maanantai 4. heinäkuuta 2011

Ihmeettömyyksien maa(t)

BBC:n DVD-setti Seven wonders of the industrial world ei herättänyt minussa suuria odotuksia, joten pääsi yllättämään laadullaan. Isot rakennusprojektit oli dramatisoitu hienosti ja oli kiva ratkaisu, että "puhuvat päät" olivat historiallisia hahmoja. Joka jaksossa oli mukana työläisten kärsimystä (ja muitakin ongelmia) eli muistutti sotatarinointia, mutta sankariylistyksen tuloksena oli yhteiskuntaa parantavia rakennelmia, ei pelkkää kuolemaa. Sitäkin kyllä järkyttävän paljon.
YouTube-klipsit Hoover dam -jaksosta (1, 2)

Ei vaatinut kovin kummoista huomiointikykyä todeta, että jokaikinen esitellyistä "ihmeistä" oli joko Britanniasta tai Yhdysvalloista. Vihoviimeinen jakso kertoi Panaman kanaalista, joka on edellä mainittujen maiden ulkopuolella ja oli ranskalaisen aivoitus, mutta amerikkalaisethan sen lopulta saivat aikaan. Saksa on kuuluisa insinööreistään, eikö siellä tehty mitään suurta?

Ruotsissa Götan kanaali valittiin johonkin ihmeiden kategorisointiin ja sen tekemistä on joissain kuulemissani radio-ohjelmissa yritetty nostaa esiin suursaavutuksena. Suomen puolelta mieleen ei tule mitään rakennusprojektia, jota pidettäisiin kansallisena sankaritarinana. Saimaan ja Vääksyn kanavat tulivat tehtyä, rautatiet rakennettua ja muutakin aikaansaatua ilman että siihen olisi vaadittu osaamista tai yrittämistä. Suurmiestemme joukossa ei ole insinöörejä, hädin tuskin edes tehtaanpatruunoita. Olimmeko me todellakin niin aikaansaamattomia? Ennen sotakorvausten maksua, siis.

Ei kommentteja: