) kuvaa Vaasan rukiin suurijyväiseksi viljalajiksi.

Geenivaratyyppi-sivusto vahvistaa arvailuni: 

Peltorukiista polveutuneesta syysrukiista oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa erotettavissa kolme maatiaisrukiiden ryhmää: pohjalainen, eteläsuomalainen ja satakuntalainen. Pohjalaisen ryhmän tunnetuin ruiskanta oli 'Vaasanruis'. Se oli pitkä- ja kapeajyväinen, lyhytvihneinen ja erittäin talvenkestävä. Se oli maatiaiseksi melko satoisa. Eteläsuomalainen 'Uudenmaanruis' oli lyhyt- ja paksujyväinen eikä se varistanut jyviään yhtä herkästi kuin 'Vaasanruis'. Satakuntalainen 'Kokemäenruis' oli edellisten välimuoto. Se muistutti 'Vaasanruista', mutta sillä oli hieman suuremmat tähkät ja paksummat jyvät. 'Vaasan'- ja 'Uudenmaanrukiiden' riihitetyt siemenet olivat 1920-luvun alkuun asti erittäin haluttuja ulkomaisilla siemenmarkkinoilla.

Kokemäkeä olen hakenut digitoiduista lehdistä niin monta kertaa, että olen (lähes) varma, ettei 1700-luvulla tunnettu Kokemäen ruista.  Sen sijaan Uudenmaan ruista on myynti-ilmoituksisssa lähes yhtä usein kuin Vaasan ruista (esim. SW 1.12.1764, SP 17.8.1782)

Kuusi leikettä 1600-luvun Posttidningarista

Eilisessä kuukausiraportissa mainittua esitysehdotusta tehdessä selasin tusinan verran 1600-luvun Posttidningar-vuosikertoja. Varsinaista asiaa etsiessä huomasin tietenkin muutakin ja kiusasin (taas) FB-kavereitani leikkeillä. Tuskan jakamiseksi laajemmalle ja tehdyn "työn" kierrättämiseksi... 

1) Olenhan minä 1600-luvustakin kirjoittanut, mutten ole ymmärtänyt, kuinka tarkasti Pohjolassa seurattiin kristikunnan kamppailua vääräuskoisia vastaan. (Tukholmaa koskeva leike Posttidningar 1688-10-01)

Leikkeessä kerrotaan, että kaikissa Tukholman kirkoissa oli vietetty kiitosjumalanpalvelus Belgradin valloituksen johdosta. Tämä ei ollut ainoa kerta, kun ainakin pääkaupungissa juhlittiin osmanien valtakunnan tappioita. Mutta vain parikymmentä vuotta myöhemmin sieltä sai suojan kuningas Kaarle XII...

2) Ostaisitko arvan, jolla voi voittaa temppuja tekevän hevosen? (Tilaisuus oli ja meni alkuvuodesta 1693.)

3) Sisäoppilaitos, jossa opitaan ratsastusta, miekkailua, tanssia ja kieliä, ellei halua vaihtaa miekkailua ja tanssia linnoitustaitoon. Ja minä tyhmä valitsin väikkärin väännön. "Hwar och en" ei kuullosta siltä, että sukupuolella olisi väliä... (Leike huhtikuulta 1694)

4) Hyvä uutinen Tanskasta vuoden 1697 alkajaiseksi. Jäälautalle jääneet selvisivät Skoonessa rantaan ja sieltä vielä kotimaahankin.

Edellinen uutinen oli samalla sivulla. Siitä selvisi, että kyseessä olivat hollantilaisen kauppalaivan sata miestä, jotka olivat lähteneet kalastamaan. 

5) Apteekkarien voitontavoittelua kahlittiin jo (?) vuonna 1699?

Keskiajan tutkijatuttava totesi, että eurooppalainen kuningas erotti jo 1200-luvulla apteekkarien ja lääkärien toimet, jotta taloudellisen hyödyn maksimointi vaikeutuisi. Tästä innostuin tarkistamaan ilmoituksen taustan ja Nordisk familjebok kertoi asiasanan medicinälraxa alla, että lääkkeiden hintakattoja alettiin Ruotsissa asettaa vuonna 1686. 

6) Jos nyt sattuisit muistamaan, että velkasi valtionpankille on maksamatta, niin emme huutokauppaisi koko omaisuuttasi eli maatiloja Ruotsissa ja Suomessa sekä jalokiviä ja muuta arvoirtainta. Pikkasen kiinnostaisi tietää kenellä oli tämä taloustilanne kesällä 1699.

23. kuukausi jatko-opiskelijana

Kuukausi alkoi mukavalla kv-vertailulla. Twitterin kautta löytyi uunituore alankomaalainen väikkäri 1700-luvun sanomalehdestä ja Twitterissä tuli myös tietoon saksalaisten avaama lehtiportaali, jossa on muutama 1700-luvun lehti. Nämä tarjosivat hyödyllisiä "tämä on ihan niin kuin Ruotsissa" & "mitään tällaista ei ole ruotsalaisissa lehdissä" -hetkiä. Väikkärin tekijällä oli ollut käytössä egodokumentti, jota vastaavasta voi Ruotsin osalta vain unelmoida.

Hyödyllinen oli myös marraskuun toisena päivänä pidetty Opinahjon tiedekunnan metodityöpaja. Kylläkin toivottoman lyhyt, mutta ensimmäinen tilaisuuteni saada metodiajatuksistani jotain muuta palautetta kuin "voisitko kirjoittaa selvemmin tekemisestäsi". Laadullisesta puolesta puhui tuttu tutkija, joten pointit vakuuttivat ja lohduttivat. On OK, että metodi ei ole suoraan (oppi)kirjasta ja metodikirjallisuuden lukeminen ei kuulu vain aloitusvaiheeseen.

Positiiviseen putkeen päästyäni sain kokoon esitysehdotukset kahteen ensi vuoden alun tilaisuuteen. Ennen kuin ehdin jatkaa saavutetulla vauhdilla (vihdoin) väikkärin pariin spostilaatikkoon putosi peräkkäisinä päivinä palautetta. Ekaksi saapui kielenhuollolliseen tekstikonsultaatioon (oparin ansaitakseni) lähettämääni 5 sivun väikkärinäytteen kommentit, joita "ei kaikkia ehditä käymään läpi tunnissa". Sitten, seuraavana päivänä, sain viisi kuukautta odottamani vertaisarviot (ihka ekaan ja ihan yksin tehtyyn) artikkeliyritykseeni. Houkutus prokrastinoida tiedostojen avaamista oli suuri.

Saatetekstin vastaisesti tekstikonsultaatiossa ehdimme käydä läpi kaikki huomiot, sillä useimmat niistä käsittelivät yhtä ja samaa rakenneongelmaa. Saman asian oli viimeisimmän seminaaripaperin kommentoija ohimennen todennut eli kyseessä on kiistatta todellinen virhe, jonka välttämiseen jatkossa pitää kiinnittää totista huomiota.

Artikkelin vertaisarviot suosittelivat julkaisua pienin muutoksin, joista he olivat olennaisesti samaa mieltä, ja aikaa muokkaukseen oli kuun loppuun. Tietenkin pänn(i)i, etten ollut tajunnut puutteita toukokuussa, mutta - positiivisen kautta - pyydettiin lisäämään tekstiä aiheista, joista olen väikkäriin jo kirjoittanut, eli laastarointi ei tuntunut ylivoimaiselta tehtävältä. Lisäksi saatoin (yrittää) huomioida samantapaisia juttuja artsussa, jonka aineistopäivä on joulukuun alussa. Sen pohjana oli keväällä kirjoittamani ja femman saanut kurssiessee, joka ei näyttänyt puolen vuoden tauon jälkeen aivan toivottomalta, mutta ei myöskään valmiilta artikkelilta. Työstämällä siitä tuli omasta mielestäni huomattavasti parempi. Kävisiköhän samoin, jos hinkkaisin välillä väikkärin lukuja?

Ja kun oli kaksi dedistä kuun lopussa, niin eikös alkaneet kirjakasat ja väikkärin käsiskin kutsua. Väikkäriin tuli myös uusia ajatuksia artikkelikäsiksiä käännellessä ja yrittäessäni "huomioida samantapaisia juttuja" tajusin taustatiedon puutteen vaivaavan myös "liiankin empiiristä" väikkäriäni. Eli en pidä näitä ekskursioitani ajan hukkana, vaikka en väikkärin pariin kunnolla ehtinyt tämän kuun aikana palata. Artsun laastarointikin kun vaati lukemista ja ajattelua, jota olin vältellyt vasta kaksi vuotta.

Kuukauden viimeisinä päivinä tavasin Mikael Holmgren Caicedon kirjaa Läsa och skriva (och) den akademiska texten (2021), joka resonoi metodipajaa, tekstikonsultaatioa sekä vertaisarvioita ja sisälsi vielä muutakin, joka olisi pitänyt tajuta jo iät ja ajat sitten. Suosittelen lämpimästi kaikille akateemisten opinnäytteiden kirjoittajille. On myös lyhyt, toisin kuin ensi vuonna luvassa oleva Avaimia menneisyyteen. Opas historiantutkimuksen menetelmiin. 

Kuvalähde: George Moutard Woodward (F. Sansom): Pigmy revels, or, All alive at Lilliput, 1800-1801. Plate 6. Rijksmuseum

Kuin elokuvissa - Oulussa 1790-luvun lopussa

Romanttisessa viihteessä on toisinaan uskottomalta tuntuvia tekoja ja käänteitä, mutta ihmiset tosiaan tekevät outoja juttuja. Frans Michael Franzén saneli vanhoilla päivillään tyttärelleen muistelmansa (*), joka sijoittuu aikaan, jolloin hän oli Turun akatemian kirjastonhoitaja eli ilmeisesti aivan 1700-luvun viimeisiin vuosiin, todennäköisesti vuoteen 1797. Tekstin nuorimmalla täyssisarella tarkoitetaan vuonna 1781 syntynyttä Margareta Helenaa.

Tämän käynnin aikana kotiseudullani [Oulussa] minulla oli tilaisuus lopettaa omituinen juonittelu, joka naurettavuudestaan huolimatta olisi voinut vaikuttaa haitallisesti minulle niin rakkaan henkilön maineeseen. 

Muuan ystäväni uskoutui minulle ja kertoi, että muuan nuori mies, jonka nimestä mainitsen vain ensimmäisen kirjaimen H., kerskui salaisesta kirjeenvaihdosta nuorimman täyssisareni kanssa ja olipa näyttänyt hänen kirjeitään useille ystävilleen. Vaikka minun oli vaikea uskoa kunnon tyttöä niin ajattelemattomaksi, kerroin hänelle kuitenkin, mitä olin kuullut ja vakuutuin pian hänen täydellisestä syyttömyydestään. 

Silloin käännyin herra H:n puoleen ja pyysin selitystä. Hän vastasi, että oli ollut kyllin onnekas voittaakseni sisareni sydämen, mutta he pitivät rakkautensa salassa ja seurustelivat vain kirjeitse. Pyysin saada nähdä joitakin sisareni kirjeitä ja huomasin, ettei käsiala ollut hänen.

Kirjeenkantajana toimineelta palvelustytöltä saimme selville, että hän oli jättänyt viestit eräälle mamselli E:lle, joka oli huvitellut tekeytymällä sisarekseni ja hänen nimissään leikitellyt H:n kanssa, johon hän näyttää itse olleen rakastunut.

Kun kysyin H:lta, eikö hän lainkaan epäillyt sen perusteella, miten sisareni suhtautui häneen, kun he kohtasivat, H. vastasi, että he eivät koskaan tavanneet kahden kesken ja sitäpaitsi he olivat sopineet pysyvänsä toisten läsnäollessa täysin vieraina toisilleen.

Mamselli E. tunnusti syyllisyytensä, tuli sisareni luokse ja pyysi anteeksi. Pilkka, jonka kohteeksi H. oli tämän komedian takia joutunut, hälveni pian, kun hän taidolla kohosi urallaan korkeampiin tehtäviin.

(*) [Franzén, Frans Michael]. Franzénin omaelämäkerralliset muistelmat. Suomentaneet Kai Kaila ja Eva Vaahtera. Teoksessa Kalajoki, Atte. Franzénin matkassa: Kotona ja maailmalla. Oulu-seura r.y. 1990, s. 126-152

Kuva. Elias Martin: Litet hwar dag : Hvilken är lycklig om icke den arbetsamme? Alvin