 |
| Englantilais-ranskalaista laivastoa Itämerellä. Sjöhistoriska museet/Wikimedia |
Niin kuin Kaarle Otto Palander asian Reinhold Grönvallille kertoi (Reinhold Grönvall: Suomenkielisen sanomakirjallisuuden alkuajoilta Porissa. Suomalainen : Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton albumi 1910)
Itämaisen sodan aikana saapuu P. veljensä kapteeni Palanderin maatilalle Tuorsniemeen Porin maaseurakunnassa. Eräänä päivänä päättää hän mennä samassa seurakunnassa olevaan Yyterin kartanoon tervehtimään tuttavaansa översti Gyllenbögeliä. Sieltä saapi hän kuulla, että vihollisten laivat ovat saapuneet Reposaaren edustalle. Palander valjastaa ratsun ja lähtee Yyterin niemeen katselemaan sotalaivoja. Hän saapuu perille, sitoo ratsunsa puuhun, astuu ulos metsästä, ja samassa laskeekin ranskalainen sotavene rantaan. Palander hölmistyy, pako ei auta. Silloin sieppaa hän sikarikotelon taskustaan ja tarjoo upseerille, joka kiitollisuudella ottaa sikarin. Upseeri pyytää saada vettä, ja Palander vie hänet ja sotamiehet erääseen torppaan. Sinne kokoontuu pian lähiseudun uteliasta nuorisoa, hankitaan »pelimanni» ja pian pyörittävät ranskalaiset seudun tyttöjä iloisessa tanssissa.
Palander palaa rauhassa takaisin, mutta metsässä olikin ollut venäläisiä upseereja vakoilemassa. Nimismies saapi käskyn vangita sen miehen, joka tuttavallisesti johti ranskalaiset maihin ja opasti heidät torppaan, sekä tuoda hänet sotaoikeuteen. Nimismies, joka hyvin tuusi Palanderin ja tiesi ettei tässä jutussa mitään valtiopetosta ollut, kirjoitti salaa kiijeen Palanderille ja käski laputtamaan sinne, »missä pippuri kasvaa». Palander haihtui äkkiä pois paikkakunnalta ja painautui syntymäseudulleen Vesilähteen asti. Ja näin hän pelasti nahkansa tästä pälkäästä, joka arvattavasti olisi ollut sangen ikävä seurauksiltaan.
Vähemmästä on moni päässyt Siperiaan tahi saanut muuten lyhyet passit ainakin sota-aikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti