maanantai 20. kesäkuuta 2016

Tutkittua tietoa historiankirjojen suomettuneisuudesta

Arno Kotro julkaisi blogissaan tänään perusteellisen katsauksen 80-luvulla käytössä olleeseen Historia ja me -oppikirjasarjaan, josta löytyi nykysilmin monenlaisia vinoumia itäänpäin. Kommenteissa hän toteaa, että on "vaikea kuvitella että ainakaan oppimateriaaleissa olisi nykyään yhtä isoa systemaattista vinoutumaa johonkin suuntaan". Elää ja näkee.

Kotron tekstin lukenut Matti Pesu kysyi Twitterissä "Onkohan esim. opinnäytetyötasolla perauttu vanhoja oppikirjoja läpi? Olisi yksi tapa tutkia suomettumista."

No, tottakai on. Ja koska olen vuosi tolkulla kopioinut verkossa julkaistujen opinnäytteiden linkkejä tänne blogiini löysin suhteellisen vaivattomasti neljä esimerkkiä:
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: ,

Kävely 1680-luvun Helsinkiin

Aloitettuani popularisointikurssin harjoitustyön kirjoittamisen huomasin, että Helsingin keskusta riittää kierroksen aiheeksi. Eli yli jäi jo luonnosteltu ja kävelty(!) osuus Vanhastakaupungista Hakaniemeen. Ettei menisi täysin hukkaan julkaisen täällä, jossa tarkoituksenani on myös julkaista harkkatyö sen palauttamisen jälkeen. Joten tervetuloa (vai pitäisikö sanoa tervemenoa?) kävelylle 1600-luvun lopun Hämeentiellä.


Aloitamme Viikintien, Koskelantien ja Hämeentien risteyksestä, jonka teiden vastineet olivat samoilla paikoilla 1680-luvulla. Vasemmalta tuli tie Pikku-Huopalahdesta, jossa se oli erkaantunut Turusta Helsinkiin vievästä tiestä. Oikealle lähti tie Viikkiin ja kohti Porvoota. Silmien ulottumattomissa, Malmin kohdalla, Porvoon tiehen yhtyi pohjoisesta Hämeenlinnasta Helsingin pitäjän kirkonkylän kautta kulkenut Hämeentie. Nämä pääväylät olivat aivan eri tasoa kuin nykyaikaiset tiet, mutta useimpia pystyi 1600-luvun lopussa kulkemaan kärryillä. Kulkijoilla ei ollut käsissään karttoja vaan reitti piti tuntea tai luottaa siihen, ettei mikään johdattaisi harhaan jo aloitetulta tieltä. [Näiden teiden historiasta aiemmassa blogitekstissäni. Teiden käytöstä yleensä luin Marko Nenosen artikkelia Kulkijan taival kirjassa Maata, jäitä, kulkijoita.]

Kolmesta tiestä kohti nykyistä ja menneisyyden Helsinkiä vie Hämeentie. Ennen varsinaisen matkanteon aloitusta poikkeamme siltä Vanhankaupungin koskelle seuraten Tekniikan museon ja Voimalamuseon viitoitusta. Kosken nimi viittaa Helsingin alkuperäiseen paikkaan, joka on Hämeentien toisella puolella, mutta koski oli merkityksellinen helsinkiläisille senkin jälkeen kun kaupunki 1640-luvulla siirrettiin (tai perustettiin uudelleen) nykyiselle paikalleen.

[Tästä puuttuu selostusta kosken myllystä tai mitä ikinä toimintaa 1680-luvulla tiedetäänkään olleen. Mylly ja edellä mainittu tie näkyvät vuoden 1687 kartan osakopiossa Geometrisk afritning öf:r Wijks Ladugårdh belegen i Borgå lähn och Helsing sochn (Helsinki Ic* 91/- -). Vanhankaupunginkoskesta kiinnostuneille sopii tässä yhteydessä myös mainostaa Mikael A. Mannisen blogia Lastuja Vantaanjoen historiasta.]

Kosken kuohuista tielle palattuasi voit katsahtaa oikealle Vanhankaupungin maastoon ja jatkaa sitten Arabiankadun risteykseen. Raitiovaunupysäkin takana oleva kallioleikkaus on moderni ja 1680-luvun ohikulkija olisi nähnyt tämän pienen kukkulan kokonaisena. Jos hänellä oli hieman paikallistietämystä, niin kukkulan menneisyys hirsipuun paikkana oli tuttu. Käyttö teloituspaikkana loppui kaupungin muuttaessa, mutta paikannimi jäi karttoihin ja varmaan muutenkin käyttöön.

[Paikannimi näkyy ainakin vuonna 1774 tehdyssä kartassa Kumpula / Gumtäckt; Isojako metsämailla 1774-1774 (B7Helsinki:10/3-5). Hirsipuukallion esittelyä luin Marko Leppäsen blogitekstistä ehtimättä muiden lähteiden pariin]

Jatka Hämeentietä kunnes se kohtaa Kustaa Vaasan tien, joka kannattaa ylittää ennen matkan jatkamista Hämeentiellä. Noin sadan metrin jälkeen voit oikealla nähdä Kumpulan kartanon päärakennuksen tai puiden ollessa lehdessä sen julkisivun päätykolmion. Samalla suunnalla oli 1680-luvullakin Kumpulan säterikartano ja muut tilat. Tämä oli viimeinen kylä ennen Helsingin kaupunkia.

[Kumpulan ylhäinen yksinäisyys näkyy m.m. kartasta Charta öfr Gambla och Nija Helsingfors varande ägor. (Helsinki Ic* 11/- -). Kumpulan verkkotiedoista aiemmassa blogitekstissä.]

Jatka Hämeentietä ja pysähdy Mäkelänkadun risteyksen jälkeen sillan oikeaan reunaan. Etuoikealla näkyy pieni Dallapén puistikko. Sen paikalla oli 1680-luvulla Sörnäistenjärvi, josta laski nykyisen metroradan suuntainen joki mereen. Ainakin 1700-luvulla sen ylittäminen vaati sillan.

[Järvi ja silta näkyvät edellä linkitetyssä vuoden 1774 kartassa. Järven sijainti nykymaantiedossa Wikipedian mukaan "nykyisessä Vallilassa, entisen Pasilan konepajan alueesta hieman kaakkoon Harjun ja Vallilan nykyisten kaupunginosien välisellä tasangolla, osittain nykyisen Dallapénpuiston kohdalla." ja Helsingin kaupunginmuseon arkeologin tekstissä "Dallapénpuiston paikkeilla ja sen eteläpuolella Aleksis Kiven kadun päällä"]

Jatka Hämeentietä kunnes olet sen nykyisessä päätepisteessä eli Siltasaarenkadun risteyksessä.
Kirjoittanut klo 1 kommentti:
Aiheita: , ,

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kesäkuuta

6.6.
  • Holger Weissin kirja orjuudesta Ruotsin lipun alla julkistettiin Ruotsin lipun päivänä. Mielenkiintoinen valinta.
  • Puhuin ruotsia ja toivotin työn ilon sijaan työn menetystä. Tajusin puoli tuntia myöhemmin. Aina kannattaa yrittää?
7.6.
  • Kaikki tekivät oman osansa ryhmätyöstä, mutta ei sovittu miten vedetään yhteen. Purku puolentoista tunnin kuluttua. #kesäyliopisto
  • Lyyli Säilä, taidemaalari Salosta
8.6.
  • Susanna kaipasi varoituskylttejä ruumisarkkukuville @Kaupunginmuseo. Sillä museossa pitää vaan olla mukavaa.
  • Koltista kertova elokuva Kuun metsän Kaisa esitelty @Voima_lehti
  • Onni on tuttu kirjastonhoitaja, joka välittää kirjastani positiivista lukijapalautetta.
10.6.
  • Piikittelin blogitekstissä Finnaa, mutta lukija oli ymmärtänyt 1800-l pelimarkkinoinnin olemattomuuden kritiikiksi. #rinnakkaistodellisuus
  • Tunti aikaa keksiä vaatetus väitöskaronkan jatkoille. Onneksi on edellisen karonkan vaatteet vielä laittamatta pois. Käynee tähänkin?
11.6.
  • Olenko jo kertonut, että 8-vuotiaana olin Trooping of the colour -paraatin kenraaliharjoituksen yleisössä. Ellun sijaisena joku lapsistaan.
  • Historioitsijoiden FB-ryhmässä kaivattiin karttaa esitykseen. Etsin linkkejä vapaasti käytettäviin kuviin. "Ei", kun pitäisi olla ppt:ssä!
12.6.
13.6.
14.6.
17.6.
18.6.
  • Onpa sananparrella taas ikävä tavallinen käyttötapa. #Kokemäki
19.6.

[Samasta kirjasta hieman aiemmin:]
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , ,

Kustaa IV Aadolf Jokioisten kautta Parolannummelle

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.
Edellisessä osassa saimme kuninkaallisen seurueen Turusta Hämeentielle. Åbo Tidning mainitsi 19.6.1802 Jokioisisten kartanossa yöpymisestä. (Jokioisissa olen käynyt minäkin, kerran ja toi-sen.) Nykyisen päärakennuksen rakentaminen aloitettiin 1794 eli se oli melko uusi kesällä 1802.
Jokioisten kartano kirjassa Finland framstäldt i teckningar
Vuonna 1794 otetun palovakuutuksen (joista mainitsin keväällä) mukaan alakerta näytti tältä
DA-2015-002929-k03357002
Ja yläkerta tältä
DA-2015-002928-k03357001
Posttidningar 28.6. ja 5.7.1802 (leikkeet alla) täydentää, että kuningas ja kuningatar myös katsastivat paikkakunnalla kangastehtaan, sahan, myllyjä y.m. Palovakuutusasiakirjoihin on dokumentoitu patojärjestely vuonna 1799.
DA-2015-002924-k03355001
Sekä kehräämö ja toinen (?) pato 1800
DA-2015-002963-k03732001
Jokioisista matkustettiin Parolannummelle, jonne kuningaspari seurueineen saapui 17.6.1802 iltakuudelta. Åbo Tidningin (30.6.1802) mukaan kuningas jäi leiriin, mutta kuningatar jatkoi ja jäi Hämeenlinnaan.

Åbo Tidning raportoi 10.7.1802, että kuningas jätti armeijan iltapäivällä 18.6.1802 ja siirtyi Hämeenlinnaan. Seuraavana aamuna kello kahdeksan hän lähti kuningattarensa kanssa kohti Helsinkiä. Mutta Postitidningarin raportointi kertoo muuta. Kuninkaan nimipäivää vietettiin 23.6. leirissä, jonne oli tullut kuningatarkin. Suuri sotasimulaatio oli ollut tarkoitus pitää 25.-26.6., mutta sen esti sääolot. Vielä 27.6. oltiin Parolassa.


Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , ,

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Wikipedia opinnäytteen lähteenä

Helppo on yhtyä vastaukseen
Helppoa on myös tehdä haku Helsingin yliopiston opinäytteisiin, joissa sana Wikipedia tuo esiin pari sataa nimekettä. Avasin puoli tusinaa historiaan viittaavaa. Ilahduttavasti lähimpänä "varsinaista" historiaa ollut poliittisen historian työ sisälsi sanan Wikipedia kohdassa, jossa arvioitiin lähdettä, joka oli käyttänyt Wikipediaa lähteenään.

Muiden töiden Wikipedia-viittaukset eivät sisältäneet mitään reflektointia eikä lähdekritiikkiä. Teologian vuonna 2015 hyväksytyssä opinnäytteessä Wikipediaa käytettiin lähteenä maantiedon yksityiskohtiin ja yhdistysten taustoitukseen. Kun kyseiset yhdistykset olivat mainitsemisen arvoisia työssä, olisi niistä luullut löytyneen tietoa toisaaltakin. Maantiedosta ainakin.

Kahdessa valtiotieteellisen opinnäytteessä (2010, 2014) oli turvauduttu historiapoliittisiin ilmiöihin (holokaustin kiistäminen, Armenian kansanmurhan tunnustaminen) viitatessa Wikipediaan, joka ei ole mielestäni parhaimmillaan kiistanalaisten aiheiden taustoituksessa. Minkä vuoksi en myöskään olisi käyttänyt sitä Jugoslavian sotarikossyytteiden lähteenä, kuten valtsikan opinnäytteessä vuonna 2014.

Silkkaa laiskuutta on ollut poimia jatkosodan kaatuneiden, kuolleiden ja haavottuneiden määrät Wikipedian sivulta, kuten on tehty valtiotieteellisen opinnäytteessä vuonna 2009. Ja jos haluaa viitata Francis Fukuyaman teeseihin, kuten Timo Laaninen tänä vuonna hyväksytyssä teologian gradussaan, niin ne voisi lukea kyseisen henkilön omasta tekstistä?

Tämän läpikäynnin perusteella en Wikipedian käytöstä huolestuisi, joskin heikkotasoisimmat työt ehkä jäävät viemättä avoimeen julkaisuarkistoon. Arvatenkin Wikipedian käyttö ei ole suositeltu käytäntö, mutta ei yksittäisenä työn hylkäämiseenkään johtava.
Kirjoittanut klo 1 kommentti:
Aiheita:

Kekseliäitä

Yhellen Lukkarillen tapahtu, kirkon kukkarolla Jumalan Palveluksen alla kollektia kootessaan, että tiuku putosi kukkaron varresta. Joku toinen olis tästä paljonkin ällämöistynyt; mut tämä muita viisaamp Lukkari kulki, kauan arvelemata, eespäin, ja tiuvun asemesta, kukkarota puistellessansa, huutaa tinnitti: pingin pingin, pingin pingin, pingin pingin. (Turun Wiikko-Sanomat 8.1.1820)

Kerran osti yksi mies hevosen 25 riikintalerilla, sillä ehdolla, että hänen kohta piti maksamaan 15 riksiä ja jäämään velkaa ne 10. Jonkun ajaan perästä vaati myyjä ne 10 riksiä. Mutta ostaja sanoi: Eikö meidän puheemme ollut se, että minun piti jäämään velkaa ne 10 riikintaleria? Jos minä siis nyt maksaisin net niin minä tekisin vastoin meidän puhettamme. (Turun Wiikko-Sanomat 22.7.1826)

Yksi mies löysi valkosen nenäliinan kirkossa ja pani sen Altari pöydälle, että omistajan piti sen siitä saamaan. Toinen, joka tämän näki, kävi sen sieltä ottamaan, sanoen, että hänen vaimonsa oli kadottanut sen. Kotio tultuansa kertoi hän vaimollensa, millä kurilla hän oli saanut nenäliinan. Että vaimo oli vähän rehellisempi kuin mies, sanoi hän: Voi sinua jumalatoinda! mitä elet sinä tehnyt? Etkös tiedä, että se joka ei täällä takasin anna mitä hän ottaa, ei myöskän tule ijankaikkiseen elämään? Mies vastasi : O! että minä taitasin sinuakin takasin antaa, niin olisin minä onnellinen ei ainoastaan täällä, vaan myös tulevaisessa elämässä. (Turun Wiikko-Sanomat 26.2.1825)

Yksi lain oppinut lupasi opettaa yhelle talonpojalle sen konstin, että hän riidoissa oikeuden edessä voittaisi, jos hän nimittän tahtois antaa hänelle sataa tukaatia. Koska talonpoika tämän oli luvannut, sanoi lain oppinut koko konstin olevan sen "että hän vaan aina kieltää" ja vaati nyt ne luvatut tukaatit; mutta talonpoika, joka nyt oli oppinut konstin, kielsi millonkaan luvanneensa hänelle mitään. (Turun Wiikko-Sanomat 16.9.1826)

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat Karl Janssonin maalauksista Kolehtia lasketaan (1874) ja Sakariston ovella (1874).
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: ,

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Rikoksia jatkotarinoina ja runoina

Viktor Lounasmaa, joka aloitti Uuden Suomettaren päätoimittajana kesällä 1870, kertoo kirjassa Elämäni taipaleelta. Muistelmia (1910), että
Jatkuvalle novellille koetettiin saada tilaa ainakin kerta viikossa. Minun toimittajaksi tullessani oli E. F. Jahnssonin kirjoittama novelli "Herra Niilo" loppumaisillaan. Heinäkuulla alkoi E. Nervanderin "Uotilan isäntä", jonka minä tekijän ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomensin. Aiheenkin tähän novelliin olin minä tekijälle antanut. Se perustuu tositapaukseen, jonka isäni oli minulle kertonut.(s. 104) 
E. F. Jahnssonista on ollut täällä puhetta useaan otteeseen, viimeksi liittyen perheseensä. Monia kirjojaan on Project Gutenbergissä, mutta ei vielä Herra Niiloa (*), joka Fennican perusteella on kirjana julkaistu 1870. Tarina on melodramaattisuudessaan kaukana realismista, mutta ehkä sitä on häiväys tässä:
Siihen aikaan luettiin kuulutukset kohta esirukousten perästä.
Hän puristi päätänsä ja katsoi epävakaisesti ympärillensä ikäänkuin unesta herännyt. Samassa luki kirkkoherra korkealla äänellä seuraavan kuulutuksen: "Kesäkun 16 päivänä kello 10 j. pp. tehtiin Helsingissä kamala murhan yritys hetta evestiä ja ritaria von B:tä vastaan siten että pistoolilla kahdesti ammuttiin hänen perässänsä. Evesti haavoitettiin, mutta jäi kaikeksi onneksi elämään. Tämän kauhean murha yrityksenj tekijä pääsi pakon, mutta arvataan oleva entinen virkamies S. Miehen tunnusmerkit ovat: musta tuuhea tukka, syvät mustankarvaiset silmät..."
Todellisesta rikoksesta kertova E. Nervanderin Uotilan isäntä on luettavissa Project Gutenbegissä. Siellä on myös kirjansa Vanhoista kätköistä, josta poimin blogin alkuaikoina Rauman kirkonarkiston antia. Sekä kirja Katri. Kertomus 17. vuosi-sadasta, joka esisanojensa mukaan,
Surullinen kuin kansan elämä, näyttää myöskin yksityisen elämä useimmasti olleen. Paljoa iloa ei löydy, siinäkään kertomuksessa, joka tässä julkaistaan lukijalle, Katrista, pohjoisen erämaan lapsesta. Sen lähteet ovat muutamia vuosia sitten havaitut aivan vanhassa pergamenttikansisessa kirjassa, joka säilytetään erään pohjoisen kaupungin arkistossa. Sepitty nähtävällä harrastuksella ja liikuttavalla huolella on tämä kertomus noin sata vuotta sitte kirjoitettu niin sanottuun tuomiokirjaan, kirjaan, jonka lehdistä ainoasti rikokset, mielettömyys ja rangaistukset katselevat surullisilla, katuvilla silmillään outoa päivänvaloa, joka lempeästi, selkeästä kesätaivaasta lepyttävänä laskeutui vaalealle kirjalle. 
Näinkin voi fiktion lähten ilmoittaa. Itse tarinan ensi riveistä selviää, että ollaan Kalajoella.

Faktan osuus Åbo Akademin digitoimissa painatteissa jätetään lukijan selvitettäväksi.
  • Wisa om twänne flickors gräsliga mord i S:t Karins socken år 1879 / O. W. M-son. (pdf)
  • Twenne mordwisor / O. W. M-n. 1883 (pdf)
  • En sorglig och hjerterörande sång om dubbelsjelfmordet ... uti ... Helsingfors / af J. F. L. 1892 (pdf)
  • En visa om fadermordet i Monå by af Munsala socken den 5 oktober 1893 / M. Holmberg. (pdf)
Lehden Janne vuonna 1870 julkaisemat 4 Österholm-runoa eivät tainneet olla digitoituja kirjoittaessani kirjaa Tavarantasaajat Österholm ja Sutki. Jos vielä muistaisin tuolloin kirjoittamani, voisin antaa niistä totuudellisuusarvion.

(*) Herra Niilo.
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)