Työn perässä muuttaneen kohtalo

Otto Ernst Boije (BLF)

Hämeenlinnan kaupunginhistoriasta voi lukea, että sotaneuvos Otto Ernst Boije sai valtiopäiviltä 1762 luvan perustaa Hämeenlinnaan pellavakutomon. Sinne rekrytoitiin Ruotsin puolelta työnjohtajaksi Johan Ludolph Hermanner ja kuusi oppipoikaa. Hermanner osoittautui huolimattomaksi ja sai lähteä vuonna 1765. Tilalleen tuli Kristoffer Agarius, jonka kotiseutua tai työsuhteen loppua ei mainita. Kaikkien työsuhteet loppuivat viimeistään vuonna 1776, jonka jälkeen kutomo ei toiminut. Miten kävi toisaalta rekrytoitujen?

Yksi näistä oli Anders Öberg, joka oli tullut Hämeenlinnaan vuonna 1770 vaimonsa Maria Margaretan kanssa. Rippikirjoissa Andersia kutsutaan mestariksi, myöhemmässä kuvauksessa Tukholmasta rekrytoiduksi kutomon johtajaksi. Tavalla tai toisella johtava asemansa jäi suhteellisen lyhytyaikaiseksi. (ÅT 7.5.1792, RK 1767-72 #21a, 1773-78 #30)

Kutomon toiminnan päätyessä Öberg ei saanut (omien sanojensa mukaan) sitä korvausta, joka hänelle oli luvattu eli hän oli vaimoineen taloudellisesti ahtaalla. Öberg merkittiin Hämeenlinnan rippikirjassa pellavankutojaksi kunnes hän muutti Akaaseen vuonna 1783. Siellä hän teki työtä niin kauan kuin voimansa riittivät. Mutta halvaus vei työkyvyn ja vaimon ansaintamahdollisuuksia vähensi rampuus. (ÅT 7.5.1792, RK 1779-83 #94)

Apua olisi pitänyt saada seurakunnalta, mutta sen johtaja päätti pyytää kontribuutioita muualtakin ja lähetti yleisen pyynnön turkulaiseen lehteen keväällä 1792. Se vetosi 2 riikintaalarin verran herraan Hämeenlinnassa ja sama summa lähetettiin Turusta. Ilmajoen kestikievarissa oli (ehkä lehteä lukiessa) järjestetty keräys, joka tuotti 3 riikintaalaria ja 24 killinkiä. Lisäksi yhden riikintaalarin lähetti yksi monilapsiseksi esittäytyvä. (ÅT 7.5.1792, 25.6.1792)

Kirkkoherra Mennander lähetti myöhemmistäkin lahjoituksista tiedotteen, joka kiitoksen ohella muistutti avun tarpeesta. (ÅT 24.9.1792) Syksyllä 1793 hän kertoi Öbergin kuolleen eli lesken jääneen nyt täysin yksin. (ÅT 16.9.1793) Kyyneleet silmissään ja kädet taivasta kohti nostaen tämä kiitti seuraavista lahjoituksista. (ÅT 12.5.1794) Seuraavista lahjoituksista syntynyttä iloa Mennander ei pystynyt sanoin kuvaamaan. (ÅT 22.9.1794, 11.5.1795, 6.6.1796)

Öbergin leski eli vielä syksyllä 1799, jolloin Mennander kokeili vielä kerran sanomalehden voimaa, mutta myöhempiä kiitosviestejä ei ole lehdestä löytynyt. (ÅT 16.9.1799) Mennanderin aktiivisuus on poikkeuksellista, mutta jostain syystä hän ei näytä yrittäneen rahan keruuta ruotsalaisissa lehdissä vedoten alueelliseen lähimmäisyyteen.

Öbergin leski kuoli 76-vuotiaana vanhuuteen 22.4.1800.