torstai 22. lokakuuta 2015

Edla Hiilos - pikku pyhimys?

Viipurilainen hupilehti Ampiainen julkaisi numerossaan 2/1910 otsikolla "Viipurilaisia taiteenharrastajia" 
ja kuvatekstillä "Pikku pyhimys Edla Hiilos" kuvan joka herätti uteliaisuuteni. Mistä oli kyse? Tai edes kenestä?

Google kertoi, että Edla Hiilos oli ainakin kääntäjä. Kysymysmerkillä hänet oli yhdistetty vuonna 1903 otettuun kahden nuoren ylioppilaan kuvaan Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa. Mutta olisiko nuori nainen näyttänyt piirroksen naiselta 7 vuotta myöhemmin?

Kokoelmatietojen paljastama nimenmuutos saa vahvistuksen Karjalasta 12.5.1906: "Opettajatar, neiti Edla Nord on tästä lähin Edla Hiilos." Eräs Edla Nord oli hakenut Oulun suomalaisen naiskoulun johtajattaren virkaa jo vuonna 1879 (Sanomia Turusta 10.9.1879). Eräs yksityisopettaja Edla Nord sai matka-apurahan 1885 (Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland no 3/1885).

Hyvin todennäköisesti sama Edla Nord suorittaa opettajantutkinnon ranskan kielessä (Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland no 5/1887) ja hänet valtuutettiin 10.12.1887 ranskan kielen opettajattaren virkaan Viipurin suomenkielisessä tyttökoulussa (Alamainen kertomus Suomenmaan alkeisoppilaitosten tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1887–1890). Edla Maria Hiilos jää vuonna 1919 eläkkeelle Viipurin Suomalaisen tyttökoulun ranskan kielen opettajan virasta (Suomen virallinen tilasto IX Kertomus kouluhallituksen ja oppikoulujen tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1919-1924).

Edla Nord vaihtuu sanomalehdissä ja aikakauslehdissä uskottavasti Edla Hiilokseksi. Nord oli ehtinyt avustamaan aikakauskirjaa Tuulikki ja suomentamaan Adolf Langstedin kirjan Yksin maailmalla (Eläinsuojelus 1/1904, Otavan joulukirjallisuus no A 1905). Edla Hiiloksen kertomuksia julkaistiin Pääskysessä ja muissakin lehdissä. Nuorsuomalaisten sanomalehtimiesten juhlajulkaisuun Wasama 1910 hän kirjoitti artikkelin Wadstena.

Tämä on lähimpänä pilapiirroksen nunnanasua. Vanhan opettajaneidin siveellisyyskäsitysten voi helposti kuvitella eronneen pilalehden toimittajien ajatuksista.

Fennica tuntee Nordin käännöstyöstä Langstedin kirjan ja sen mukaan Edla Hiilos on kääntänyt kirjat Päivänpaisteeni (1914), Herttuattaren sihteeri (1920) ja Metsolan linna : kertomus lapsille ja niille, jotka rakastavat lapsia (1921). Kahta tekijänimeä ei ole tietokannassa yhdistetty.

Miksi Edla Hiilos oli yhdistetty kahden ylioppilaan kuvaan, vaikka hän edellä olevan perusteella ei ollut nuori ylioppilas vuonna 1903? Kuvan toinen ylioppilas on Laimi Leidenius, joka suoritti ylioppilastutkinnon toukokuussa 1897. Yliopistomuseon näyttelyjulkaisussa Hameiden hidastamat. Suomen ensimmäiset naislääkärit mainitaan Leideniuksen kirjoittaneen 19.6.1904 "ystävättärelleen Edla Hiilokselle". Jonkinlainen sekaannus joko museon tutkijan selvityksessä tai tässä omassa räpellyksessäni?

P.S. Nunnat, Viipuri ja Hiilos yhdistelmä sopii myös 20-sivuinen kirjoitukseen Otteita Pyhän Birgitan elämästä kirjassa Jyväskylän suomalainen tyttökoulu. Kertomus lukuvuodesta 1910-1911. Tämän oli kirjoittanut H. K. Hiilos, jolla ei ole ilmeistä yhteyttä Edla Hiilokseen. Ylioppilasmatrikkelin mukaan 
30077. HAGMAN (→ HIILOS), Hilma Karolina, ViO. * Pohja 26.11.1884, vanht lampuoti Karl August Hagman ja Maria Matilda Rosendal. Yo Viipurin jatko-opisto. FK (hk) 1912, FM 1923. Turun yhteislys. historian, yhteiskuntaopin ja kansantalouden vanh. lehtori ja koulun rehtori. † 23.4.1967.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kaksi kuvaa suomalaisesta tasa-arvosta

Vuoden 1920 paikkeilla ilmestyneessä kirjassa Peoples of All Nations Vol. 3B. Esthonia to France suomalainen tasa-arvo esiteltiin kahdella lakaisijalla ja kuvatekstillä "Yhtäläiset oikeudet tarkoittavat yhtäläisiä vaatimuksia Suomessa."
Taustalla oleva talo näyttää tutulta, olisikohan Aleksanterinkadulta? Ainakin jostain raitiovaunujen kulkureitiltä.

Toisessa kirjan kuvassa on Aino Malmberg, "whose name will always be identified in Finland in connection with the movement for Woman's Rights". Taitaa kuitenkin olla niin, etten ole ainoa ikäluokkani edustaja, jolle nimi ei sano yhtään mitään.
Kokonaan Aino Malmberg ei ole unohtunut, sillä hän on mukana Kansallisbiografiassa ja Wikipediassa. Jälkimmäinen kertoo lyhyesti melko monipuolisista elämänvaiheista, mutta naisasia ei ole esillä. Viime aikoina Malmberg on lähinnä liitetty kirjoittamaansa novelliin, jota pidetään "Suomen ensimmäisenä lesbonovellina". Hänestä on jopa artikkeli kirjassa Who's who in gay and lesbian history from antiquity to World War II (2001).

tiistai 20. lokakuuta 2015

Itseoppineet laintietäjät ja -taitajat

Eilen minulla oli tilaisuus kuulla Mia Korpiolan esitys alkuvaiheessa olevasta hankkeestaan tutkia yliopistotutkintoa vailla olleiden lakitaitoutta ja -tietoutta. Suomessahan (kuten Korpiola selvensi) on vasta hyvin lyhyen ajan nojauduttu akkreditoituihin lakiammattilaisiin.

Vuosisatoja tuomarit olivat ilman erityistä koulutusta, lautamiehet samoin. Kauppakirjat ja muut sopimukset kirjoitti se, joka jotain osasi kirjoittaa. Miten nämä ihmiset ovat oppinsa saaneet tuntui olevan Korpiolan erityisen kiinnostuksen kohteena.

Yksi oppimisen paikka oli koti. Korpiola oli muistelmista löytänyt esimerkkejä, joissa lain parissa ammatikseen työskentelevät käyttivät perheenjäsiniä tulkkeina, puhtaaksikirjoittajina ja muina apulaisina. Näin osaaminen levisi myös naisille.

Itselläni tuli monta asiaa mieleen. Lakitekstien lukeminen saarnastuolista ja talonpoikien tarpeisiin painettu lakikirjallisuus. Yksi Sundin veljeksistä, joka oli ensimmäisiä Helsingin asianajajia 1700-luvulla. Sekä J. A. Hohenthal, joka 1800-luvun lopulla toimi asianajajana Vetelin ja Kokkolan seudulla. Toimintansa laajuuden kartoitus vaatisi hirveän määrän selaamista. Lähteiden löytäminen tuntui olevan Korpiolankin haasteena.

Samassa istunnossa Ilkka Mäkinen kertoi Juho Matinpoika Isotalon suomeksi kirjoittamasta anomuksesta suomen kielen käyttämisestä oikeudellisissa yhteyksissä (artikkelinsa Lempäälän joulussa 2014). Lempäälässä 1845 ruottin kieli oli aivan outo. Samoihin aikoihin Paavo Korhonen runoili samaa asiaa:
Kyllähän kynä tekisi
Suomalaisia sanoja,
Kuin on kuultuna puheessa;
Oppineemmatkin osaisi
Suomen suoria sanoja,
Jos sen antaisi asetus,
Eikä estettä olisi
La'in vanhan laitoksista.
Kylläpä me kyntömiehet
Tuolla aikahan tulemme
Keskenämme kelpolailla,
Vaan ei tuta tuomioita,
Välikirjoja vähiä,
Kuittejamme kuitenkana;
Eikä suuta suuremmilta
Suomi saattaisi pilata.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Täydennys

1) Vuosia sitten kerroin Turun kehruuhuonetta terrorisoineesta Jaakko Cavoniuksesta 1800-luvun sanomalehden perusteella. Nyt esille aikalaislähde eli leike sanomalehdestä Inrikes tidningar 16.3.1761
2) Vuosi sitten selvittelin n******nsuukon taustoja. Peter Isotaro on aihetta sivuten jäljittänyt ruotsalaisen suklaapallon historiaa: Del 1 & Del 2. Hänelläkin on ollut haasteita tulkita tekstissä esiintyvän leivonnaisen ominaisuuksia.

3) Monet ovat linkittäneet sosiaalisessa mediassa Tuomas Salsteen sukunimi-infoon. Vastoin oletustani tein sieltä itsekin löydön. Nimensä vuoksi muistiin jäänyt ei-sukulainen ja siirtolainen Muista Siveys Kyläkoski (Ks. Kyläkosket ja Muut Kyläkosket) oli saanut tyttären, jonka kuoleman jättämään tietoon Amerikassa haku tarttui. Eli ilmeisesti M. K. Kyläkoski jäi Amerikkaan.

4) Haminassa meille kerrottiin, että Ester Toivonen -näyttely oli tehty opinnäytteenä. Eli
5) Sivuten suomalaisia vankeja Pohjois-Afrikassa
6) Rikosmuseossa käydessäni käytävällä oli esillä taideväärennöksiä, mistä
7) Suomalaisen kansantanssin moninaisuuden syvällisemmäksi ymmärtämiseksi
8) G. W. Nybergiä hakiessani osuin julkaisuun La Residenza d’Italia in Finlandia - Italian Residenssi Suomessa. 100 anni di storia – 100 vuotta historiaa (2015). Ensinnäkin se on talohistoriiikki Eirasta, joita en pari vuotta sitten löytänyt kivenkään alta. Mutta vielä olennaisemmin se mainitsee talossa asuneen Allan Hjeltin, jonka palveluskuntaan kuului Hilda Rintanen! Myönnän laiskuuteni, en edes katsonut kartasta, mikä talo on Tehtaankatu 32. Vaikka asuin korttelin päässä.

Tehtaankadulle likkujille mielenkiintoinen nippelitieto voisi olla se, että
 Kun Suomi saman vuoden joulukuussa julistautui itsenäiseksi, residenssin silloinen omistaja, teollisuusjohtaja ja liikemies Allan Hjelt tarjosi rakennusta yksityisasunnoksi Saksan keisari Wilhelm II:n langolle, Hessen-Kasselin prinssi Friedrich Karlille, jota tuolloin kaavailtiin Suomen ensimmäiseksi kuninkaaksi. 
9) Ja SKS:n kirjailijamatrikkelin katoaminen sai selityksen

Aviokriisi Pihkavuorella syksyllä 1780

Halikon Pihkavuoren isännälle Henrik Henrikssonille syntyi 24.5.1746 poika, joka sai nimekseen Johan. Hänestä tuli aikanaan Pihkavuoren puolikkaan isäntä, kun toista puolta isännöi veljensä Henrik (s. 9.11.1740). Tila on jaettu virallisesti Maanmittaushallituksen uudistusarkiston kartassa
Pihkavuori; Kartta ja asiakirjat Pihkavuoren sekä osasta Naapalan yksinäisen tiluksia 1787-1787 (A9:61/1-2), josta ote kotipeltojen kohdalta yllä.

Johan haki emännäkseen Ruuhikoskelta Valburg Mattsdotterin. Heidät vihittiin 28.12.1769. Kastettujen listan perusteella esikoinen Brigitta syntyi vasta 3.8.1773. Häntä seurasivat Margaretha 5.7.1776 ja Abraham 7.1.1780.

Ainakaan rippikirjassa 1778-1783 ei ole lisää lapsia. Jos aukeaman merkkejä osaan oikein tulkita, ovat Johan ja Valborg käyneet molemmat ehtoollisella 3.6.1780. Tämän jälkeen on tapahtunut jotain.


Sillä Valborg on katsonut tarpeelliseksi 23.10.1780 lähettää valtakunnalliseen sanomalehteen Inrikes tidningar kuulutuksen, jonka mukaan Johan oleskelee tuntemattomilla seuduilla (julkaistu 28.12.1780 eli 11 vuotta häiden jälkeen). Hänelle ei pitäisi antaa tavaraa eikä rahaa Pihkavuorta vastaan alaikäisten lastensa etujen suojelemiseksi. Vaimolla valtaa estää miehen omaisuuden käyttö?

Rippikirjassa sekä Johanin että Valborgin ehtoolliskäynnit puuttuvat vuodelta 1781, mutta molemmat ovat yhtäaikaa ehtollisella jälleen 3.2.1782. Valborg synnytti kaksoset 18.10.1782 eli Johan lienee palannut Pihkavuorelle viimeistään vuoden 1782 alussa. Vuosi kuuluttamisen jälkeen.

Johan jää Pihkavuorelle ja esiintyy veljensä kanssa yllä esitetyn kartan seliteosissa. Rippikirjassa 1803-1808 hänen osansa on nimetty Uusitaloksi ja sitä emännöi esikoistyttärensä Brita.
 Eli Valborg onnistui lastensa etujen suojelussa.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kirjailijat Blum, Falkman ja Blom

Toukokuussa 2009 kirjoitin nimimerkin "en finsk medborgarinna" taakse kätkeytyvästä naisesta Fredrique Blum. Todennäköisesti vain silmäilin kirjaansa En prestgård i N-d ja Minne och hopp till Finlands ynglingar, mutta nimikkeet jäivät sen verran muistiin, että Gutenberg projektin En prestgård i N—d pysäytti.

Sen kirjoittajaksi on merkitty Charlotta Falkman samoin kuin kirjan Nyårsafton. Myös Fennica ja Kungliga Biblioteketin Libris attribuioi pappilakuvauksen Falkmanille. Joko vuonna 2009 käyttämäni hakemisto oli virheellinen, käytin sitä väärin, tai kokoamisen jälkeen on tullut uusia johtopäätöksiä.

Fennicassa on aukkonsa, joihin uppoaa Minne och hopp sekä Fredrique Blum. Libris tuntee yhdistelmän, mutta ei muita Blumin töitä. Ilmeisesti niitä ei ollut.

Hänen perheensä oli mielessäni kun hain Rauman Blomeja. Yhteyttä ei syntynyt, mutta tuolloin verkkohauissa tuli esiin minulle aiemmin tuntematon kirjailija Lydia Blom, Raumalta.

Wikipedia ja Fennica yhdistävät häneen salanimellä Viktor Wildmark kirjoitetun kertomuksen Qväll och morgon (1891). Libriksen mukaan Lydia Blom on kirjoittanut myös runokokoelman Dikter : till minne af ett lif  (1896). Fennicassa tämän tekijänä L. Blom. (Leike: Tammerfors 30.5.1896.)

Wikipedia tuntee syntymäajan 14.6.1853, joka on todennäköisesti SKS:n kirjailijamatrikkelista. En pysty tarkistamaan, sillä linkki ei toimi ja matrikkelia ei näy SKS:n sivuilla. Olennaisempaa olisikin tarkistaa Rauman kastettujen luettelot, mutta sieltä ei Lydiaa suoraviivaisesti löydy.

Finlands Allmänna Tidning 16.4.1896 mainitsee kappalaisen leski Katarina Sofia Blomin ja tämän tyttären Lydian. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa on Rauman varapastorina kuollut Johan Vilhelm Blom, jonka vaimo oli Katarina Sofia von Knorring. Mutta oliko heidän tyttärensä Lydia kirjalija-Lydia? Matrikkelin tiedoista selviää, että hänen kastettaan kannattaa hakea Rauman ulkopuolelta ja se löytyykin edellä mainitulla syntymäpäivällä Lappi T. l.:stä. Joka kuuluu nykyään Raumaan - onko joku tehnyt retroaktiivisia yhdistelmiä?

Lukemisia kansalle - osat 1-12

Muutamia vuosia sitten Googlen digitoimista kirjoista löysin yhteen sidottuna sarjaa Lukemisia kansalle. Selasin eteeni saamat ja ihmettelin niiden monipuolisuutta. Tein muutamista blogipätkiä, mutta en vaivautunut selvittämään mistä julkaisusarjassa oli oikein kyse. Aika paikkaukselle.

Johon verkko ei anna kovin rikkaita eväitä. Fennicaan näitä lehtisiä ei ole kattavasti luetteloitu. Ensimmäinen hyödyllinen osuma oli Menec-antikvariaatin FB-päivitys
'Lukemisia kansalle' oli J. W. Lilljan ja G. W. Wilénin eri aikoina omistaman turkulaisen kauppahuoneen komea aikaansaannos 1800-luvun puolivälin tienoilla. Julkaisumäärä lähenteli kahtasataa ja suuressa osassa oli mukana legendaarinen kansanvalistusmies Gustaf Erik Eurén. Kirjasten koko oli vaatimaton mutta aiheet usein uraauurtavia
Nimiä hakuun lisäten tulee hausta BLF-artikkeli Lilljasta, jossa todetaan
Den finskspråkiga litteraturens ämnesområden kringskars betänkligt av 1850 års censurförordning. Lukemisia Kansalle var en serie folklig läsning i förordningens anda. Under Lilljas aktiva tid utkom 183 nummer i denna serie. Många av dem redigerades av G. E. Eurén, som hjälpte till med det redaktionella arbetet.
Ilmeisesti olisi siis kannattavaa julkaista pieniä kirjasia kansalle? Numerointi olisi nykyaikana osa markkinointia - kerää koko sarja - mutta lienee tässä yhteydessä perua lehdistä.

Vaikka yksittäisessä kirjasessa on pääsääntöisesti vain 16 sivua eli melko vähän, on julkaisutahti ollut vauhdikas. Lainauksissa mainittujen nimien lisäksi tekstiä on tuottanut painettavaksi isompia määriä Johan Ephraim Ahlgrén.

Ja mitä nämä kirjaset olivat. Sitä käydään läpi seuraavat sunnuntait...
1. Zionin oikea kuningas. 1852
2. [Ahlgrén, Johan Ephraim]: Jumalan waltakunta ei ole puheessa, waan woimassa. 1852
3. Kristillisiä lauluja. Weisattawia Kirkko-Wirsien Nuoteilla. 1852
4. Synnistä Pyhää Henkeä wastaan. 1852
5. Kristillisiä lauluja. Weisattawia sekä Wirsi-kirjan että omilla nuoteilla. 3. painos 1866
6. Halullisen Rippi Lapsen Wiisi Wirttä. 1852
7. Kristityn ahdistuksesta. Saarna neljäntenä Sunnuntaina Loppiaisesta. Suomentanut G[ustaf] D[ahlberg]. 1852
8. Kaksi uutta hengellistä virttä. 1852
9. Kaksi hengellistä wirttä. Ensimmäinen: Kristuksen Kärsimisestä ja Kuolemasta ... . 1852
10. Kaksi hengellistä wirttä. Ensimmäinen: Jumalalle olkoon kiitos. 1852
11. Kolme wirttä, Jumalan Ijakaikkisesta Rakkaudesta Kristuksessa Jesuksessa, Sitä langennutta ja kuoleman ala joutunutta Ihmisen Sukukuntaa kohtaan. 1852
12. Yksi nuorukaisten sydämmellinen laulu. 1852
Ensi ajatukseni oli, että tämä sydämmellinen laulukin olisi kristinuskoa. Helpotuksen huokaus, kun ensimmäinen säkeistö kuuluu
Flikka kaunis, suloinen
Sydämmessään iloinen,
Noukki kedolt' kukkaisia
Kranssiks Sulhaselleen
Laulu ei ole kovin pitkä - tässä vihkosessa on vain neljä sivua.

Tyttö Pohjanmaalta kirjasta Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.