keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Pohjolan historiaa ruotsalaiskeskeisesti



Tukholman matkani loppupuolelle jäi Nordiska museet, jonka päänäyttely avautui äskettäin uudistettuna. Näyttelyn nimi on Nordbor eli Pohjolan asukkaat. Nimi ja nimellinen konsepti olivat näyttelyn epäonnistunein osa. Aloitustekstissä väitettiin, että tullaan kertomaan kaikista Pohjoismaista, vaikka esineistö on pääasiassa Ruotsista. Mutta mikään museo ei (pääsääntöisesti) pysty kertomaan siitä, mistä sillä ei ole esineitä. Joten - vähemmän yllättävästi - läpi kronologisen näyttelyn, ja sitä enemmän, mitä lähemmäs nykyaikaa tultiin, kerrottiin Ruotsin nykyrajojen sisäpuolen asioista.

Aloitustekstissä paljastettiin myös teemat: ympäristö, ajatukset ja perhe. Näiden piti kulkea läpi näyttelyn mutta henkilökohtaisesti huomasin ne vain häiritsevänä tekijänä kronologisissa kosketusnäytöissä, joissa pääsi selaamaan tapahtumahistoriaa vasta teeman valittuaan ja sitten samat tapahtumat toistuivat kuitenkin teemojen alla.

Valituksen jälkeen näyttelyn vahvuuksiin. Ennen kaikkea kyseessä on esinenäyttely, parhaimmillaan. Tavaraa on esillä niin paljon että näyttely kestää lukuisia ja pitkiä vierailuja. Yhdellä kerralla, aikaa säästämättä, raapaisin vain pintaa. Halutessaan voi toki vain kulkea vitriinien ohi ja muodostaa impressionistisen näkemyksen menneisyydestä.


Satsasin aikani alkupäähän eli 1500-, 1600-  ja 1700-lukuihin. Lukuunottamatta aloituksen saamelais- ja metsäsuomalaisvitriinejä (yllä), esineet edustivat - tietenkin ja kokoelmien ehdoilla - ylimpiä yhteiskuntaluokkia. (Mielenkiintoisesti saamelaisten kohdalla korostettiin varakkuutta. Metsäsuomalaisten kohdalla ei.) Tilanne korjaantui todellisella ja esitetyllä 1800-luvulla, jolloin rahvaan kulttuuria alettiin kerätä talteen eli sitä voitiin myös näyttää.

Esinetekstit olivat kosketusnäytöillä. Ne olivat minulle sopivia eli ehkä joillekin liian pitkiä. Monista opin uutta ja mielelläni olisin käynyt läpi kaikki. Muutaman testauksen perusteella englanniksi oli käännetty vain esineen nimi, joten lisätietoa on ainakin nyt saatavilla vain ruotsiksi. Tähän väliin voisi sanoa sanan vähemmistökielistä tai pohjoismaisista kielistä, mutta ylläpidon näkökulmasta vähempi on parempi. Ikävää oli kylläkin se, että kaikkia hakemiani esineitä en näytöiltä löytänyt ja joskus selityksenä oli se, että jako näyttöjen kesken ei vastannut esillepanoa tai sinakaan omaa logiikkaani.

Monimutkaisempaa kosketusnäyttöjen käyttöä huomasin kahdessa paikassa ja molemmissa laitteet prakasivat. 1600-luvun kaupungissa pääsi eläytymään hetkeksi erilaisten kaupungin asukkaiden murheisiin. Visualisoinnit (tietenkin Tukholmasta) olivat onnistuneita ja konsepti muutenkin hyvä. Kaikki kolme laitetta eivät kuitenkaan koko aikaa päästäneet hahmon valinnasta eteenpäin. Toinen piste oli 1700-luvun mediavallankumouksen (jee!) yhteydessä. Siinä piti pohdiskella melkein kulkuväylällä seisten aika hankalia kysymyksiä. Päivän loppupuolella laite oli totaalisen jumissa.



Erityisesti impressionistista vierailua tukevat ääneen puhuvat henkilökuvat, joista pidin todella paljon. En kellottanut, mutta ehkä minuutin juttuja? Menneisyyden ihmiset kertoivat tietystä hetkestä elämässään. Useissa oli taustalla asiakirja, egodokumentti tai oikeuspöytäkirja, mutta niitä ei lainattu suoraan. Sukupuolten osuudet olivat todennäköisesti tasoissa ja lapsikin pääsi ääneen. 


Kyseinen työlaitoksen asukki edustikin sitten samalla yksinään 1700-luvun ikävämpiä puolia. Aivan kuten tuoreessa Ruotsin historiaa esittelevässä tv-sarjassa 1700-luku esitettiin edistyksellisenä ja sodattomana. Huomattuani tämän pakitin 1600-luvulle, jossa sotaa löytyi vain mainintoina sotasaaliista. Tilannetta selittää kokoelmien luonteen ohella kulttuurihistoriallisuus, mutta koen lopputuloksen silti ongelmalliseksi. Armeija on segregoitu omaan museoonsa ja on näkymätön muualla.

Näyttelystä tulee varmasti Tukholman käyntieni vakiokohde.

Ei kommentteja: