perjantai 27. marraskuuta 2015

Venäjän kielen tarve ja Nikolain ratsuväkiopisto

Sanomalehtien Hohenthal-läpikäynnissä löysin Suomalaisesta virallisesta lehdestä 23.11.1904 listauksen ihmisistä, jotka olivat saaneet tai eivät valtiolta (?) eläkettä/avustusta. Jälkimmäisten joukossa on J. O. Hohenthal. Ensi reaktioni oli "kävi kuin esitädillään".

Kyseisen esitädin hakemuksen olin melko vaivattomasti, joten miksi en nyt käyttäisi oppimaani harjoituksen vuoksi? Otan vaan aakkosellisen aktiluettelon, joka kattaa vuoden 1904... Mutta sellaista ei ole digitoitu. Henkilösuojan vuoksi? Ei, kurkkaus Vakkaan kertoo, että luettelot loppuvan vuoteen 1900.

Eli käytettävä kronologisia aktiluetteloita? Tuskallistahan se on selata, mutta kun kyseessä on vain yksi vuosi...

Vuoden onnistuinkin löytämään ja selasin sivut läpi (kuvat 40-55). Mutta tästä ei ollut mitään hyötyä, sillä aktien nimet oli kirjoitettu venäjäksi. Kirjoituskoneella eli jos olisin hakenut nimeä Hohenthal, olisin voinut sen onnistua löytämäänkin, mutta 1800-luvun alkupuolella kaikki raha-anomukset olivat yhdessä aktissa ja niin on varmaan nytkin. Eli otsikko on jotain yleisempää. Eikä näitä voi kopioida Googlen kääntäjään, joka yleensä on ratkaissut venäjän kielen ongelmani.

Venäjän kielelle voisi olla tarvetta myös tiedontarpeessa Nikolain ratsuväkiopistosta. Mistään ei tunnu löytyvän mitään muuta kuin Mannerheim-jaaritusta ja minä haluaisin tietää miten pohjanmaalainen papin poika päätyy sinne lyseo-opintojen jälkeen 1900-luvun alussa. Apuhuudot asiatuntijoillekaan eivät ole tuottaneet tulosta.

Ei kommentteja: