keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Viikonloppu Tallinnassa (1/2)

Haettuani lauantaiaamuna vanhan kaupungin turisti-infosta Tallinna-kortin (jonka tehtävä on taannoisen Dan Ariely -kurssin perusteella vähentää maksamisen tuskaa) lähdin seikkailemaan paikallisliikenteessä. Vasta kolmannella pätkällä tajusin, että kuulutuksissa sanottiin sen hetken pysäkki JA seuraava. Aiheutti aluksi siis panikointia, mutta onnistuin kuitenkin jäämään Piritassa pois, sillä Pyhän Birgitan luostarin raunio näkyi komeasti bussiin.

Pyörin rauniolla vähän aikaa fiilistellen romanttista ja keskiaikaista tunnelmaa. Olisi voinut huolehtia siitä, mikä on esiin kaivettua, mikä jälkikäteen rakennettua, mutta kun ei ollut käytettävissä materiaalia, jätin sikseen.

Tallinna-kortti houkutteli käväisemään sitten TV-tornissa, joka ei ollut alkuperäisessä ohjelmassa. Komeat näkymät, yhteys lähihistoriaan ja monitoreissa mahdollisuus kurkistaa maiseman historiaankin. Vinkki: ravintolan vierestä pääsee ulkoilmaan ja maksamalla lisää pääsee häkinkin ulkopuolelle.
Sitten  paluuta kohti keskustaa ja pysähdys Viron historiallisen museon Maarjamäen osaan. Rakennus on entinen kreivillinen kesämökki.
Eteisessä oli neljä kiveä minimalistisena aikajanana. Yksi oli iso riimukivi. Aito? Löytöpaikka? Ei selvinnyt.

Museossa oli 3 näyttelyä. Helpoin ja hauskin esitteli 1900-luvun alun Viron "kesäkaupungeista" valokuvia, jotka oli suurennettu ja käsitelty 3-ulotteisiksi. Efekti toimi osassa todella hyvin.

Viron satavuotinen elokuvahistoria oli kiinnostavinta alkuvuosiltaan ja erityisesti nuorena kuolleen Johannes Pääsuken tarina ja tuotanto kosketti. Hänen ensimmäinen fiktiopätkänsä Pärnun seudun karhunmetsästyksestä puolestaan nauratti, tarkoituksella. Tulikohan Suomen teattereihin? Kaksitoistaminuuttisen filmin voi katsoa YouTubessa Rahvusarhiivin kanavalla.

Kolmas osa oli todennäköisesti museon pysyvin. Tämä katsaus Viron historiaan 1900-luvulla toi mieleen Kuressaaren museon perusnäyttelyn, jossa oli onnistuttu paremmin silmäiltävyyden kanssa. Tätä olisi pitänyt nyhjätä läpi huolella, johon minulla ei ollut kiinnostusta. Sai jälleen epäilemään Suomen historiallisen museon mielekkyyttä.

Ei kommentteja: