tiistai 9. heinäkuuta 2019

Puoli tuntia Laihialla

Kukka-Maarian museopäivän toisessa kohteessa Laihian museossa rakennuksia oli Kurikkaa enemmän kierrettävänä, mutta opas tiesi vähemmän ja kuljetti minut energisesti puolessa tunnissa läpi kaiken. Paljon oli tavaraa täälläkin, joten vain päällimmäisistä otin kuvia ja niistä tässä vain osa.

Lupasin edellisessä postauksessa verrokkeja oltermanninsauvoille. Valaistusolosuhteet olivat haastavat, joten kuva on kammottava, mutta erottunee ainakin se, etteivät ole monikulmaisia ja lyhyitä, kuten Kurikassa. Oikeasta reunasta voi myös näkyä seinän maalauskoristelua.



Oppaan esityksen mukaan paikalliset leivät laitettiin lautoineen uuniin.
Lappunsa mukaan oikealla oleva tuoli on 1600-luvulta. Jossain kohtaa kaiverrus?
Täytetty hevosen pää oli uutuus museoesineenä. Samaisen ravurin kallo oli huoneen lattian kulmassa. Ja rattaat vaunuliiterissä.
Oppaan sanoin "Laihialta löytyneet kivet" eivät pikaisella silmäyksellä pitäjän esihistoriaa avanneet.
Vankien siirtokahleet.
Näiden alla olleen laitteen hahmotin paikan päällä harvinaisen kevytrakenteiseksi jalkapuuksi, eikä opas korjannut ääneen lausumaani. Kuvia tähän ladatessani tajusin, että kyseessä on (tietenkin) vangin kuljetukseen liittyvä kiinnityslaite ja siksi päällä joku rautakin.
Polkupyörän valaisimen tekniikkaa opas oli innostunut selvittelemään, mutta ei sanonut ääneen mitään köyden käytöstä renkaan tilalla. Mutta näkihän sen paljin silminkin.
Kun Sarka tarjosi yhden viinapannun niin niitä osaa arvostaa muuallakin.
Yli sata vuotta vanhan tekstiilin säilytys ei mielestäni ollut paras mahdollinen.
Näistä potkulaudoista jaksoin innostua, vaikka Helsingissä kävelyteitä tukkivia tekisi mieli heitellä jorpakkoon.
Nämä raamatulliset opetustaulut eivät ole tulleet aiemmin vastaan. Taitavat olla ulkomailta tuotuja.
Marjapomiurista tuli mieleen vastaavat Pudasjärvellä ja Keminmaalla.
Sivurakennuksessa en jaksanut innostua hevostavarasta ennen kuin näin maalatut ruusut.
Ja tämä "pulkka" on tietenkin tosi hieno ja aivan ihana. Arvioitu valmistusaika 1850.

Alueen Nuukuuren museo oli niin nuuka, että sitä varten ei paikan päälle kannata lähteä, mutta muu museo on kyllä puolen ja ehkä kokonaisenkin tunnin väärtti.

Ei kommentteja: