Tukholma, Storkyrkan & Riddarholmskyrkan

Museoiden läpikäyntiin oli varattu koko päivä, mutta kun aikaa jäi niin poikkesimme vanhaan kaupunkiin Storkyrkaniin. Pyhän Yrjänän patsas on upea! Edelleen harmittaa, etten onnistunut löytämään valmista tekstiä lattian haudoista, mutta ehkä joku sen joskus vielä kirjoittaa.

Riddarholmskyrkanin haudat on dokumentoitu. Beskrifning öfver Kongl. Riddarholms-kyrkan af Carl Fr. Rothlieb löytyi Google Booksista juuri sopivasti pari päivää ennen matkalle lähtöä. Se todisti samaa kuin aikaisempi kirjallisuus, Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra oli haudattu kirkon sakaristoon.

Mutta missä oli kirkon sakaristo? Kuorin vierestä meni portaat alas, mutta siellä oli kullattuja kuninkaallisten hautoja:

Vartijapoika, joka olisi helposti saanut minut kiinni luvattomasta kuvaamisesta, kuunteli kiltisti ruotsiksi vääntämäni kysymyksen ja näytti sitten sakariston oven kuorin oikealla puolella:
Tämän jälkeen oli aika vaihtaa sukupuun haaraa ja lähteä Faluniin.

Tukholma, medeltidsmuseet

Lauantain toinen kohde oli keväällä uudelleen avattu Tukholman keskiaikamuseo. Se vaikutti aikaisempaa isommalta, mutta muuten samanoloiselta. (Ilmainen sisäänpääsy oli iloinen yllätys.)

Keskiosassa oli Tukholman Riddarholmenilta löydetty, 1520-luvulle ajoitettu laiva, pituudeltaan 20 metriä ja leveydeltään 5,5 metriä. Siinä oli ollut monenlaista aseistusta uppoamisensa aikaan. Kauaa se ei ollut ehtinyt purjehtimaan, uppoaminen johtui puutteellisesta rakennustyöstä. Proto Vasa-laiva siis.

Vaihtuva näyttely kertoi Birger jaarlista, jonka juhlavuotta Ruotsissa nyt vietetään. Vitriinissä oli hänen aikansa minimaalisen kokoisia hopearahoja, sellainen kun olisi pudonnut lankkulattialle... Esillä oli myös kaksi "fantasiakuvaa", joissa Birger väkivallalla käännytti hämäläisiä kristinuskoon.

Perusnäyttelyssä oli mielenkiintoisen oloinen setti videoita, joissa valoitettiin arkeologian osa-alueita. Käynnistin vahingossa ensimmäiseksi viimeisen (enkä sitten viitsinyt katsoa muita). Palanut talo 1400-luvun alusta oli ajoitettu kolikoilla ja kaupungin asiakirjoistakin oli löytynyt tukea.

Tässä museossa ei hallinto ollut etusijalla vaan ihmisten elämä monipuolisuudessaan. Matkaan lähtiessäni oli jäänyt kesken maataloushistorian kertauskurssi, joten nappasin kuvan nyky- ja keskiajan eläimien koon vertailusta.

Tukholma, Historiska museet

Viime lauantain ohjelma Tukholmassa alkoi aamiaisen ja neljän sanomalehden jälkeen Historiska museetissa, joka avasi ovensa klo 10. Mukanani oli museon ensikertalainen, joten kuljimme koko paikan läpi. Sain testata muistiani ja puutteelliseksi osoitautui, vaikka olen jo muutamaan kertaan hartaudella osastoja hinkannut läpi.

Samaa hartautta ei riittänyt museon perusnäyttelyn uuteen osaan, jota varten olin museoon tullut. Alakerran opasteet osoittivat edelleen "keskiaikaan", joten yllätyin kun olinkin heti uudessa osassa. Se oli rakennettu tiukan kronologiseksi ja alkoi keskiajasta. Kronologisuutta ja kulkemista tuki lattian aikajana, johon minun olisi pitänyt olla ihastunut, mutta en sitten kuitenkaan ollut.

Aikajanan molemmin puolin oli vitriineitä ja infotauluja, joissa esiteltiin sitä mitä esiteltiin. Jokaisen vuosisadan aloitti karttakuva. Kalmarin unionin perustaminen näytti siinä Tanskan alueen liittämiseltä Ruotsiin. 1500-luvun kartaan oli merkitty "Gustav Vasas Sverige och maktens boningar", Suomen puolella tätä vain Turun linna. Sata vuotta myöhempään oli merkitty suurimmat kaupungit ja valtion laitokset, joten Turun kohdalla oli kolme täppää: kaupunki, hovioikeus ja akatemia.

(Alueellinen historia ei ollut näyttelyssä mukana, eikä täten Suomikaan suuremmalti. Kustaa Vaasan kirkonpuhdistusta esittelevän vitriinin yhteydessä kerrottiin kuitenkin Turun läänissä vaikuttaneesta Mats-papista, joka 1538 kaivoi maahan hopeaa, kultaa ja sänkyvaatteita voudeilta piiloon. Löytyivät jo samana vuonna.)

Punaisena lankana oli Ruotsin valtion muodostuminen. Valitettavasti emme saaneet ajoittaisia testaa tietosi -laitteita toimimaan, joten idea jäi kirkastumatta. Näyttelöyn osallistava elementti koostui kysymyksistä ja vastauksista, hauskimpana näistä noitatesti - jonka läpäisin. Hauska oli myös kurkistus eri säätyjen lautasille 1500-luvulla. Talonpojat söivät yhdestä padasta puuroa, jossa oli voisilmä (?).

Talonpojat loistivat muuten poissaolollaan, jolleivät sitten olleet piilossa verhon takana, josta kuului eläinten ääniä. Kyse oli ensisijaisesti hallinnon ja yläluokan historiasta. Esimerkiksi 1700-luku esitettiin tieteen ja tuontituotteiden kautta, joita ei ihan kaikilla ollut käsillä.

Kuvassa Axel Oxenstiernan asu ja lattiasta heijastuva aikajana.

Rokotusta Espoossa 1797 ja Lohtajalla 15 vuotta aikaisemmin

Sanomalehti Inrikes tidningar raportoi 18.7.1798 Espoosta otteen edellisen marraskuun pitäjänkokouksen pöytäkirjasta. Pitäjän rahvaalta oli kysytty josko rokotus oli tunnettua ja käytettyä ja nämä vastasivat "ei". Säätyläiset kyllä olivat moista harrastaneet ja muistettiin Mäkkylän renkivoudin Anders Kämpen rokotuttaneen kolme lastansa.

Ilmeisesti kyse oli Anders Anderssonista, jolla rippikirjassa näkyy kaksi lasta. (Espoossa on oltu 1700-luvussa moderneja: rippikirjan kylät ovat, jokseenkin, aakkosjärjestyksessä.)


Lohtajalla puolestaan juhlittiin jo tammikuussa 1782 seurakunnan pappia Gustaf Johan Cajanusta, joka oli palkittu hopeisella muistorahalla rokotettuaan 102 lasta (Inrikes tidningar, 21.2.1782).

Sosiaalisia joukkoja

Robin Dunbarin kirja How many friends does one person need? Dunbar's number and other evolutionary quirks käsittelee nimensä mukaisesti useita evoluutioon liittyviä aiheita. Yksi näistä on sosiaalisten joukkojen koko, jonka Dunbar esittää ~3 kertoimisena sarjana:

3-5 henkilöä sisäpiirissä ovat ne totiset ystävät, joilta voit pyytää neuvoa, tukea, rahaa lainaksi, apua.

12-15 lähintä (eli edellämainitut + 10) on sosiaalipsykologien mukaan määrä ihmisiä, joiden kuolemaa todella järkyttäisi. Myös tyypillinen koko joukkueelle urheilussa, lautamiehistölle, apostoleille.

~50 vastaa kerääjä-metsästäjä yhteisöiden leiriytymisvahvuutta. Yleinen yksikkökoko armeijassa.

~150 on se ihmismäärä, johon voi ylläpitää sosiaalisia suhteita. Se on kerääjä-metsästäjä yhteisöjen klaanien, joilla on yhteisiä kausittaisia juhlia ja tai yhteinen alue, tyypillinen koko. Keski-idän kylien koko 6000 eaa. Englantilaisten kylien koko vuonna 1086. Liiketoiminnassa 150 työntekijää on raja, jonka ylittämisen jälkeen formaali organisaatio on välttämätön tehokkaalle toiminnalle. Erään uskonlahkon havainnoin mukaan yli 150 hengen yhteisössä jäsenien käytöstä ei voi ohjata pelkällä _peer pressure_

~500 on pienin koko kerääjä-metsästäjä yhteisöjen heimoille, jotka määrittelevät itsensä kielen tai kulttuurin kautta.

~1500 on keskimääräinen koko kerääjä-metsästäjä yhteisöjen heimoille, jotka määrittelevät itsensä kielen tai kulttuurin kautta.

5300 on Platon mukaan demokratian ideaalikoko.

Jätetään kotitehtäväksi miettiä miten nämä luvut istuvat suomalaisiin yhteisöihin historiassa. Pitäjässä oli enemmän kuin 150 henkilöä, sukulaisuusverkostossa (helposti) samoin.

Dunbar muuten toteaa lukunsa lopuksi, että sukulaiset ovat yliedustettuina (verrattuna puhtaaseen sattumaan) edellämainituissa joukoissa. Kaikki sukulaiset eivät kuitenkaan välttämättä mukana.

(Kyseessä on teoria eikä mikään universaali ja lopullinen totuus. Hieman lisätietoa löytyy englanninkielisestä Wikipediasta.)

Poimittua

Kuva kirjasta The Dumpy Books for Children, No. 7. A Flower Book

Tuomo Kesäläisen Luolamiehen blogin "tavoitteena on tuoda mielenkiintoisia, unhoon painuneita luontokohteita takaisin ihmisten tietoisuuteen."

Åsa M. Larsson oli på svenska antanut ohjeita tutkijoille bloginpitoon jo kolmen kirjoituksen verran 1, 2 ja 3. Viimeisen kommenteissa Martin Rundkvist toteaa kuvaavansa omaa blogiansa sanoen "Det är en amatörtidskrift i blandade ämnen där jag skriver nästan allt innehållet", mikä sopisi minullekin (kunhan käännän suomeksi). (Rundkvistin blogi on Aardvarchaeology.)

Esa Saarinen oli lukenut Kustaa Vilkunan kirjan Työ ja ilonpito ja totesi: "Voimallinen innostusteos suomalaiselle, joka haluaa etsiä hyvän työn henkeä ihmisen mentävin aukoin, yli uomakipityksen, latistuksen mankeleitten ja nöyryytysrakenteiden."

Eva AW oli käynyt katsomassa Robin Hoodin ja oli siitä kanssani (på svenska) jokseenkin samaa mieltä. Hän oli ollut myös Turun keskiaikapäivillä, joiden seminaarista Sanna-Mari raportoi:

...hiivimme pois luentosalista niin huomaamatta, kuin vain paikan ainoat keskiaikaisesti puketuneet henkilöt vain voivat. Viimeisin puhuja oli ihminen, joka tutkii keskiajan ihmisen seksuaalisuutta, ja hän, huomatessaan meidän poistuvan, loihe lausumaan “Jaha, nunnat lähtevät tässä vaiheessa.”

Siis niinku mitä???

Nunnat?

Kenen tahansa muun suusta tuo olisi ollut ihan ymmärrettävä kommentti huntujen ja leukaliinojen edessä, mutta että keskiajan tutkijalta? Ja vielä keskiajan sosiaalisen historian tutkijalta? The mind boggles, niin kuin rapakon takana sanovat.

Keskiajan tapahtumista puheen ollen, verkosta löytyy Seija Heikkisen opinnäyte Elämyksellisyys keskiaikaisissa tapahtumissa Suomessa

DariasTidning tarjoilee muunmuassa 90-vuotiaan Suomen tarinoita.

Nimimerkki Magica deSpell on lukenut Pirjo Tuomisen Kotiopettajattaren .

Seija Sultan Erkki Räikkösen Svinhufvudin kertomukset Siperiasta. Samassa blogissa kuvia Kotkaniemestä.

Tutkimusretkellä ollut mmhalme antaa hyvän neuvon:

Kovalevyltäni löydän kuitenkin todistusaineiston siitä, että kaikki on ollut todellista: newyorkspring10-kansion alta löydän alakansion arkistopdf, jossa puolestaan ovat siistissä järjestyksessä ACLU, FrancesGrantPapers, InternationalLeague, RogerBalwinPapers ja UN.

Kustakin alakansiosta löytyy laatikoiden numeroita, niiden alta foldereiden numeroita – ja vihdoin niiden alta muutamasta useaan kymmeneen digikuvia vanhoista kirjeistä.

Katsellessani virtuaalista arkistoani ja sen itselleni valitettavan epätyypillisen siistiä järjestystä lähetän mielessäni kiitoksen Nykissä tapaamalleni väitöskirjantekijälle, jolta järjestelmän hänen luvallaan kopioin.

Onneksi jaksoin nähdä arkistopäivien välissä vaivan, että järjestin kuvaamani materiaalin huolella. Kuten olen aiemmin todennut, ilman kunnon järjestelmää arkistomateriaalista ei ole mitään hyötyä.

Ancestry Magazine Jul-Aug 1994

Ancestry Magazine Jul-Aug 1994 aloittaa artikkelilla, joka kehoittaa käyttämään uskonnollisten yhteisöjen arkistoja. Moinen muistutus ei liene Suomessa suuremmalti tarpeen.

Linda Herrick Swisher antaa sitten vinkkejä haastattelujen tekemiseen. Kantapään kautta opin itse ohjeen "tarkista sanojen kirjoitusasu". Purin isoisäni haastattelunauhoilta sukunimen niinkuin se sanottiin ja vasta kun enoni luki painettua kirjaa selvisi, että kirjoitusasu oli toinen. Kuin jatkona tähän Kenneth L. Smith kirjoittaa nimistä sukututkimuksen näkökulmasta.

Rosann R. Hoganin artikkeli esittelee väestönlaskentoja, joista minun pitäisi tänne kirjoittaa, joku päivä. Tässä jutussa on näköjään mainittu väestölaskentojen päivämäärät, joilla on toisinaan käyttöä kun perheen nuorimpien lapsien iät ilmoitetaan kuukauden tarkkuudella.

David Thakerey esittelee maantieteellisten nimien hakemistoja. Moiselle ei ole ollut Suomen osalta tarvetta, mutta Ruotsin puolelle joutuessa olen tuon oloiseen kirjaan SSS:n kirjastossa tarttunut. Muistan mihin oli hyllytetty, mutten nimeä.