Nukkaa seinällä

Kävin viime viikolla tutustumassa Designmuseon ryijynäyttelyyn. Voi olla, että täytyy mennä toisenkin kerran. Vaikka vähän petyin painotuksesta nykyaikaan.

Näyttelyjulkaisua Rakas ryijy en ole tavoittanut kaupunginkirjastosta, mutta lainasin sieltä paksun opuksen Ryijy elää. Suomalaisia ryijyjä 1778-2008 ja ohuemman kirjan Ryijy esillä. Ryijyt Suomen käsityön museon kokoelmassa. Näistä tiivistettynä:

Ryijy-sana juontuu muinaisskandinavian sanasta ry, joka tarkoitti nukallista peitettä. Nukitettuja vaatteita ja viittoja on käytetty kauan, niitä näkyy varhaisimmissa ihmistä esittävissä kuvissa. Suomeen ryijy tuli viikinkiaikana Skandinaviasta länsirannikolle. Kirjallisista lähteistä tiedetään ryijyjä olleen ainakin Suomen linnoissa makuupeittoina 1400-luvulla.

Varhaisimmat ryijyt olivat turkista jäljitteleviä yksinkertaisia ja koristelemattomia peitteitä, joissa nukkapuoli pidettiin alaspäin. Vähitellen, reunoista alkaen, kehittyi 1600-luvun puoliväliin mennessä molemmin puolin nukitettu malli, jossa päälipuolella käytettiin väriä ja koristelua. Kun käyttö ei vaatinut alapuolen nukitusta, se jätettiin pois.

Säätyläiset vaihtoivat ryijypeitteet toppatäkkeihin 1700-luvulla. Läntisessä ja eteläisessä Suomessa ryijy levisi kaikkiin kansankerroksiin 1700-luvun loppuun mennessä. Ryijyjä valmistettiin sekä näyttöön että käyttöön. Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä kudottiin yleisesti tulppaaniryijyjä, Keski-Suomessa kuva-.aiheena oli elämänpuu, Itä-Hämeessä kannuksenpyöriä ja sydämiä, Etelä-Hämeessä ristikuvioita, Uudellamaalla säätyläistyylisiä kukkia.

Kuvassa ommeltu ryijy Kokemäeltä 1980-luvun alusta. Suunnittelu, toteutus ja valokuvaus: Kaisa Kyläkoski. Tilaus ja rahoitus: Tulkkilan ala-aste.