tiistai 24. marraskuuta 2015

Vironkatu 3 ja käytännöllinen talouskoulu

Hohenthal-projektin osana piti kirjoittaa Helsingissä toimineesta käytännölilsestä talouskoulusta, jonka johtajana Jenny Hohenthal muutaman vuoden toimi. Periaatteessa ei ongelma, sillä olen kerännyt tietoa siitä jo vuodesta 2007. Mutta käytönnössä koska en ole monissa (!) aiemmissa versioissa käyttänyt lähdeviitteitä, työ piti tehdä uusiksi.

Eli tuli taas pähkäiltyä talouskoulun rakennuksia. Sanomalehdistä keräämieni tietojen mukaan osoitteeseen Vironkatu 3 (Mariankatu 13) rakennettiin vuonna 1880 kaksikerroksinen kivitalo, jonka yläkerran 7 huoneesta oppilaiden käytössä oli 2, johtajattarella 2 ja vuokralaisilla 3. Alakerrassa oli iso keittiö, mankelointi- ja silityshuone, leipomo, pesula, ruokasali ja yksi vuokrahuone. Koulun toimintaa varten tontille rakennettiin myös vuonna 1884 arkkitehti Sebastian Gripenbergin piirtämä kolmikerroksinen kivitalo.

Vuonna 2008 olin kysynyt Helsingin kaupunginmuseon arkistosta valokuvaa ja saanut vastaukseksi sormenpääkuvan "Vironkatu 3 ja1:sta, vuodelta 1910, Signe Branderin kuvaamana. Kuvatunnus N585." (Nykyään Finnassa)
Brander Signe HKM 1910
Jostain mystisestä syystä minulle jäi kuitenkin muistikuva, että olin saanut vastaukseksi "ei oo" ja siksi pidin tätä rakennusasiaa suurena ratkaisemattomana mysteerinä.

Tuntematon HKM
Vaikka se ei sitä ole ollenkaan. Branderin kuvan keskivaiheilla on kaksikerroksinen kivitalo, josta on Finnassa myös lähikuva. Sen tiedoista selviää suunnittelijaksi Theodor Höijer ja vuodeksi 1879. Hyvin uskottavasti siis valmistunut vuonna 1880 ja yllä sanallisesti kuvattu rakennus.

Kuvan tietojen mukaan "Alun perin asuinkäyttöön rakennettu talo siirtyi teollisuuskäyttöön 1930 -luvulla." Kruununhaan porraskäytäväinventoinnissa (pdf) puolestaan "Rakennus edustaa 1870-luvun teollisuusarkkitehtuuria (ent. painotalo, nykyisin arkkitehtitoimistona)" Rohkenen siis olla eri mieltä molempien kanssa.

Talouskoulun lisärakennus vuodelta 1884 on edelleen myös olemassa. Inventointiraportissa se on "alun perin 1880-luvulla rakennettu piharakennus" ja yllä olevan kuvan tiedoissa "Pihasiipi liittyy läheisesti katurakennuksen arkkitehtuuriin.". Sijainti selittää miksi se ei näy kadulta otetuissa valokuvissa.

Ei kommentteja: