Pitäisikö kuivatetusta Pitkäjärvestä välittää?

 

Yksi esi-isästäni tuomiokirjahaulla löytynyt tuomiokirjan kohta 15.2.1848 alkaneilta käräjiltä on erinomaisen kauniilla käsialalla puhtaaksikirjoitettu, mutta 11 sivua pitkä. Alkupäästä selviää, että asia koskee kuivatetun Pitkäjärven ositusta, jota oli tätä ennen käsitelty ainakin syyskäräjillä 1842 ja 1844 ja keisariltakin (senaatilta?) oli jo haettu tuomio. Käsittely jatkui kesäkuussa 1848, jolloin päätettiin jatkosta heinäkuussa, jolloin pöytäkirjaa syntyi kuusi sivua. Kun keissistä tuli valmis (?), niin esi-isäni aloitti uuden prosessin joka sekin koski maata Pitkäjärven ympäristössä. Eikä jäänyt viimeiseksi. (Jos tunnet Kokemäeltä vain yhden Pitkäjärven, niin tässä on kyse aivan toisesta järvestä.)

Minua ei Pitkäjärvi voisi vähempää kiinnostaa, sillä olen ajanut sen ohi vain kerran. Jos olisin nyt kirjoittamassa esi-isän elämästä, olisi suuri kiusaus ohittaa nämä tekstimassat. Kyseessä oli kuitenkin merkityksellinen asia, todennäköisesti taloudellisesti. Niin tärkeä, ettei esi-isä edustanut itseään vaan käytti avustajaa. Vai kertooko avustajan käyttö kuitenkin merkityksettömyydestä?

Ilman digitointia tällaista ei tarvinnut miettiä. Tosin toisella puolella Kokemäkeä minua odottaa vastaava pöytäkirjamassa toisen rannan tiimoilta. Ei auta itku markkinoilla. Jos haluaa kertoa menneisyyden ihmisten elämästä, pitää kertoa siitä mitä tapahtui.    

Ja, todennäköisesti, jos pöytäkirjoja ryhtyisi oikeasti tavaamaan, keissi voisi paljastua oikeasti mielenkiintoiseksi (miksi järven ositus oli epäselvä?) tai se voisi paljastaa jotain esi-isän suhteista naapureihinsa. 

Tuomiokirjahaun käyttöä eli isänäitini isänisän isä käräjillä

Vuonna 2007  julkaisemassani kirjassa Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi. Kokemäen Yli-Forsbyn isäntäväki vuoteen 1944 varhaisin laajasti käsitelty esi-isäni on Carl Nikodemus Andersson Herttola/Härkälä/Forsby (1807-1878). Kirjassa on varmasti paljon korjaamisen varaa, mutta edelleen olen ylpeä siitä, että jaksoin Kansallisarkiston vanhan tutkijasalin kovalla penkillä istuen selata läpi useita (vuosikymmenen?) käräjäpöytäkirjoja ja löysin tapahtumia, joita ei muualta olisi selvinnyt.

Jos tekisin samaa tutkimusta nyt, käyttäisin tietenkin vuonna 2020 avattua Tuomiokirjahakua. Sen testaus jäi itseltäni väitöskirjatouhun takia hyvin pienimuotoiseksi, mutta palasi tänä keväänä mieleen. Mitä kaikkea jäi sukutilasta ja esivanhemmista selvittämättä?

Forsby osoittautui helpoksi hakusanaksi. Rajattuna Ala-Satakunnan tuomiokuntaan kaikki tulokset (340+) liittyivät silmäilyn perusteella Kokemäen Forsbyn tilaan. Osa toki siihen puolikkaaseen, jonka omistajat eivät liity sukuuni. Haku "Carl Nikodemus" tuotti samassa tuomiokunnassa 140+ osumaa, jotka kaikki näyttivät koskevan esi-isääni. Kiitokset edellisen polven nimivalinnalle!

Testailuhengessä availin kiinnostavan näköisiä keissejä välilähdille, joita oli pian vino pino. Harmitti suuresti, ettei Kansallisarkisto ollut kopsannut Kansalliskirjaston käyttöliittymästä kahta ominaisuutta: järjestämistä aikajärjestykseen ja tulosten lataamista. No, Kansallisarkistohan ei ole käyttöliittymien kehittäjä ja ennemmin ja myöhemmin nämäkin ovat jossain Astian syövereissä.

Välisivuavailu oli selvästi huono ratkaisu. Koska tulossivu näytti rakenteiselta, elättelin toivoa, että taulukkolaskentaohjelmaan kopsaus tuottaisi suhteellisen siistin keräystavan. Hui-hai, sivun teksti meni yhteen ainoaan soluun. No, konstit on monet, sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki. Tekstinkäsittelyohjelmaan kopioituna osumat olivat sivunvaihdoilla erotettuja, joten kopsasin tulossivut yksi kerrallaan tiedostoon. Sillä eihän tämän ollut tarkoitus olla liian helppoa. 

Tein tekstikorvaukset rakenteiden merkitsemiseksi. Sitten kopsasin koko roskan taas taulukkolaskentaohjelmaan, jossa helpotuksekseni nyt jutut tulivat omille riveilleen. Hajotin ne sarakkeisiin ja siivosin manuaalisesti muutaman omalle rivilleen eksyneen tekstinpätkän. Ja dieteellisyyden hengessä dokumentoin toiselle välilehdelle, millä hauilla ja minä päivänä tulokset oli koottu.

Ihme ja kumma, tulosten linkit säilyivät tässä harjoituksessa! Jonka tuloksena minulla on vihdoin näkymä, jossa sivut ovat peräkkäin. Ehkä olen ainoa tutkija, joka tällaista kaipaa?

Ei mitään päälle pantavaa

Kun kirjoitin kirjaani Yli-Forbystä Kyläkoskeksi keskityin omien esipolvieni aikaan, mutta yritin tuoda jotain mukaan myös aikaisemmista omistajista. Jotka olivat ruotsalaisia aatelisia, joilla oli niin paljon tiloja, että muutamat tilat Kokemäellä eivät tuntuneet missään. Eli Kokemäkeä koskevat löydöt olivat vähäisiä.

Mutta painetuista DelaGardien arkisto -sarjasta löytyi pätkä

Eli Sofia Juliana Forbuksen yhteyteen kirjoitin ”Muiden tilojen ohella Forsbyn tulojakin varmasti kaivattiin, sillä perheen talous oli heikossa kunnossa 1600-luvun viimeisinä vuosina. Sofia-rouva oli jäänyt Tukholmaan, josta hän kirjoitti miehelleen myyneensä kaiken kullan ja hopean rahaksi ja leiväksi ja käyttävänsä yhtä ja samaa pukua.”

Just joo. Samaisen rouvan vaatekappaleet hyppivät silmille erinäisiä kertoja Riitta Pylkkäsen Barokin pukumuoti Suomessa 1620-1720 –kirjassa. Ne oli testamentattu vuonna 1701. Pylkkänen toteaa (s. 210) ”Kreivitär oli muutamaa vuotta aikaisemmin valitellut köyhyyttään. Hänellä ei ollut muka muuta päälle pantavaa kuin paikattu sininen yönuttu. Jäämistössä oli kuitenkin runsaasti vaatteita, mm. monta mustaa mantou-pukua ...”

"Rautalakki (sen sisällä oli hiuksia)"

Juha Vuorela vinkkasi yksityiskohtaisen muinaislöytökuvauksen Päivälehdestä 10.06.1894 (joka on lainannut sen Satakunnan numerosta 7.6.1894). Silläkin uhalla, että täällä on ollut ylenmääräisesti Kokemäkeä ja sanomalehtilöydöksiä, kopioin tähän:

Muinaiskaluja löydetty. Jo viime syksynä löysi mylläri Juha Vänni Kokemäellä Kakkulaisten kylästä peltoa tehdessään lähellä myllyänsä korkealta joen äyräältä lahonneita ruumiita ja niitten vierestä erinäisiä rautakaluja nim. miekkoja, rautalakkeja, keihäitä, puukkoja y. m. yhteensä neljäkymmentä, jotka paikkakunnan nimismiehen toimesta lähetettiin valtion museoon. Nyt keväällä on sama mies taas jatkanut pellontekoansa ja löytänyt yhden varsin kookkaan luurangon jäännöksen ynnä sen lähimmästä läheisyydessä olleet seuraavat kalut:
- 1 rautalakki (sen sisällä oli hiuksia) pyöreä, näyttää takomalla tehdyksi, pieni huippu päälaella;
- 1 kokoon kääritty kahdenpuolinen teroiettu pitkämöinen miekanterä, josta puukahva nähtävästi on lahonnut pois;
- 2 noin 40 sm pituista keihään terää, joista toinen on melkein ruosteeton valkeaa ainetta ja niin pehmeätä että veitsellä saa lastun siitä;
- 3 puukonterää ja kahdet kuolaimet.

Löytöpaikka on korkealla kummulla joen pohjoisrannalla, josta on laaja näköala eteläänpäin pitkin jokea. Siitä on löytynyt 7 ihmisen ja 1 suuren eläimen jäännökset, jotka kaikki ovat olleet 1-2 tuuman syvän multapeiton alla, yksi laskettuna yhteen suuntaan toinen toiseen, useasti kivien väliin. Kaikki miekat ovat olleet avian samalla tavoin väännettyinä 2-kertaiselle mutkalle, joka ikäänkuin näyttäisi osottaman ettei sitä enää tarvita. Lienee tässä siis ollut hautauspaikka, luultavasti pakanuuden aikana.

Voi vain kuvitella, mitä nykyaikainen arkeologi olisi saanut aineistosta irti. Selasin väsäämäni "Kokemäen esihistoria" kartan kautta oikeaa löytöpaikkaa, paras istuvuus oli Maamieskoulu 1, josta todetaan "Kalmisto sijaitsee Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston (ent. Kokemäen maatalousoppilaitos) pihassa, Kokemäenjoen länsirannalla Kolsin voimalaitosta vastapäätä. Oppilaitoksen toimistorakennus on kunnostettu ja kalmiston rippeet sijaitsevat toimiston lounais- ja eteläpuolella." Löytöjen kuvaukset ovat epätäydellisiä päivämäärän ja sisällön kannalta, joten varmuutta ei saa.

Rautakauden esineistöstä tietoa Helsingin yliopiston sivustolla, ei kylläkään rautalakeista mitään. Olisiko kilvenkupura (Kuvassa juuri Maamieskoululta löydetty kappale) voinut kuitenkin olla kyseessä?

Hakiessani sanoilla rautakausi ja Kokemäki osuin arkeologiaharrastajan kasvisivulle. En ole aiheeseen perehtynyt, mutta mieleen hyppäsi Kokemäen Forsbyn Hiidenniemi, jossa on arkeologisia jäänteitä ja joka mummoni kouluaikoina oli merkittävä kasvinkeruupaikka. Tällaisiäkin voisi joku tutkia?

Orjapaadelta

Kyllä sitä ihmisestä (kirjoittajasta siis) voikin saada viehättävän kuvan kevätauringossa. Kävelin sunnuntaina aamupäivällä Orjapaadelle. Kävin ihan korkeimmalta paikalta, missä on pronssikautinen hautaröykkiö, katsomassa maisemia. Kävelykaveri otti tämän kuvan hieman alempana. Taustalle jäi sattumalta Forsbyn talo (kuivurin erottaa koivun oksan takaa), jossa isäni ja mummoni ovat eläneet lapsuutensa.

Ylhäältä näki pitkälle, mutta vielä hyödyllisempää oli katsella maisemia Kuurolantieltä nyt kun puissa ei vielä ollut lehtiä. Nyt - vasta! - tajusin todelliset (pienet) etäisyydet Kokemäenkartanon, Haistilan ja Forsbyn välillä. Ja samaan listaan voi lisätä täydellisyyden vuoksi Villiönkin. Sukututkimukseeni kuuluvat henkilöt asuivat joen pohjoispuolella ja kartano hallitsi eteläpuolella.

Nykyaikaisessa kulutustutkimuksessa on tultu siihen tulokseen, että ihmisten onnellisuus riippuu siitä mihin he tilannettaan vertaavat. Tuntuu varsin universaalilta periaatteelta. Eli miltä olisi tuntunut olla jokseenkin tavallisen tilan isäntä/emäntä, kun joen toisella puolella, näköetäisyydellä, on pitäjän merkittävin tila?

Tällaisia asioita voi alkaa miettimään, kun katselee karttaa tai maastoa. Missä oli kirkko, lähin markkinapaikka, missä ihmiset liikkuivat ja miten? Kenen kanssa oltiin todennäköisesti tekemisissä ja kenen ei?

Museolahjoitus

Yksi Forsby-tutkimukseni mysteereitä oli isänäitini isänisän Oskarin Satakunnan museoon lahjoittamat taulut. Niistä oli luotettavaa muistitietoa ja taisin löytää jotain aikalaistodistettakin olemassaolosta (perukirja?). Mutta Satakunnan museon luettelot eivät ole sillä tasolla, että taulut olisivat sieltä tunnistetavissa.

Pitäisiköhän kerätä uusi luettelo sanomalehtitiedoista? Satakunta-lehti julkaisi pitkiä listoja vanhoista tavaroista , joita museoon oli luovutettu tai myyty. Oskari oli näköjään ainakin antanut maasta löytyneen "Juhana III aikuisen hopearahan" (Satakunta 8.7.1897).

Valaistusta?

Läänintilit näyttivät eilen aluksi houkuttelevamman puolensa. Jo kelatessani ensimmäistä filmiä silmiini osui vuoden 1739 karjaluettelo Porista. Matkan varrella näin myös Seiliin lähetettyjä (Turusta Margareta Limnelia 1739) sekä pitäjän käsityöläisluetteloja. Muuta asiaa arkistovierailun lopuksi tarkistaessa mukana oli Historiallisessa Arkistossa julkaistu ylioppilasluettelo vuodelta 1752, joka sekin oli ”verifikationikirjasta”.

Mutta ylellisyysverojen etsintä ei ollut kovin suuri menestys. Se, että vuoden 1750 tileissä oli yksityiskohtainen sisällysluettelo, oli puhdasta sattumaa. Niinpä kirjojen, jotka jakautuivat useille filmeille, läpikäynti vaatisi asennetta.

Kolmelta perättäiseltä vuodelta löysin kuitenkin Kokemäen säätyläisten ja rahvaitten ikkunaverot ja Salmista mukaillen tulokset voitaneen havainnollisesti esittää palkkigraafina:

Rahvas myi ruutunsa säätyläisille? Vai oppi vähitellen veronkiertoa? (Filmejä pyöritellessä muotoiltu vitsinpuolikas: Talonpoika lapselleen: ”Jos oli pakko ikkuna rikkoa, niin olisit ennen verokirjausta tehnyt!”)

Minua kiinnostavissa taloissa tilanne pysyi noina vuosina kyllä varsin tasaisena:
Forsby (lampuoti Simon): 4 – 6 – 6
Kokemäenkartano (Pehtoori Stengrund, säätyläinen): 7 – 7 – 7
Hannula, Kiettare (Thomas): 8 – 8 – 6
Härkälä, Haistila+Pisku (Thomas): 9 – 9 – 9
Herttola (Johan): 5 – 5 – 5
Kaarenoja (nimismies Båge, säätyläinen): 10 – 10 – 10

Näissä ja muissa vilaistuissa luetteloissa sääty tuli selkeämmin esille kuin missään muussa muistamassani alkuperäisaineistoissa.