keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Työharjoittelijoita

"*** opiskelijalta vaaditaan usein hiukan kekseliäisyyttä, jotta oman alan harjoittelupaikka löytyisi."
"Koska *** tavoitteena oli kertoa realistisesti ja kaunistelematta sodan tapahtumista, erityisesti Näsilinnan taistelusta, nousi ***tiimin tärkeäksi tehtäväksi tapahtumien tarkka selvittäminen ja päähenkilöiden valinta lukuisten mukana olleiden sotilaiden joukosta."
"Pääaineistona olivat Näsilinnaan hyökänneiden Melinin komppanian miesten ruotsinkieliset haastattelut 1920-luvulta, joita löytyi arkistoista noin viisisataa sivua."
"***harjoittelijoiden tehtäviin kuului myös uutisten etsiminen vanhojen sanomalehtien mikrofilmeiltä, näyttelykirjeiden tutkiminen kaupunginarkistossa, yhteydenotot historiantutkijoihin sekä vanhojen valokuvien ja mahdollisten kuvauspaikkojen etsiminen. Todellisten tapahtumakulkujen selvittäminen ei aina ollut helppoa, sillä etenkin punaisten puolelta lähteitä on säilynyt varsin niukasti."
Mutta kyllähän se sujuu, kun on koulutus kohdallaan. Asialla eivät nimittäin olleet historianopiskelijat vaan Tampereen ammattikorkeakoulun elokuva- ja televisiokäsikirjoittamisen opiskelijat. Lainaukset Ulpu-Maria Lehtisen kirjoituksesta blogista TAMK taide & viestintä. Käynnissä on ollut Claes Olssonin Taistelu Näsilinnasta 1918 -dokumenttielokuvan käsikirjoittaminen. Kuvaukset tehdään Tampereella huhti- toukokuussa, jolloin Tallipihalla on esillä vuoden 1918 esineistöä ja on mahdollisuus tavata sadan vuoden takaisessa tunnelmassa elokuvan tekijöitä. Lisätietoa elokuvasta sen verkkosivuilta.

Ei kommentteja: