sunnuntai 11. elokuuta 2019

Hesperian puistossa 1884-1892


Vuonna 1884 alkoi Frithiof Forströmin kausi Hesperian puiston vuokraajana. Yrjö Weilin muisteli aikaa myöhemmin:
Oikealla puolen tietä oli Hesperian varietee ja ravintola, joka nähtävästi on antanut Santeri Ivalolle aiheen esikkokirjaansa »Hellakseen». Mitä varieteehen tulee, soudimme me joka kesäiltana Hesperian rantaan ja saimme veneestä ilmaiseksi katsoa, mitä oli tarjottavana. M. m. Blondin, silloin noin 62-vuotias mies, joka useampaan kertaan oli nuoralla kävellyt Niagaran yli, esiintyi siellä. Suurta huomiota herätti muuan autsraalialainen neekeri, joka heitti bumerangia. Oli vallan hämmästyttävää nähdä, kun hän linkosi aseensa puolivinoon ylöspäin noin satakunta metriä, ja kun ase sitten muutti suuntaa ja tuli takaisin niin lähelle häntä, että hän tavotti sen ilmasta liikahtamatta paikaltaan.
Australian aboriginaalit, joiden kulusta ympäri maailman on kirjoitettu kokonainen kirja (Leila Koivusen esityksessä aikanaan kuullun perusteella), tosiaan esiintyivät Hesperiassa vuonna 1886.

Vuonna 1887 puistossa otettiin käyttöön kesäteatteri. Kuvat HKA ja Jul-Blad
Ja Santeri Ivalo kirjoitti romaanissaan Hellaassa m.m.
Hellas oli kapakka Helsingissä. Vaikka ei se juuri Helsingissäkään ollut, olihan vain paraiksi sen verran ulkopuolella, että siellä vielä aamupuoleenkin ja lauantai-iltoina saivat ulko-ovetkin olla auki ja että siellä vieraat vapaammin ja äänekkäämmin voivat elellä, kuin jos keskikaupungissa olisi ollut. — Eikä se Hellas oikeastaan ollut kapakkakaan; huvila se oli, johon kesäkuumasta kaupungin tomusta saattoi vapaasti tulla ruumistaan ja sieluaan vilvoittamaan, mutta jossa tietysti ei kuivin suin tarvinnut istua. Ja sai sinne tulla talvellakin, ja olikin varsin sopivata, kun ajeli ulos kaupungista, pyöräyttää pieni mutka Hellaaseenkin päin, tai syksyisin ja keväisin tehdä tuonne pieni kävelymatka, — hyvinhän se on terveellistä, — ja vain sivumennen poiketa sisään lämpimikseen juomaan lasillisen kuumaa totia… Isot oli suojat ja paljon väkeä mahtui.
Oulun lehteen 14.9.1887 kirjoitti Esa kesäkokemuksistaan:
Kun aurinko alkaa mennä "maillensa" taikka oikeammin "mereensä", ja kello 1/2 8 j. p. p. alkaa vasta ihailemissamme Hesperian "yrttitarhoissa" teaatteri-näytäntö, kapakkaliike ja kansanhuvit, niin kentiesi tahtoisitte seurata minua sinne tutustumaan siihen elämään, jota siellä näemme, ja oppimaan oloja helsinkiläisessä ihmislämässä. Jos niiden ominaisuus, luonnon ihanuuden vastakohtana olo, oikeuttaa meitä niitä tarkemmin tähystämään, jota oikeuttamme vahvistaa ja tukee se seikka tanakasti, että ne ovat maamme pääkaupungin oloja.
Kun tulemme puutarhan suurelle veräjälle, on siinä muudan pöksä semmoinen, josta markalla saat pääsölipun, mikä oikeuttaa meidät nauttimaan kaikkia huvituksia — silmillä ja korvilla; suun ja muun ruumiin huvit omat erittäin maksettavat. Edessämme on isonlainen, tasainen ja hiekoitettu piha eli kenttä, jonka perällä on pienoinen, laudoista rakennettu ja sähköllä valaistu näyttämö. Pihalla on pöytiä paljon ja istuimia niiden ympärillä. Katsojia on koko joukko. Istuudumme. Pian vedetään esirippu pois ja näyttämölle leijuelee olento, jota äkkinäinen maan-moukka ensi hämmästyksessä luulisi taivaan enkeliksi. Vaan pian huomaa erehdyksensä. Kun tarkemmin katsoo, huomaa nimittäin tällä olennolla hiukan vaatteita päällä, — ja niitähän ei liene enkeleillä ollenkaan; vaikka totta on, ettei niitä tuollakaan olennolla tuossa näyttämöllä ollut, — kuinka sanoisin — eipä juuri sanottavasti enempää kuin alkuäidillämme hiukan omenan-syönnin jälkeen, ja kumminkin hän oli — nainen; ja katselijat kaikki — miehiä. Kyllällän ihmisen ruumis on mestariteos, jota voi kaunotaiteellisesti ihailla, on kyllä; vaan: "hyvin vähän puettu nainen kapakan pihalla laulamassa konjakkia juoville herroille" ei enää minun mielestäni ole kaunotaiteellinen ihanne, olkoon hänellä vaikka kuinka pyöreät käsivarret ja — kintut! Kun laulajattaren ääni sen ohessa on hiukan reunasta haljennut, niin semmoista naista ei saa konjakin paljoudellakaan kaunotaiteelliseksi ilmiöksi. Kyllästyneinä käymme sen vuoksi katsomaan kansanhuveja.
Toisessa päässä puistoa on korkea soittolava. Sen yhdellä puolella tavallinen karuselli ja toisella puolella avara tanssi-lava. Hiukan etäämmällä alasin ja moukari voimankoetuksia varten. Tanssilavan vieressä lautavaja, jossa on olutta, viiniä, paloviinaa (aivan todella: oikeata "suomen ehtaa"), voileipiä, y. m. Puiston tuuheat lehtipuut estävät kokonansa kuun kumottamasta näille seuduille, joille ainoastaan moniväriset paperilyhdyt levittävät salaperäisen, hyvin himmeän valon.
Soittokunnan suuri messinkinen rumpu pamahtaa, sydämmet alkavat pamppailemaan ja joukko nuoria naisia ja miehiä (parittain tietysti,) syöksee hurjalla vauhdilla tanssi-lavalle, — toinen samallainen joukko tunkeutuu karuselliin. Ja nyt on kansanhuvin niin sanoakseni virallinen puoli täydessä vauhdissa. Tanssi on raivoisaa ja karusellissa olijat — no, niin, tiedetäänhän tuo asia kaikilta markkinoilta. Vaan soitto taukoaa arvaamatta; lavat tyhjennetään, odottamaan uutta soittonumeroa ja uusia tanssijoita ja tätä onnea odotellessa, vietetään huvin, (en uskalla enään sanoa "kansanhuvin") niin sanoakseni yksityistä puolta, vaikka kentiesi oikeampi nimitys olisi kaksinaispuoli.
[...]Käännymme poliisin puheille kysyen, josko elämä täällä joka ilta on samanlaista?
Ei, vastaa hän, nyt on täällä, näinä arkipäivinä vain neljättäsataa henkeä; vaan sunnuntaisin on tavallisesti toista tuhatta hyvä määrä.
Ja ainako näin on ihmiset rakasluontoisia?
Aina ! ! — toisinaan mielä enemmän.
Täysin asiallisesti puolestaan Emil Fredrik Nervander vuonna 1889 ilmestyneessä käsikirjassa Helsinki ympäristöineen
Jos Henrikinesplanaadeista lähdetään pitkin läntistä viertotietä, tullaan rouva Karamsinin komean huvilan Hagasundin ohi, jota pieni, Töölön lahteen saakka ulottuva puisto ympäröi, ja saavutaan kohta sen jälkeen pienen puisto-istutuksen keskellä sijaitsevalle Hesperian ulkoravintolalle, joka pienois-Tivolina kokee suurelle yleisölletarjota kaikenlaisia huvituksia (keilarata, karuselli, tanssilava, leikkipaikkoja kiipeemistankoineen, voimankoettajineen j. n. e.). Hyvällä paikalla olevan ja laveilla verandoilla ympäröidyn ravintolan edustalla saapi säännöllisesti joka ilta kuulla sotilassoitantoa, usein varieté-näytäntöjen, ilotulitusten ja juhlavalaistusten yhteydessä. Pienet höyrypurret, jotka välittävät kaupungin ja Kaisaniemen välillä liikettä, kulkevat aina tänne saakka. Myöskin soutuveneitä on saatavissa näiden puutarhojen laitureilla.
Lähteet:
Kirjoittanut klo
Aiheita: , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)