Tälle kesälle poikkeuksellisesti eilen aamulla paistoi aurinko ja ilma tuntui lämpimältä. Facebook muistutti Seurasaaren käsityöpäivistä ja etsiessäni niiden mahdollista tarkempaa ohjelmaa huomasin tiedon vesibussikuljetuksesta, joka lähti kotikulmiltani. Siis menoksi.
Paatti jätti minut aivan oudolle puolelle saarta, mutta mikäs sitä oli kauniissa metsässä kulkiessa kun aurinko paistoi. Lipunmyyntikioski tuli vastaan ja myyjä kehoitti menemään Hallaan, "kun se on harvoin auki". Minä olin kyllä siellä ollut kesäteatteriesityksessä ja kun aihe oli mielessäni kysyin talon oppailta onko tänä kesänä esitystä, kun missään ei tietoa ole näkynyt. Kuulemma on.
Kaimani Kurssin kesäaitassa oli kutsuvat kangaspuut, mutta en saanut kysyttyä henkilökunnalta olisiko niitä saanut hetken käyttää. Pihamaalla näytettiin huovutusta, johon en kiinnittänyt juuri mitään huomiota kun olin Ivarsin pohjanmaalaisen talon maitokamarista järkyttynyt. Päärakennuksessa!? Opas vakuutti, että moinen oli tavallista, mutta en ole kyllä koskaan ennen nähnyt tahi kuullut.
Kurkistin sitten tapuliin, jonne sijoitetusta vaivaisukosta sain keväällä vinkkiä. Jostain syystä sen jalkoihin oli levitetty lakana, joka loi dramaattisen tunnelman ja peitti esittelytekstin. Näin sain tietää, että on erittäin haastavaa selittää vaivaisukon konsepti ranskalaisille rouville englanniksi. Tosin varmasti helpompaa kuin ranskaksi.
Niemelässä opas kutoi lautanauhaa. Innostuin haastattelemaan ja selvisi, että hän oli elävöityksen harrastaja ja rutinoitunut nauhan tekijä. Itse en ole tätä tointa koskaan kokeillut. Vaikeinta on kuulemma muistaa missä vaiheessa mallia on menossa eli mitä levyjä kääntänyt ja mihin suuntaan. Ei kuullosta meikäläisen jutulta.
Niemelää ympäröivää riukuaitaa oli uudistamassa konservaattori, joka ilokseni ja opastuksekseni väänsi yhden vitsan paikoilleen. Tämä oli kuulemma työn vaativin osa ja nyt tavallista vaikeampaa, kun käytetyt kuusen osat (oksat? näreet?) eivät olleet tuoreita. Nuorna vitsa väännettävä, nääs.
Kahiluodon kartanon kuistilla oli useita käsityön tekijöitä. Nyplääjältä minun ei tarvinnut kysyä, mikä työssä on vaikeaa, sillä muistot kokeilusta yläasteen käsityön tunnilla tarpeeksi tarkkoja. Mainitsin tästä ja nyplääjä oli yllättynyt siitä, että mahdollisuus oli koulussa tarjottu. Jotain hyvää Kokemäenkin kouluissa, sillä käsityötä ei todellakaan voi ymmärtää tekemättä.
Laivoja pulloon väkertävä kysyi tiedänkö miten ne pulloon saadaan. Toki, sanoin. Aku Ankastako? Väitin että ei toki, mutta en kyllä muista mistä olen tekniikasta lukenut. Enkä kysynyt mitään fiksua.
Hieman yllättävästi mielenkiintoisin keskustelu syntyi munan koristelusta. Työn tekijä kertoi, että Ukrainassa munia oli koristeltu kymmenittäin ennen kiirastorstaita ja käytetty monenlaisiin rituaaleihin vuoden mittaan. Ei siis vain pääsiäisjuttu. Ukrainalaisten perinne on tullut dokumentoitua, sillä Amerikkaan muuttaneet ukrainalaiset ovat halunneet siirtää taitoa seuraaville sukupolville kirjoina.
Juuri ennen lähtöä kurkkasin Antin pihalle, jossa piti olla kehräystä. Kehrääjä oli juuri lähtenyt tauolle, joten juttelin hetken pukkihevosen työstäjän kanssa. Työn tuloksen pitäisi tulla nuorten vieraiden käyttöön.
Kieroutunut kun olen, pukkihevosesta tuli lähes heti mieleen jossain kuvattu/käytetty kidutus/rankaisuväline, jossa pukkihevosen selkä ei ollut sileä istua. Kuinkahan "perinteinen" pukkihevonen on Suomessa, kun Kansalliskirjaston digitoimat sanomalehdet ja aikakauslehdet eivät sanaa tunne ollenkaan? Googlekin tarjosi haulle "pukkihevonen historia" korvikkeeksi "keppihevonen historia".
