AS12: Pudasjärven esineitä

Ajaessani Kajaanista pohjoiseen tulin juuri sopivasti Pudasjärven kotiseutumuseolle sen viimeiseksi aukiolotunniksi. Museo mainostaa kotisivullaan olevansa "yksi maamme laajimpia, monipuolisimpia ja parhaiten hoidettuja kotiseutumuseoita", joten pitihän moinen katsastaa.

Edellisenä päivänä Pöljällä ja Asutusmuseossa minua oli hemmoteltu yksityisopastuksella, minkä jälkeen kiertely yksin talokartan kanssa tuntui valjulta. Ja tätä museota ei kukaan voi kutsua tekstipainotteiseksi, sillä useimmista esineistä puuttui nimikylttikin, joten merkitykset ja tarkoitukset menivät arvailuiksi. Selvänä poikkeuksena sirppi.

Pöljän piimäleilit ja niiden määrä palasivat mieleen kun katselin interiööriin aseteltuja esineitä. Miten kävijä erottaa milloin esitys edustaa menneisyyden käyttöä ja milloin kyse on vain tavararyhmästä, joka on sijoitettu yhteen paikkaan. Kuten kalaverkot kala-aittaan. Onko tämä realistinen määrä? Kenelle?

Museoalueella on 24 rakennusta ja kaikissa taisi olla jotain (tai erittäin paljon) sisällä, joten kokonaiskatsaus on mahdoton blogitekstin puitteissa. Joten vain huippukohdat alla.

"Tavanomaisen" arkeologian joukossa vitriinissä oli

oli rautakautisen suksen kärki, joka on löydetty suosta.

Jos metsänsilmässä ei olisi ollut lappua, esineen merkitys olisi jäänyt minulle arvoitukseksi. "Auttaa löytämään metsään kadonneen lehmän."

Tavanomaisen koulumaterian sijaan museo esitteli laajahkolla kokonaisuudella kouluruokailun historiaa.

Vaatteita oli esillä paljon (ja toivottavasti asianmukaisissa oloissa), mutta useimmista puuttui kaikki tiedot. Hienoin oli minusta kirkkoon (ja juhlakäyttöön?) tarkoitettujen silkkihuivien ryhmä. Silkillähän koreiltiin talonpoikaisissa yhteisöissä jo 1700-luvulla vastoin yleellisyysmääräyksiä, mutta tämä puoli unohtuu, kun korostetaan yksinkertaisuutta ja kotikutoisuutta.

Huivien käyttötapaa ei tarvinnut jäädä arvailemaan, sillä vieressä oli kirkkoasuun puettu mallinukke. Mutta milloin Pudasjärvellä (vielä) kuljettiin näin, jäi arvoitukseksi.

Mitään ajoitusta ei ollut myöskään rahapulkassa, joka englanninkielisen tekstin mukaan oli tarkoitettu plooturahojen kuljetukseen.

Myöskään komean matkalaukun iästä tai käyttötarkoituksesta en saanut tietoa.

Marjapoimureista isoimman kerrottiin (jälleen vain englanniksi) olevan vuodelta 1892.

Tämän hakkausalustan käyttötarkoitus taas oli hämmästyttävän rajattu. Lappunsa mukaan se on ispinätalin hakkausruuhi. Minä en tiedä ispinätalista mitään (eikä googlekaan), mutta englanninkielisen tekstin mukaan käsiteltävä aine on eläinten sisäelinten rasvaa, josta tehtiin keittoa. (Kännykkäni päätti omatoimisesti kuvaa ottaessani vaihtaa asetukseksi "gourmet".)

Keittoa saatettiin sitten syödä tälläisen korokkeen päälle asetetusta padasta. Tai ainakin hämärästi muistan kansatieteellisen tekstin, josta moisesta käytännöstä (lapsille?) mainittiin.

"Kauppavene Soho"

Jostain kohtaa museota löysin tämän minimalistisen kirjahyllyn.

Ja minimalismissa jatkaakseni. Kuvassa etualalla oleva rakennus, joka on merkitty numerolla 22 on museokartan mukaan "ruotusotamiehen torppa". Luin sanat toiseenkin kertaan, sillä rakennus on pikkuriikkinen. Taustalla oleva aitta on länsisuomalaisittain lähes normaalin kokoinen, mutta ei mitenkään iso.

Mihin lie sitten perustuu sisustus tässä ehkä 4 neliön miniasunnossa? Museoesitteestä asiaa tuntematon saattaa jäädä käsitykseen, että sotamies asui täällä yksin, mutta hänellähän piti olla vaimo ja lapset torppaa viljelemässä.

Mistä päästään aiheeseen, jonka alusta unohdin. Tämä torppa ei ole oikeassa kontekstissa, sillä eihän se olisi toisten asuinrakennusten vieressä. Kai? Ja sillä olisi sauna ja ehkä aittakin? Museoalue ei käsittääkseni pyrkinyt esittämään yhtä kokonaisuutta vaan oli enemmänkin kokoelma erilaisia rakennuksia. Mukana oli myös 1900-luvun metsätöitä ja asumista, jotka eivät otoksiini tarttuneet.

Mainoslauseet eivät olleet aiheettomia. Jos yhteen kotiseutumuseoon matkallaan haluaa mennä, niin Pudasjärvi on hyvä valinta. Mutta aikaa menee ainakin tunti.