Oman elämänsä kansalaishistorioitsijat?

Marko Tikan käsiteklassikko elämäntapahistorioitsija on saanut laajennuksen. Pauli Komosen blogitekstissä Asiantuntijatyön tulevaisuus: päivystävästä dosentista tiedon moniottelijaksi tapaamme "oman elämänsä kansalaistieteilijät", jotka 

"kokoavat kirjavista lähteistä tietoa, jonka pohjalta he kyseenalaistavat viranomaisten tarjoaman tiedon". "Heille sosiaalinen media ja muut verkon rihmastot ovat uudenlaisten kansanliikkeiden hedelmällistä kasvualustaa." "Jos heidän luomansa diskurssi on tarpeeksi vahva, voi se synnyttää jopa tieteen kaltaisen objektiivisuuden illuusion. He pystyvät vaikuttamaan tiedollaan ilman instituutioiden tukea, heidän tietonsa liikkuu salamannopeasti."

Mistä tuli mieleen pari käsittelyä odottanutta aihetta. Pari viikkoa sitten Ylen Perttu Häkkinen katsoi asialliseksi käsitellä yhdessä ja samassa ohjelmassa kontrafaktuaalista historiankirjoitusta ja kyseenalaisia lähteitä sekä olematonta lähdekritiikkiä hyödyntävää "vaihtoehtohistorioitsijaa". Ohjelmasta käydyssä Agricola-keskustelussa Jaakko Häkkinen toteaa

jos vaihtoehtohistorioitsija tutustuu tieteellisiin menetelmiin, hän tajuaa mitä vikaa niissä vaihtoehtoisissa näennäistieteellisissä menetelmissä on. Mutta jos tieteilijä tutustuu vaihtoehtomenetelmiin, hän näkee heti mitä vikaa niissä on ja mikseivät ne voi koskaan haastaa tieteellisiä menetelmiä muuten kuin uskomushoitoina.
Vaihtoehtohistoria on uskomustiedettä.

Entäs jos tieteellisiä menetelmiä korkeakoulututkinnon verran opiskellut katsoo asiakseen arvostella väitöskirjaa? SukuForumilla M. Sjöström hyökkäsi Pasi Pölläsen teoksen "Det lokala gamla frälset som den nordiska lokalförvaltningens stabiliserare i Sverige öster om Åbo Landsrätts doms 25.6.1415 rår och Ryssestenen under 1300–1600-talen" kimppuun. Keskustelu eteni pisteeseen, jossa kaivettiin esiin käsite julkinen panettelu lakikirjasta.

Kaarlo Karin piirros. Tuulispää 9.10.1903

Valitettavasti keskusteluun asiallisesti osallistumista haittasi jonkin verran se, että Pölläsen teos on kirjoitettu toisella kotimaisella ja on liitteineen yli 900-sivuinen. Kovin moni sitä ei siis läpi lue. Mistä voidaankin palata Komosen tekstiin.

Monille tutkijoille median tehokeinot, yksinkertaistaminen ja viihteellistäminen ovat ongelma sinänsä. He kirjoittavat koko elämäntyönsä parille ohjaajalle ja joukolle vertaisarvioijia ja se heille suotakoon. Maailmaa heidän tietonsa ei muuta.