Kuten Juha-Matti Granqvist ehti jo raportoida, Aalto aloitti todistelemalla, ettei Vanhankaupungin Helsinki ollut köyhä ja röttelöinen. Tällainen kuva siitä kuulemma olemassa.
Tjaa, sanon minä ja alan miettiä mielikuvia ja ankkurointia. Itselleni kuvaukset harmaista hirsimökeistä suomalaisissa kaupungeissa 1600-luvulla ovat niin tuttuja, että on vaikeuksia (kuten keväällä Turussa) omaksua tietoa 1500-luvun kivirakenteista kaduilla ja rakennuksissa. Jollain toisella taas 1500-luku yhdistyy mielessä keskiaikaan ja kuva eurooppalaisista keskiajan kaupungeista nousee mieleen. Tätä pitää sitten Suomen osalta säätää yksinkertaisemmaksi ja hyvinkin toimeentuleva puukaupunki saattaa vaikuttaa röttelökapungilta.
Keväisen essee-ähellyksen yhteydessä sain mielestäni otetta Suomen puutuoteviennin menneisyydestä Kuisman laadukkaasta esityksestä. Mutta silti tuli tällä luennolla yllätyksenä, että tervalla tehtiin merkittävää kauppaa jo 1500-luvulla. Täysin uutta oli myös tieto siitä, että tänne piti tuoda Puolasta mestareita opettamaan laadukkaan tervan polttoa. Eikö tämä osaaminen olekaan suomalaisessa veressä?
Aalto puhui (tietenkin) hyvin Helsinki-keskeisesti ja Ångerman-tutkimuksen puitteissa olen itse omaksunut Länsi-Uudenmaan näkökulman. Niinpä korvaani särähti, kun 1500-luvun linnoista puhuttaessa Aalto viittasi Tammisaaren raunioihin. Itse uskon Oskar Hultmania, joka argumentoi niiden olleen paikallisen kreivin asuinrakennuksen alku 1600-luvulta. Mutta mahdollisesti aiheesta on tuoreempaakin tutkimusta?
Tarvitsijoille muistutukseksi Vanhankaupungin sijainti. Lähes keskellä alla olevaa Uppsalan yliopiston kokoelmista kaapattua karttakuvaa. Missä joki kohtaa merenlahden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti