sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Lauantaikäynti Poriin


Eilen tuli tehtyä pikainen shoppailu&kulttuurireissu Poriin. Kulttuuria edusti käynti Satakunnan museon juhlanäyttelyyn. En odottanut kummoisia, joten olin positiivisesti yllättynyt.

Elämys puolella kokeilin sulkakynällä kirjoittamista. Tarjolla ei ollut musteen kuivatustarvikkeita (vai olivatko käsinkuivauspaperit imupaperin roolissa pöydällä?), joten teokseni ei kuivunut ennen poislähtöä ja täytyi jättää roskikseen.

Vaikka näyttely ei ollut suuren suuri, siihen olisi saanut uppomaan melkoisesti aikaa. Mietiskellä 1500-luvun olemusta, taas.

Autenttisista näyttelyesineistä hienoin oli Juhana Herttuan hevosen haarniska ja erillinen satula oli myös kiva nähdä. Kuninkaankartanon pienoismalliin en ehtinyt perehtyä tarvittavalla tarkkuudella.

Piti nimittäin päästä leikkimään viitoilla ja hatuilla...

Museon perusnäyttelyyn ehdin vain kurkata. Kävin sen melko huolella läpi muutama vuosi sitten, mutta tiedon sittemmin lisäännyttyä siitä olisi varmasti taas saanut lisää irti, jos olisi ollut koko päivä aikaa.

Mutta ei ollut. Piti lähteä lounastamaan paikalliseen Schönes Fräuleiniin. Ketjuravintolan kulttuuriarvon voin jättää muiden arvioitavaksi, mutta opinpahan, että kyseinen rakennus oli vuonna 1898 valmistunut Porin sähkölaitokseksi.

Ei kommentteja: