Reduktio-projektini ei varsinaisesti ole edistynyt ja vuotta on jo kuukausi mennyt. Viime lauantaina ryhdistäydyn ja otin käteeni John O'Farrellin 552-sivuisen teoksen An Utterly Impartial History of Britain, or 2000 Years of Upper Class Idiots in Charge. Olin siitä osia lukenut ja tykännyt tyylistä. Nyt sitten alusta loppuun, jonka saavutin sunnuntaina ennen ennakkoäänien tulosten julistamista. (Otin aika monet torkut.)
O'Farrell on alkusanojensa mukaan halunnut kirjoittaa humoristisen katsauksen niille, jotka eivät kuunnelleet historiantunneilla. Kumartamatta pyhille lehmille. Nautin tyylilajista ja totisesti toivoisin, että Suomen historiasta olisi jotain vastaavaa. Kannoin kirjastosta Meren 4-osaisen Suomen historian, mutta se ei ollut samaa tasoa. Tyylinäyte O'Farrelliltä sivulta 45: If ever you are stuck writing about prehistory, just talk about their 'gods' in the plural and it sounds like you know what you are talking about.
Koska Simon Schaman A History of Britain dvd-paketissa ei ollut kokonaisaikaa, kuvittelin, että voisin katsoa sen myös viikonlopun aikana, kirjan kanssa lomittain. Ei ollut mahdollista. Katsottuani runsaan tunnin totesin, että Schaman tyyli ei sovi minulle. Tsekattuani ekstramateriaalilevyn selvisi, että kokonaispituus on 15 tuntia. Joille minulla on muutakin käyttöä.
Ektroissa Schama selitti suurella antaumuksella sitä, miten hän oli nimenomaan halunnut pitää vain itsensä äänessä. Lisäksi hän selitti. miten kuvauspaikalla heiluneet puunlatvat saivat edustaa surukuoroa tms. ja kehui muutenkin itseään sen verran että paketti lähti kierrätykseen. (BBC:n hupipala YouTubessa on hyvin kuvaava.)
Omaan hyllyyn taas jäi sunnuntai-illan parsintatuokion seuraksi katsottu dvd Bloody Britain. Sen puolen tunnin mittaisia jaksoja olen jo katsonut jo useaan kertaan ja mielestäni kaikki nyt ainakin kerran. O'Farrellin kirjan jälkeen tuijotustuokio oli mukava kertauskurssi, kun kaikki väkivaltahetket oli kirjassa ainakin ohimennen mainittu.
Nimekkeensä mukaisesti Bloody Britain keskittyy nimenomaan väkivaltaan. Onnistuen tuomaan sen realistiseksi ampumalla varsijousella autonromua tai ruoskimalla sian palasta. Historian tapahtumat visualisoitiin tietokoneanimaatiolla, jossa pysyttiin jollain ilveellä humoristisuuden oikealla reunalla. YouTubesta löytyy jakson puolikkaita, todennäköisesti laittomia, joten en linkitä.
O'Farrell ja verisen Britannian tuottajat ovat myös esittäneet tulkinnan eivätkä totuutta. Mutta siinä missä Schaman väitelauseet saivat minut tiuskimaan ruudulle, kirjan luin nyökytellen ja dvd:tä katsoin mielenkiinnolla. Miellyttäminen vaarallista ja laskee lähdekriittisyyttä?
Niin tai näin kierrätyskassiin menee nyt myös täällä jo mainitsemani Simon Winderin Germania. Siinä ei ole kuin 400 sivua, mutta kun ei lähde liikkeelle, niin ei. Jonkin aikaa joutuu odottamaan Stephen Clarken 1000 years of Annoying the French, sillä brittihistoriaa tuli nautittua tarpeeksi tämän hetken tarpeeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti