Yhtä tällaista romukauppiasta muistelee Rudolf Åkerblom kirjan Anteckningar om Helsingfors under 1800-talet. Tre Helsingfors skildrare. Helsingfors i forna tider II. 1958 sivulla 41. Avuliaasti hän antaa sukunimen Lindström ohella osoitteen - Uudenmaankatu 7 - sillä muuten lisätiedon etsiminen olisi lähes mahdotonta. Helsingin kaupunginarkiston kiinteistökortistosta selviää, että kyseisen osoitteen talon osti vuonna 1861 raatihuoneen vahtimestari G. A. Lindström.
Henkikirjassa 1866 (U58b:1761) G. A. Lindströmin titteli on "Kommissions Handlanden" eikä osoitteessa asui muita täysikäisiä miehiä, joilla on on sukunimi Lindström. Osoitekalenterissa 1870-luvulla hänen tittelinsä on uppsyningsman ja henkikirjassa 1877 (U79:1457) tontinomistaja.
Ehkäpä romunvälitys jäi lyhytaikaiseksi toiminnaksi. Åkerblom kirjoitti siitä näin:
Kauppias Lindström, osoitteessa Nylandsgatan 7 — kutsuttu »Kramasche-neuvokseksi», koska hän kävi kauppaa romuraudalla, lumpuilla yms. — otti kesäisin pihallaan vilvoittavan kylvyn suuressa vedellä täytetyssä öljytynnyrissä huuhdotakseen lumpupölyn yltään. Ukko istui kyykyssä tynnyrissä, mutta oli samalla utelias näkemään, kuka pihalle tuli, ja kurkisti tynnyrin reunan yli punanäppyisine pörröpäineen tehden melko huvittavan näyn — kuin Bacchus tynnyrissä. Huutokauppakamarilta huudetuista vanhoista jousista valmistettiin muun muassa koukkuja ja hakasia ulko-oviin, joita myytiin uutena maatalon ukkoseudun väelle. Nämä kapineet näet kokivat näppärän käsittelyn — ne nimittäin kastettiin sulatettuun asfalttilakkaan ja tulivat siten kiiltävän mustiksi — ja niillä oli valtava menekki. Kun romurautaa ja metalleja yleensä oli kertynyt riittävästi, renki kuljetti ne kuormittain rautatieasemalle edelleen toimitettavaksi johonkin maaseudun ruukkiin sulatettavaksi, ja siten se oli lajissaan varsin tuottoisaa liiketoimintaa.
(Käännös Gemini, parilla korjauksella)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti