Paikka oli teollisuusalueella ja etsin ovea ensin väärän lastauslaiturin vierestä. Oikean laiturin ja oven löydyttyä pääsin vaivattomasti sisälle. Ihan oikeaan arkistoon, jossa oli kymmenien metrien käytävät, joiden varrella korkeat ja pitkät mekanisoidut hyllyt. Minulle kerrottiin materiaalin kilometrimäärä, mutta se katosi päästäni heti.Ei minua toki päästy hyllyjen väliin seikkailemaan vaan erilliseen huoneeseen oli jo tuotu taloa koskevaa aineistoa. Ennenkuin pääsin koskemaan siihen piti allekirjoittaa vakuutus, etten käytännöllisesti katsoen tee mitään ao. tiedolla. No ei ihan, mutta melkein. Ja olen itsekin miettinyt miten paljon edelleen elossa olevista asukkaista voi kirjassa mainita pyytämättä lupaa. Ei paljoakaan.
Rakennuspiirrustuksiin ei liity henkilötietokysymyksiä, mutta kylläkin tekijänoikeus! Kuvailin piirroksia käsivaralta ja uskaltanen joku päivä tarkistaa tarttuiko kameran muistikortille mitään käyttökelpoista. Vanhojen remonttien papereissa oli myös monenlaisia papereita, jotka saivat miettimään, että pitäisikö historiankirjoittajan olla myös insinööri.
Ai niin, minähän olen. Teknisen piirrustuksen kurssi LTKK:ssa syksyllä 1990 meni kyllä kopiointitekniikalla ja ilman muistijälkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti