maanantai 21. maaliskuuta 2011

Naisten esittelyä

Lähdin lauantaina keskustaan katsomaan Sederholmin talossa äskettäin avautunutta näyttelyä Naisten huoneet. Voisin väittää ajoituksen johtuneen liputuspäivän tasa-arvoteemasta, mutta rehellisesti sanoen huomasin liputuksen syyn vasta kotimatkalla surffatessani ratikassa kännykälläni.

Helsingin kaupunginmuseon näyttelyn alaotsikkona on 100 vuotta elämää ja tekoja. Ennakkotietoni näyttelystä olivat melko olemattomat, joten harhailin tekstitaulujen ja pahvihahmojen välissä aika epätietoisena. Ilmeisesti tarkoituksena oli lukea seinltä metrikaupalla tekstiä ja saada tietää monenmonituisista naisjärjestöistä saavutuksineen. Moinen urakka sujuu mielestäni kätevämmin laadukkaasta näyttelyjulkaisusta, jonka otin mukaani lähtiessä. (Oikealla oleva kuva näyttelyn lehdistökuvia. Jos tämä blogi ei ole tiedotusväline niin tavataan Pihtiputaan kihlakunnanoikeudessa.)

Samaan tapaan kuin viime(?) vuonna on Sederholmin talon kanssa mukavasti harmoniassa läheisen korttelin Yliopistomuseon erikoisnäyttely Hameiden hidastamat. Siinä on esillä varhaisten naislääkärien elämää ja työtä, tekstien lisäksi esineillä. Tekstiä voi lukea myös Henna Sinisalon toimittamasta näyttelyjulkaisusta, joka on saatavilla verkosta.

Naishistoriasta kun tuli puhe...

Ei kommentteja: