Robert S. Wolffin artikkeli The Historian's Craft, Popular Memory, and Wikipedia tarkasteli Amerikan sisällisodan syistä kertovan Wikipedia-sivun muutoksia ja niistä käytyä keskustelua. (Onnistuisikohan vastaava analyysi jostain suomenkielisestä?) Wolff ymmärtää ei-akateemisen historiankirjoituksen eräänlaisena muistin jatkeena, perintönä annettuna tietona, joka on osa identiteettiä. Kun taas ammattilaiset rekonstruoivat menneisyyttä kriittisellä ja skeptisellä otteella. Hän ei usko tämän eron kapenevan digitaalisessa maailmassa, mutta toivoisi kuitenkin akateemisten tutkijoiden osallistuvan aktiivisemmin digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvaan historiankirjoitukseen.
Leslie Madsen-Brooks tarkastelee mustista etelävaltioiden sotilaista käytyä verkkokeskustelua esimerkkinä siitä, miten akateemisesti kouluttamattomat "tekevät historiaa". Koin Madsen-Brooksin asenteen varsin kriittiseksi ja ilokseni luin loppupuolelta tunnustuksen "Considering the low opinion some reference librarians and historians have of genealogists, historians might be suprised to find genealogy forums to be self-regulating regarding the black Confederate myth." Ja suorastaan hämmästyin kun artikkeli loppuikin toteamukseen
I'd like to hear more people say that, despite their lack of academic credentials, "I nevertheless am an historian."Amanda Grace Sicarsien artikkeli antoi inspiroivan esimerkin siitä, miten harrastajakunnan tietoutta pystyttiin keräämään talteen Facebookissa.
Ansley T. Ericksonin artikkeli Historical Reseach and the Problem of Categories: Reflections on 10,000 Digital Notecards sai minut (kuvainnollisesti) hakkaamaan päätäni seinään. Koko tutkimusharrastukseni ajan minulla on ollut henkilökohtainen tietokone käytettävissäni. Jos tuhannet paperilippuseni olisivatkin tietokanta... nyyh.
Mutta eteenpäin harjoittelun voimalla.
(Google Translate yllätti ja tuotti ihan ymmärrettävän lauseen englannista suomeksi.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti