Turun suojeluskuntapiirin lehdessä Varsinais-Suomen vartio 13-14/1925 julkaistiin Väinö Oksasen muistitietoa Naantalista. Tarinasta puuttuu sukupolvi välistä, mutta kuvaus tanskalaissyntyisestä "hamppuspinnarista" sopii Turkuun saapuneeseen Nils Kyhriin, jonka Adolf-poika (1796-1844) oli rippikirjojen perusteella porvari Naantalissa. Hän omisti Mäki-Hollon, joka Oksasen versiossa kuuluu päähenkilölle. Tämä on siis todennäköisesti joku Adolfin pojista, jolle
oli palautunut suvun entinen seikkailuhaluinen viikinkiveri, joka ei alistunut köytyrinä olemaan Naantalissa. Merimiehenä hän oli joutunut kulkemaan monissa paikoissa ja näillä matkoilla joutunut kaartilaiseksi ja kun se ei tyydyttänyt niin sotilasmatruusiksi. Sotilasuralta luovuttuaan hän oli taas merimiehenä ja loppupuolella ikäänsä poliisina Naantalissa, jossa hyvin piti puoliaan monissa juopuneitten y.m. toimeenpanemissa tappeluissa ja kahakoissa koskaan itse selkäänsaamatta, sillä hän oli verrattain vahva ja tavattoman notkea.
Itämaisen sodan aikana, kun englantilaiset parina kesänä hävittivät Suomen rannikoita ja miltei olemattomiin polttivat puisen kauppalaivastomme, jonka joukossa poltettiin Utön luona myös naantalilainen, kauppias Vahlbergin kuunari Arcu puutavaroineen päivineen ja jolloin englantilaisten maihinnousua näilläkin main pelättiin, nousi Kyrin arvo naantalilaisten mielestä suuresti ja sitä Kyri vielä lisäsi herättämällä omasta alotteestaan sotilashenkeä Naantalin pojissa. Ja olihan tämä tarpeenkin, sillä eihän ollut maalla omaa sotaväkeä ja vihollinen uhkasi hävityksellä omia rantojamme. [...]
Lappalaismäen kentällä tai kauppatorilla kuului aamusta iltaan komeimpana uljaan Kyrimme ääni, joka entisenä kaartilaisena oli joutunut rekryyttejä komentamaan. Kyri oli nyt eri mies; sekä omissa että muitten silmissä, mies, joka näki edemmäksi kuin muut naantalilaiset. Ja sotaisen intonsa saa Kyri syttymään naantalilaisten poikienkin mieleen. Pojat tuntevat, että heilläkin on oma koti, kaupunki ja ranta, jota on puolustettava ja uhrattava sen puolesta vaikka viimeinen veripisara. Ahkerasti harjoittavat sotilastemppuja Naantalin pojat, Kyrin johdolla, kivääreinä seipäät olkapäillä oikeita kivääreitä kun ei ollut heille antaa. Mutta tulipa poikien sotilasrohkeus ja pelkäämätön mieli kovaan koetukseen. Poikien ikätoveri, nykyään vielä elävä kauppias Knut Blomberg, joka oli nimittäin juuri tullut meritse Naantaliin, meni pojille narraamaan, että hän näki »engelsmannin manuaarin» Airistolla tulevan Naantaliin päin ja silloinkos pojat olivat käyneet hyvin »bleikeiksi». Englantilaiset eivät kuitenkaan lähestyneet Naantalin rantoja ja niin jäi Kyriltä näkemättä, mitä tosipaikan tullessa Naantalin pojat olisivat tehneet ja onko »Armonlaakson» pojissa uskaliasta mieltä.
Kyrin merimiesmatkoiltakin kerrottakoon tapaus. Eräänä syksynä meni hän Luolalan kyläläisten jahdilla viemään silakkaa Viroon. Mukana oli vain kolme henkeä: kippari, kokkipoika ja Kyri. Riianlahdella teki jahti haaksirikon. Kippari ja kokkipoika hukkuivat, vaikka vettä ei ollut kuin miestä kurkkuun asti. Mutta Kyri pelastui. Karaistuneena ja sitkeänä miehenä hän kahlasi kylmässä vedessä 4 kilometriä ja pääsi kun pääsikin Viroon, jossa -oli talven. Onnettomuudesta tuli tieto Naantaliinkin ja Kyriä, jonka ruumista ei luonnollisesti löydetty, surtiin myös kuolleena. Seuraavana kesänä Kyri kuitenkin naantalilaisten ihmeeksi palasi kotiin terveenä miehenä ja sen jälkeen eli vielä monia vuosia. Juhlatiloissa saattoi hänet nähdä komeilevan uljaassa meriväenpuvussaan, jonka rintapieltä koristi ansiomitali.
Kyri omisti myös Naantalissa pienen Mäki-Hollo nimisen talopahasen, jonka sitten kun sitä mielestään oli tarpeeksi pitänyt, möi nuohooja Vigrenille 300 markasta. »Kun nämät rahat loppuvat, niin minä saan toisen talon», sanoi Kyri talonrahat nostettuaan. Ja se ennustus toteutui. Ennenkuin rahat loppuivat sai hän talon ja tontin, mutta »Nunnanpäässä», hautausmaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti