keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Luin ilmaisjakelulehteä

Pääkaupunkimme kirjastoissa on ollut jaossa Svenska Litteratursällskapet i Finland 125-vuotisjuhlalehteä. Sen, ja Källanin aikaisempia numeroita voi lukea myös verkosta.

Juhlanumero sisälsi monta mielenkiintoista ja kivasti kirjoitettua juttua. Avauksena upeasti kuvitettu katsaus Suomeen 125 vuotta sitten. Alice von Willebrandin pyöreät tilannekuvat vuodelta 1888 eivät ole aiemmin tulleet eteeni. Ihania.

SLS:n arkistokäynnin kulkua esiteltiin ystävällisin tekstein ja valokuvin. Moni laitos voisi ottaa tästä mallia - jos haluavat asiakkaita. Arkiston työtä ja henkilökuntaa esitellään lehdessä useammalla jutulla. Tehdään mielenkiintoisia asioita ja ollaan mukavia ihmisiä. Digitointihankkeet tulevat useaan otteeseen esille.

SLS:n tukemasta historiantutkimuksesta on esillä Kasper Kepsun väitöskirjatutkimus Inkerinmaan talonpoikaislevottomuuksista 1600-luvun lopussa. Hän toteaa 1600-luvun tuomiokirjojen lukemisesta "Men man måste komma ihåg att de är renskrivna ock nedtecknade av professionella skrivare, så det är inte alls omöjligt." Kepsu on jo lopettelemassa hauskaa osuutta eli arkistotutkimusta ja arvelee työn kirjoittamiseen menevän pari vuotta.

Ei kommentteja: