Kyllä sitä ihmisestä (kirjoittajasta siis) voikin saada viehättävän kuvan kevätauringossa. Kävelin sunnuntaina aamupäivällä Orjapaadelle. Kävin ihan korkeimmalta paikalta, missä on pronssikautinen hautaröykkiö, katsomassa maisemia. Kävelykaveri otti tämän kuvan hieman alempana. Taustalle jäi sattumalta Forsbyn talo (kuivurin erottaa koivun oksan takaa), jossa isäni ja mummoni ovat eläneet lapsuutensa.Ylhäältä näki pitkälle, mutta vielä hyödyllisempää oli katsella maisemia Kuurolantieltä nyt kun puissa ei vielä ollut lehtiä. Nyt - vasta! - tajusin todelliset (pienet) etäisyydet Kokemäenkartanon, Haistilan ja Forsbyn välillä. Ja samaan listaan voi lisätä täydellisyyden vuoksi Villiönkin. Sukututkimukseeni kuuluvat henkilöt asuivat joen pohjoispuolella ja kartano hallitsi eteläpuolella.
Nykyaikaisessa kulutustutkimuksessa on tultu siihen tulokseen, että ihmisten onnellisuus riippuu siitä mihin he tilannettaan vertaavat. Tuntuu varsin universaalilta periaatteelta. Eli miltä olisi tuntunut olla jokseenkin tavallisen tilan isäntä/emäntä, kun joen toisella puolella, näköetäisyydellä, on pitäjän merkittävin tila?
Tällaisia asioita voi alkaa miettimään, kun katselee karttaa tai maastoa. Missä oli kirkko, lähin markkinapaikka, missä ihmiset liikkuivat ja miten? Kenen kanssa oltiin todennäköisesti tekemisissä ja kenen ei?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti