Lisätietoja verkossa? Joitakin kommentteja

Vali-vali, seminaari virka-aikaan ja etäyhteydet vain rajatuista paikoista, mutta suurella kiitollisuudella viime viikonloppuna katselin 8.11. pidetyn Arkistolaitoksen seminaarin Lisätietoja verkossa! nätisti toimitetut videot YouTubesta. (Joku admin-oikeuksilla varustettu voisi opetella soittolistojen teon? Ei ole vaikeaa.)

Anu Lahtinen puhui PID-testauksesta. Yleisökeskustelusta päätellen ajatus oli osalle porukasta outo. Itse olin vilaissut testiartikkelia ja esityksessä yllätti eniten keskittyminen julkaisuihin. Minä kun olen kaivannut fiksattuja URL:ja lähinnä pohjaksi tiedon rikastamiseen omissa muistiinpanoissa tai joukkovoimalla Digihakemiston tapaan. Ettei tarvitsisi pelätä työn valuvan hukkaan. (Tiedon rikastamisesta fiksuja puhuivat samassa seminaarissa Jarmo Nieminen ja Jessica Parland-von Essen.)

Keskustelun yhteydessä tuli esiin, ettei ulkomailta oltu löydetty mallia ratkaisulle. Ilmeisesti digitaalinen kirjasto on oleellisesti eri asia kuin arkisto? Ranskalaisessa Gallicassa on tarjolla pysyvät tunnisteet sekä kirjalle (tai muulle kokonaisuudelle) että yksittäiselle sivulle.

Tilaisuuden jälkipuinnissa Arkistolaitoksen blogissa Päivi Happonen oli valmis näkemään mahdollisesti uudelleen digitoidun asiakirjan uuden kuvan "tietosisällöltään samana" kun taas Jessica Parland-von Essen näki sen ansaitsevan uuden tunnisteen. Sillä eihän uudelleen digitoinnissa ole mieltä, ellei tieto lisäänny/muutu?

Arkistolaitoksen István Kecskeméti puhui kartoista. Kun oikein huolellisesti kuunteli, selvisi, ettei tietyn paikan kaikkia karttoja ole toivoakaan löytää millään tekstihauilla. Eikä siis ennen digitointiakaan kuin kahlaamalla tusinoittain arkistoluetteloita ja karttakoteloita. Eikä kenellekään viimeisen sadan vuoden aikana tullut mieleen asiasanoittaa hierarkkisesti. Tai jotain?

Enää ei asiasanoitus riitä, vaan haaveillaan georeferoinnista. Veikkaan, että sitä saadaan odottaa vielä kauan, vaikka Arkistolaitoksen kyselyssä

Noin puolet vastanneista ilmoitti myös halukkuutensa osallistua ”talkoisiin”, mikäli tarjolla olisi työkalu, jolla aineistoa  voisi helposti sijoittaa maantieteellisiin koordinaatteihin.

Kecskeméti lopetti esityksensä amerikkalaiseen esimerkkiin, jossa valokuvia on liitetty karttapohjaan. Vastaavia olisi löytynyt lähempääkin. Kulttuurisampo eli "muistiorganisaatioiden ja kansalaisten yhteisöllinen, kansallinen julkaisujärjestelmä semanttisessa web 2.0:ssa" sisältää saman toiminnallisuuden. Otettiin koekäyttöön 25.9.2008. Ja kas, sinne on georeferoitu Karjalan kartta 1930-luvulta ja Espoon kartta vuodelta 1909.

(Valokuviin liimailu karttapohjaan on niin kivaa, että porukoille ei riitä HistoryPinin (kirjoitukseni aiheesta 13.11.2011, 3.12.2011) geneerinen ympäristö, vaan koodataan omia virityksiä kuten Helsingin historia valokuvina, jossa taitaa tekijänoikeudet olla miettimättä...)

Loppukaneetiksi tutkimusta Atlantin takaa:

To make digital collections more useful in research, respondents generally said they would like more completeness of content and a better way to search digital collections for the content they need. Another prominent request was for improved tools to annotate and edit digital collection objects broadly. One respondent said he/she wants “the ability to control your collection, set up your own library and so on and go deeper and deeper, adding tags, etc. Where it’s less of a skill and more of an expectation.”

Niin ja Yhdysvaltojen kansallisarkistolaitos järjesti tänä syksynä sukututkijoille virtuaalikonffan. Tulipahan vaan mieleen.