Metkat retket aikaan silloin ennen

Tuula Karjalaisen Kuin silloin ennen. Lasten elämä Rudolf Koivun kuvittamana (2011) sisältää enemmän tekstiä kuin nimestä ja sivumäärästä (63) voisi arvata. Karjalainen on kirjoittanut varsin kattavasti erilaisista lasten elämään kuuluvista puolista. Tasapainoitellen idyllisyyden ja raadollisuuden välillä päätyen todennäköisesti lähelle jokseenkin yleispätevää realismia.

Vaikka kirjan nimi viittaa Koivuun ja hänen tuottamiaan kuvia on sivuilla paljon, ne jäävät irrallisiksi tekstistä. Esisanojen mukaan on tarkoitus, että sekä teksti, että kuvat "herättävät muistista oman suvun tapahtumia ja sattumuksia, joista on hauskaa kertoa ja keskustella". Mukava ajatus, mutta eivätköhän nykyajan isovanhemmat muistele sujuvammin 40- ja 50-luvun lapsen elämää kuin Karjalaisen kuvaamaa sotaa edeltänyttä aikaa?

Tietenkin löytyy pirteitä yli 80-vuotiaita, jotka voivat vielä jakaa 30-luvun lopun muistojaan lapsenlapsenlapselle. Tähän rakenteeseen nojaa Aura Sevónin kirjoittama Aika metka retki (2013). Siinä isomummo ja pieni lapsi elävät arkea, jonka rinnalla kerrotaan samojen teemojen menneisyyttä isomummon kokemusten kautta.

Lapsen reflektiota kuulemastaan on sisällytetty tekstiin ja kuvitettu Paula Lehdon valokuvin. Aikuisen silmin ratkaisu tuntuu toimivalta ja raikkaalta. Kokemukselliselta.

Ja silloin Elsi oivalsi, että mumman tarinoita kuunnellessaan hänkin oli matkustanut! Menneeseen aikaan ja sellaisiin paikkoihin, joita ei enää ollut olemassa. Tai olivat ne tavallaan olemassa, siinä mielessä, että mumma osasi herättää ne henkiin. Vau, olipa mahtavaa, että oma sukulainen oli aikakone!

Käynnit Kansallismuseossa ja paluu kuppikiviin

Google hakee puolestani automaattisesti blogikirjoituksia, joissa esiintyy sana Kansallismuseo. Tänä aamuna tuloksia oli klimppi.

Sissi Travels on kulkenut pitkin Helsinkiä ja sai Kansallismuseokäynnistä irti ainakin useampia ajatuksia turkiksista.  Helmi Liiketalousopiston opiskelijat kävivät museossa 31.10.2013 ja heidän matkailun oppimispäiväkirjaansa syntyi kolme kirjoitusta: 1, 2, 3. Todennäköisesti samasta ryhmästä blogissa Wernasiaa ja mahdollisesti samaan ryhmään kuului Opaspalveluiden kurssin puitteissa liikkunut Tiilan-blogin kirjoittaja, joka ei ollut

kyseisessä museossa koskaan ennen käynytkään, eli ihan kiva oli käydä kattomassa miltä siellä näyttää. Yleisesti tykkään kyllä museoista, mutta alkuun vähä hirvitti kun vitriinit oli täynnä pelkkiä nuolenpäitä ynnä muita, mutta kyllä se siitä sitten kiinnostavammaks muuttu.

Hänelle oli opastuksessa selvinnyt kuppikivistä, että

muinaiset ihmiset hieroivat koloja kiviin, ja laittoivat koloihin uhreja, esim. marjoja, viljaa ym., jotka vainajien henget sitten hakivat pois. Myös murheet sai laittaa koloihin, ja esi-isien henget hakivat nekin.

Ensikertalainen Smirge oli myös ollut opastetulla kierroksella. (ja käy opaskurssia Helmessä). Hänestä Kansallismuseossa esillä olleet kuppikivet olivat kiinnostavia.

En ollut ennen kuullut kuppikivistä, saati nähnyt sellaista. Oli mielenkiintoista, mihin tarkoitukseen kuppikiviä oli alun perin kätetty.

Uhrikuoppiin jätettiin esim. viljaa suvun vainajille, haltijoille sekä maahisille hyvän onnen ja suosion toivossa. Jonkin kansanperinteen mukaan kuppikivien koloihin saattoi myös jättää murheita ja näin päästä eroon surutaakasta.

Näitä siis oppaanplantut tulevat toistamaan uransa ajan, tilaisuuden tullen. Taannoisen alueradiojutun jälkiä korjailtiin vihdoin eilen toisella alueradiojutulla. Arkeologi Eeva-Liisa Schulz myöntää siinä, että "Varmuudella niistä ei tiedetä juuri mitään". Tästä huolimatta Agricolan Tavastia-ketju on jo 18-sivuinen.

Lisäys 29.11.2013. Löytyi vielä yksi raportti blogista Six feet under the stars. 

Lisätietoja verkossa? Joitakin kommentteja

Vali-vali, seminaari virka-aikaan ja etäyhteydet vain rajatuista paikoista, mutta suurella kiitollisuudella viime viikonloppuna katselin 8.11. pidetyn Arkistolaitoksen seminaarin Lisätietoja verkossa! nätisti toimitetut videot YouTubesta. (Joku admin-oikeuksilla varustettu voisi opetella soittolistojen teon? Ei ole vaikeaa.)

Anu Lahtinen puhui PID-testauksesta. Yleisökeskustelusta päätellen ajatus oli osalle porukasta outo. Itse olin vilaissut testiartikkelia ja esityksessä yllätti eniten keskittyminen julkaisuihin. Minä kun olen kaivannut fiksattuja URL:ja lähinnä pohjaksi tiedon rikastamiseen omissa muistiinpanoissa tai joukkovoimalla Digihakemiston tapaan. Ettei tarvitsisi pelätä työn valuvan hukkaan. (Tiedon rikastamisesta fiksuja puhuivat samassa seminaarissa Jarmo Nieminen ja Jessica Parland-von Essen.)

Keskustelun yhteydessä tuli esiin, ettei ulkomailta oltu löydetty mallia ratkaisulle. Ilmeisesti digitaalinen kirjasto on oleellisesti eri asia kuin arkisto? Ranskalaisessa Gallicassa on tarjolla pysyvät tunnisteet sekä kirjalle (tai muulle kokonaisuudelle) että yksittäiselle sivulle.

Tilaisuuden jälkipuinnissa Arkistolaitoksen blogissa Päivi Happonen oli valmis näkemään mahdollisesti uudelleen digitoidun asiakirjan uuden kuvan "tietosisällöltään samana" kun taas Jessica Parland-von Essen näki sen ansaitsevan uuden tunnisteen. Sillä eihän uudelleen digitoinnissa ole mieltä, ellei tieto lisäänny/muutu?

Arkistolaitoksen István Kecskeméti puhui kartoista. Kun oikein huolellisesti kuunteli, selvisi, ettei tietyn paikan kaikkia karttoja ole toivoakaan löytää millään tekstihauilla. Eikä siis ennen digitointiakaan kuin kahlaamalla tusinoittain arkistoluetteloita ja karttakoteloita. Eikä kenellekään viimeisen sadan vuoden aikana tullut mieleen asiasanoittaa hierarkkisesti. Tai jotain?

Enää ei asiasanoitus riitä, vaan haaveillaan georeferoinnista. Veikkaan, että sitä saadaan odottaa vielä kauan, vaikka Arkistolaitoksen kyselyssä

Noin puolet vastanneista ilmoitti myös halukkuutensa osallistua ”talkoisiin”, mikäli tarjolla olisi työkalu, jolla aineistoa  voisi helposti sijoittaa maantieteellisiin koordinaatteihin.

Kecskeméti lopetti esityksensä amerikkalaiseen esimerkkiin, jossa valokuvia on liitetty karttapohjaan. Vastaavia olisi löytynyt lähempääkin. Kulttuurisampo eli "muistiorganisaatioiden ja kansalaisten yhteisöllinen, kansallinen julkaisujärjestelmä semanttisessa web 2.0:ssa" sisältää saman toiminnallisuuden. Otettiin koekäyttöön 25.9.2008. Ja kas, sinne on georeferoitu Karjalan kartta 1930-luvulta ja Espoon kartta vuodelta 1909.

(Valokuviin liimailu karttapohjaan on niin kivaa, että porukoille ei riitä HistoryPinin (kirjoitukseni aiheesta 13.11.2011, 3.12.2011) geneerinen ympäristö, vaan koodataan omia virityksiä kuten Helsingin historia valokuvina, jossa taitaa tekijänoikeudet olla miettimättä...)

Loppukaneetiksi tutkimusta Atlantin takaa:

To make digital collections more useful in research, respondents generally said they would like more completeness of content and a better way to search digital collections for the content they need. Another prominent request was for improved tools to annotate and edit digital collection objects broadly. One respondent said he/she wants “the ability to control your collection, set up your own library and so on and go deeper and deeper, adding tags, etc. Where it’s less of a skill and more of an expectation.”

Niin ja Yhdysvaltojen kansallisarkistolaitos järjesti tänä syksynä sukututkijoille virtuaalikonffan. Tulipahan vaan mieleen.

Marraskuuta

7.11.

• Vain pirskatti kelpasi – 1950-luvun Ylessä kirjattiin voimasanat raporttiin | Yle Uutiset | yle.fi
• Ilpo Aholan löytö: @KekkonenUKK ekaa kertaa sanomalehdessä? Alle 10v juoksijat palkittiin suuhun pantavalla hyvällä.  
• Kari Rydman tarjosi lisää Helsinki-kuvia.

8.11.

• "Aiheesta innostunut voi omin päin kehittyä vaikkapa vanhan suomen ammattilaiseksi." Omin päin ammattilaiseksi!?

 9.11.

• Kotuksen arkistopäivässä ekana ja kauan ainoana. Ilmaista kahvia tarjolla!
• Että on ihanaa nähdä aikuinen mies kaivamassa nenäänsä niiden kirjojen äärellä, joita itsekin toisinaan käsittelee.
• Ikäheimo rules. Samassa numerossa Muinaissuomalaisten kadonneen kuningaskunnan arvostelu. [Kuva isommaksi klikkaamalla]

 10.11.

• Sunnuntai kämpässä, jossa tv : 11 tuntia tuijotusta : juuri tämän itsekurin takia luovuin töllöstä.

11.11.

• Historialuentojen rokkistara vetää tuvan täyteen joka kerta | Yle Uutiset | yle.fi
• Hanasaaressa yllättävän paljon porukka ilmaisleffassa (Dom över död man). Kyltissä otsikko englanniksi, toivo tekstityksestä herää.

12.11.

• Stadin friidu tuhoaa omaa arkistoaan, mutta toimitti sotasankarin paperit tämän sukulaiselle.
• Vanhat on vitsit (Maamiehen Ystävä 17.2.1844) 

• Edistystä vai virhetilanne? Rijksmuseumin "Download image" ei kysellyt enää mitään eikä vaatinut käyttötarkoituksen kerrontaa tms.
• Missään Suomessa ei verkkosivut lataudu yhtä hitaasti kuin Kansalliskirjaston vapaakappaleasemilla.

13.11.

• Vau. Coursera suosittelee sivullaan minulle kahta venäjänkielistä kurssia. Nyt on personointi mennyt hiukan metsään.
• Hyvissä ajoin Tieteiden talolla, jossa ohjelmassa Suomen vähemmistöjen historiaa.  
• Minulle uutta seminaarikulttuuria. Järjestävän yhdistyksen edustaja tuli esittäytymään. Kyseessä tietenkin ruotsinkielinen yhdistys..
• Ei yhtään tuttua, jonka kanssa juoruta kahvitauolla. Tyyyylsäää. Mutta @AinurElma devirtualisoitu. 
• Meinander sanoi ääneen että kielipolitiikkamme on suurvaltojen ja talouden vaikutusta. Eikä kielilaki vastaa todellisuutta.
• Tylkkäri Halosen Kalevalasta: Sontaa!
• Jori luki Leena Virtasen kirjan Noitanaisen älä anna elää 
• "Olen ajankuluksi vektoroinut 1600-luvun seurakuntajaon..." Lisää tällaisia sposteja, kiitos!

14.11.

• Yle esittelee hämäläisen historianharrastajan... asiallisesti tällä kertaa. Ja upea löytö kyseessä.  
• Onko Suomenkin luonnontieteellisessä museossa jalokivikokoelma?! The Gem Room
• Seinämaalaukset ja -mainokset lähes kadonneet Suomesta | Yle Uutiset | yle.fi
• Todnäk viimeinen käynti Yliopistomuseossa. Nyyh. Koti museossa -näyttely kiva, Esther Hjeltin piirrokset aivan ihania.
• Eipä sitten kukaan twiittaillut digitaalisen hissan semmasta tänään.
• Mun rivillä joku nainen kirjoitti useamman A4:sen muistiinpanoja. Itse kirjoitan semmasta blogitekstin vasta huomenna, nyt on väsy olo. [Kyseinen teksti]
• Sata parasta romaania - vuonna 1898 Vau, olen lukenut näistä ainakin 13. Paljon suurempi osuus kuin uudemmissa listauksissa.

15.11.

• Turun yliopistosta:"koirat ovat läheisintä sukua muinaisille eurooppalaisille susille. Kesyyntymisprosessi alkoi noin 18800-32100 v. sitten"
• "Tulevaisuudessa lukijat päättävät, kuka on kirjailija"  

16.11.

• Marko Leppänen tarkastelee vanhoja muovipusseja. 
• Anneli kävi läpi kirkonkokousten pöytäkirjoja. (Digitaalisesta arkistosta)  
• Paula tarkastelee aikaa jolloin rippikoulu ei ollut pikkujuttu. 
• Pekka Tikka luki Teemu Keskisarjan Viipuri 1918:n. 
• Mervi Suhonen on ehtinyt (toisin kuin minä) tutustua Espoon kaupunginmuseon uuteen perusnäyttelyyn.

17.11.

• Jukka Kemppinen kokee arkistoinnin mielekkäämmäksi kuin muistelmien kirjoittamisen.  

18.11.

• Tukholman yliopiston digitoimat väitökset verkossa ilman lupaa - 1500 poistetaan. 
• Museolistalla tiedustelu arkeologian opiskelijalta, jonka kandityön aiheena "ihmisjäänteet suomalaisissa museoissa". Vihdoinkin Suomessa.
• Kansallisarkistomarkkinointia vm. 1963 (alkaen 11:08)

Liisa, joka kohtasi keisarin

Näin Liisojen nimipäivänä, Maamiehen Ystävässä 28.6.1845 julkaistu tarina Keisari Aleksanderi vainajan matkaelmista Suomessa vuonna 1819 sellaisenaan. Ennenkuin sen nielee sellaisenaan kannattanee miettiä pari hetkeä lähdekriittisiä kysymyksiä.

Tullessansa Putaan kestikivariin oli Keisari nukkunut vaunuhunsa. Sentähden käskettiin tähän kokountuneen rahvaan olemaan hyvin hiljaa, ett'ei makaajan pitänyt havatseman. Hevoset valjastettiin hiljaa. Nyt tuli sauvansa nojassa ja läheni vaunua 80 vuotinen eukko, Kello-Liisaksi kutsuttu. Hän oli vanhan, viimeisessä sodassa kaatuneen, Suomalaisen sotamiehen leski; sitte oli, Keisarin armosta, saanut vuosittain 25 Ruplaa hop. eläkerahaa, joilla eukko nyt voi paremmin, kuin millonkaan sitä ennen.

Sentähden tahtokin nyt nähdä hyväntekiätänsä, sitä jalomielistä Keisaria, jota hänen tuli kiittää vaivaloisen elämänsä ylöspidosta ja hoidosta, ja jonka hän jo kauan aikaa oli sulkenut rukouksiinsa ja siunauksiinsa.

Eukko sanoi "valvoneensa kolme vuorokautta ja astuneensa sauvoneen pitkän matkan, Keisaria nähdäkseen, eikä nyt, häntä näin lähellä ollen, millään tavalla antavansa estää itseänsä tästä toivostansa."

Hän oli Suomalainen ja niinmuodoin uppiniskanen. Häntä vastaan eivät uskaltaneet riidellä, peljäten siitä ryminän nousevan ja Keisarin ehkä havatsevan.

Liisa heitti nyt sauvansa, ja alko kavuta vaunun rattaalle. Suurella vaivalla niin ylös päästyänsä, että näki nukkuneen, pani hän lasisilmät päähänsä, oikein silmäilläksensä aina siunattuaan hyväntekiätä. Vaan lasisilmihin pullahti aina kyyneleitä, kunne eukon liikutus viimein muuttui sanoiksi. Hän sanoi kumppanilleen: "Tulkaat akat kattomaan, kuinka tämä on tässä nukkunut levollisesti, niinkuin muutkin ihmiset."

Keisari havatsi heti, pyihkäsi silmiänsä ja näki vaununsa olevan piiritetyn vanhoilta akoilta. Ilosesti myhähtäen osotti valtias kätensä vesisilmälle vanhalle Liisalle, joka puisteli sitä talonpojan tavoin, sanoen: "Käsi on pehmiä kun pumpuli; eipä ole työ haitannut."

Keisari käski Suomalaisen tulkitsiansa, Luutnantti Martinovan, itsellensä eukon sanat selittämään. Myhäillen osotti sitte kätensä toisillekin eukoille, jotka olivat nousseet vaunun rattaille. Senjälkeen käski Keisari Luutnantti Martinovan sanomaan vanhalle Liisalle, että sai Keisarilta anoa jonkun armo-osotteen. Vaan tätäpä eukko ei niin sievään tajunnut.

Viimein, ymmärrettyänsä alko eukko äänessä itkeä ja sanoi: "Kuinka voisin minä olla niin kiittämätön ja jotakin anoa, minä joka olen tänne tullut ainoastaan katsomaan, kiittämään ja siunaamaan tätä herran enkeliä, joka on maahan lähetetty minulle ja niin monelle tuhannelle eläkettä ja elämää lahjottamaan! Ei, ainoasti kiittämään ja siunaamaan tulin minä, jos vaan sen voisin tehdä niinkuin pitäisi."

Lesken yksinkertasuus ja jalomieliset ajatukset olivat Keisarille mieleen. "Tätä lupausta", sanoi hän, "ei rikkainkaan hovissani olisi ylenkatsonut, niinkuin tämä köyhä leski." Sitte annatti hänelle koko joukon hopiaruplia, jonkajälkeen se hyvä Keisari läksi taas matkalle, seurattuna lesken ja kaikkein läsnäolevain siunauksilta.

Kuva. Portret van tsaar Alexander I, Rijksmuseum

Jacques-Henri-Bernadinin huomioita 1760-luvulla

Kotivarastoiden purussa käteeni päätyi Isänmaallinen lukukirja (oppikoulun lukukirja III) toimittanut E. A. Saarimaa. 12. uusittu painos 1957. Ei mitään merkintöjä omistajasta eikä muitakaan käytön merkkejä, joten on matkalla kohti kierrätystä. Sitä ennen tutustuin toki sisältöön ja huomasin kaksi sivua (s. 117-118), joilla esiteltiin ranskalainen kirjailija Bernadin de Saint-Pierre. Tämä oli ollut insinöörioppilaana Venäjällä ja kävi elokuussa 1763 Suomessa.

Ukko on esillä englanninkielisessä Wikipediassa, mutta Venäjästä ei siellä puhuta mitään. Komea kuva samalta sivulta.

Ranskan kansallisessa digitaalisessa kirjastossa olisi ehkä myöskin ollut kuva, mutta siellä on jotain parempaa eli digitoituna Oeuvres posthumes de Jacques-Henri-Bernardin de Saint-Pierre, jossa tekstihaun mukaan on mainintoja Suomesta. Kahdenkymmenen vuoden takaisten ranskan opintojen voimalla en vaan niitä osaa sujuvasti lukea.

Kiitos Helsingin kaupunginkirjaston täydellisen luetteloinnin epäilen, että oleelliset kohdat sisältyvät ruotsiksi käännettyinä sarjajulkaisuun Förhandlingar och uppsatser. 19 / Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland ; 73 (1906). Perin laiskana en ole etsinyt sitä vielä käsiini vaan tarjoan ainoastaan Aarne Anttilan suomentamat pätkät edellä mainitusta lukukirjasta.

"Eräs Pultavan taistelusta selviytynyt ranskalainen upseeri vetäytyi asumaan näille surullisille tienoille. Olen nähnyt hänen mökkinsä rauniot. Tämä mies eli siellä 80 vuoden ikään maata viljellen ja joskus elintarvikkeita kaupunkiin kuljettaen. Hänen partansa ulottui aina vyötäisille asti. Hän oli unohtanut äidinkielensä. Tämä maa on niin asumatonta, että puolentoista sadan peninkulman matkalla en ole siellä nähnyt pariakymmentä kylää. Kyytihevosia on vaihdettava aivan metsässä ja mukana on kuljetettava paitsi välttämättömiä ruokatarvikkeita myös ajopelien akseleita ja pyöriä. Suuretkin tiet kasvavat ruohoa ja rajalla oleva tie puita, niin että meidän on pakko kulkea ratsain."

"Suomalaiset ovat laihoja, kalpeita ja vaaleita. He ovat äärimmäisen köyhiä. He syövät muutamin paikoin koivun sisäkuoresta ja erään suokasvin juuresta tehtyä leipää. Heidän ainoa nautintonsa on tupakka, jota he viljelevät niin kylmässä ilmanalassa. He ripustavat sen lietensä savuun ja suolaavat kirpeästi lisätäkseen sen voimaa. Heidän kirkkonsa on sammaltunut mökkipahanen jonkin kukkulan laella. He ovat hyvin taikauskoisia. Varakkaammat syövät kalan ennen keittoa. He eivät koske lohen päähän, sen sanotaan tuottavan onnettomuutta. Olen lukenut heidän vanhasta jumalaistarustostaan, että Thor-jumala taistellessaan toisten jumalien kanssa ja otettuaan tämän kalan muodon saatiin kiinni päästään."

Lapset, kasvatus ja koulunkäynti

Kuva: RAÄ, Flickr

• Aukia, Markku: Lapset olkoot ihmisiksi. Suomen talonpoikaiskotien hiljainen kasvatus
• Viinikkala, Lauri : Lastenopettaja vai laulunjohtaja? : mitä Mynämäen lukkarinvaali vuodelta 1769 kertoo talonpoikien suhtautumisesta alkeisopetukseen? 
• Jokela, Päivi: Topeliaaninen lapsuus. Sakari Topeliuksen lukemisia lapsille I-VIII - satukokoelmien diskurssianalyyttista luentaa
• Hyyrö, Tuula: Alakansakoulunopettajien valmistuksen kehitys Suomessa vuosina 1866-1939
• Komulainen, Veera: Vankilalapset -  Äitejään vankeuteen seuranneet lapset Hämeenlinnan naisvankilassa vuosina 1881-1926
• Laukia, Jari: Tavoitteena sivistynyt kansalainen ja työntekijä. : Ammattikoulu Suomessa 1899-1987
• Martikainen, Annika: Aapisten perhearvot itsenäisyyden ajalla: Toimijuus ja vuorovaikutus aapistekstien perheissä
• Ferretti, Daniela: Agraariyhteiskunnan sitkeät ihanteet ; suomalaisten aapisten kuvat elämänihanteiden kuvastajina 1900-luvulla
• Anttila, Mikko; Blistanov, Tiina: Paikallisuus opetussuunnitelmissa. Maalaiskansakoulun opetussuunnitelmasta 1925 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin 2004.
• Malpakka, Liisa: Koulun ja kodin välinen yhteistyö Opettaja-lehdessä vuosina 1925­-2005
• Huttunen, Tiina: "Tipulan" tyttöjä koulunpenkillä. Lappeenrannan tyttölyseolaisten koulu-ura vuosina 1939–1955
• Savolainen, Ilona: Viattomuus, vaara ja kehitys: suhtautuminen lasten lukemisharrastukseen Kirjastolehdessä 1940-1950-luvulla
• Alastalo, Hanna: Sotalasten lapsuusajan olosuhteiden ja perheen ilmapiirin yhteys nykyiseen elämäntilaan 
• Setälä, Liisa: Neljällä pyörällä kuljetut koulumatkat. Koululaiskuljetusten historiaa vuosien 1946-1977 Suomesta.
• Lumijärvi, Marketta: Pelottavasta auktoriteetista tasavertaiseksi kaveriksi -  Äiti suomalaisissa lastenromaaneissa vuosina 1945, 1976 ja 1990
• Huhta, Kari: Suomalaisten maantiedon oppikirjojen Neuvostoliitto- ja Venäjä-kuva 1945-2005
• Tiitinen, Tuire:  Hyvin kasvatetut tytöt - 50-luvun sivistyneistön tyttöjen kasvatus
• Rantanen, Sini: Hyvän kansalaisuuden tarinoita. Kansalaisuuden diskursiivinen rakentuminen kansakoulun ja peruskoulun opetussuunnitelmateksteissä vuosina 1952 ja 1970
• Sandhu, Nadia: Hyviin elämäntapoihin kasvattaminen Koululainen-lehdessä 1950- ja 1960-luvuilla
• Jerkku, Kaija:  Pitkä tie, sitkeät kulkijat: syntyy lastentarhaseminaari. Tampereen lastentarhaseminaarin perustaminen, koulutuksen käynnistäminen vuonna 1955 ja alkuvuosien toiminta. Historiallis-narratiivinen tutkimus.
• Jylänki, Johanna: Erään kansakoulunopettajan kasvatuskäytännöt koulutyössä vuosina 1956-1973 aikalaisten silmin
• Savikko, Riina: Koulussa, työssä, hipoissa ja kahviloissa. Nuoruuden kokemuksia arjesta 1960-luvulla Tampereella
• Martikainen, Johanna: ”Jari Erik ja vauva vailla luotettavan tytön hoivaa äidin ollessa toimessa” - Ansioäidit ja kotiapulaiset muisteluaineiston valossa 1960–70-luvuilla
• Jokinen, Assi: Jeekunasta vittuun ja muita muutoksia nuortenkirjojen kielessä 1960-luvulta 1990-luvulle
• Ketola, Heli: Olipa kerran päiväkoti -  yhteiskunnassa tapahtuneiden rakennemuutosten vaikutukset suomalaiseen päiväkotihoitoon, sen muutokseen ja kehitykseen 1970 - 1990 - luvuilla
• Tiitinen, Anna: Ennakkoluulon sanakirjoista tenhoavaan eskapismiin - Lasten- ja nuortenkirjallisuutta koskeva ohjeistus ja hankinta yleisissä kirjastoissa 1970-luvulla, esimerkkinä Jyväskylän kaupunginkirjasto
• Virtanen, Anne: "Hei, näille mukuloillehan täytyy antaa todistuksetkin" Kvalitatiivinen elämäkertatutkimus eläkkeellä olevasta opettajapariskunnasta Tuula ja Osmo Virtasesta
• Forsten, Miika; Arifullen-Forsten, Terhi: ”Sas ny sää, ku oot kerta opettaja.” Kvalitatiivinen tutkimus opettajana olemisesta 1980–2000-lukujen Suomessa
• Teittinen, Kukka: Peruskoulun oppilashuollon kehitys 1990-2008
• Sassila, Lauri:  Elämän episodit: oppilaat päiväkirjasarjakuvaa tekemässä
• Sirviö, Sonja: Ylisukupolvinen trauma - Vanhempien traumaattisten kokemusten yhteydet lasten hyvinvointiin ja yhteyttä välittävät tekijät