maanantai 24. heinäkuuta 2023

1854: vihollinen rannikollamme

Englantilainen näkemys Viaporista
Museovirasto CC BY

Oulun Wiikko-Sanomia 23.6.1854:

Kokkolasta. 7 päiv. kesäkuuta tuli Kokkolan edustalle 2 englandilaista laivaa, joista lähti 9 paattia, joissa kussakin oli 16 ja 20 soutajaa ja kanuuna. Yksi näistä lähestyi sanansaattaja-lipulla rantaa, jossa oli kaupungin virkaa toimittava Pormestari. Siltä kysyivät Englandilaiset, jos olisi sotaväkeä kaupungissa, jota Pormestari ei sanonut ilmoittavansa ja kielsi Englandilaisia kaupunkiin tulemasta. He aikoivat kuitenkin väkirynnäköllä tulla kaupunkiin. Kun he lähestyivät kaupunkia, alkoivat venäläiset ampua 2: kanuunalla patterista, joka siihen asti oli laudoilla peitetty, ja kivääreillä, ja kaupunkilaisia oli myös pyssyineen samassa työssä. Kolme neljättä osaa tiimaa kesti tappelu, jonka jälkeen vihollinen vetäysi takasi ja vei perässään 2 paattia, joista oli väki ammuttu ja joissa oli monta haavoitettua ja kuollutta. Yksi paatti jäi venäläisille; siinä oli ammuttuja 1 upseeri ja 5 merisotamiestä, ja 22 miestä jäivät vangiksi, joista yksi osa oli haavoitettuja. Ilman näittä jäi viholliselta paatin sotalippu, 1 isollainen kanuuna, ampuma-kalua, kiväärejä, pistoolia j. n. e. Vankien puhetten jälkeen oli 1 paateista uponnut. Venäjän puolelaisista haavoitettiin ainoasti 4, joista kolme ovat sotapalveluksen toimessa. 

Pietarisaaren edustalla oli vihollisen laivoja 9 päivänä tätä kuuta. 

Uudenkaupungin satamaan oli 9 päiv. tullut 4 englandilaista laivaa.

Teemasta suosittelen sarjakuva-albumia Engelsmannit tulevat!  Itse olen esitellyt Krimin sodan tapahtumia m. m. blogipätkissä

Muuta vuodelta 1854:

Ei kommentteja: