Luurankoja, kalloja, kolikoita ja kuulia

Kokemäellä maata 1800-luvulla käännettäessä löytyi esimerkiksi "miekkoja, rautalakkeja, keihäitä, puukkoja ". Samaan aikaan anti Helsingissä oli yksipuolisempi, mutta kannattanee se silti vetää yhteen, kun en listaa valmiina mistään löydä. (Puolivalmiina kylläkin, juttu perustuu sanomalehtihakemiston luokkaan löydöt.)

Huhtikuussa 1860 Yliopiston naapuritontilla (Stenbergska, f.d. Kestliska tomten) löytyi perustuksia kaivaessa ihmisluuranko. Yksi toimittaja aavisteli rikosta ja toinen oletti Senaatintorin alla olevan hautausmaan ulottuneen tontille asti. Poliisi tutki asiaa vielä toukokuun lopulla. (Helsingfors Tidningar 14.4.1860, Papperslyktan 16.4.1860, Finlands Allmänna Tidning 24.4.1860, 22.5.1860)

Kun kaksi vuotta myöhemmin kaasuputken kaivannon Senaatintorilla oli pakko mennä läpi vanhan hautausmaan, luita sekä pääkalloja osui lapioon joka askeleella. (Helsingfors Dagblad 3.7.1862)

Kuparikolikko kivijalan alla 1863. Museoviraston muinaiskalupäiväkirja KM 539:1

Lataukseton pommi entiseltä Westerbergin tontilta 1865. Museoviraston muinaiskalupäiväkirja KM 591:1

Katajanokalla maata syvemmältä kaivaessa löytyi 6 jalkaa pitkä rautainen tykki. (Helsingfors Dagblad 9.8.1865, Hufvudstadsbladet 10.8.1865)

"Kun kirjakauppias Wikbergin talossa nykyään tehtiin kivihuoneen perustekaivannoita, niin löydettiin maan sisästä vielä täytetty pommi. Varmaankin on tämä pommi muisto siitä Suomen tykkiväestön varustomakasiinista, joka vuonna 1808 ilmaanräjähti Ulrikaporin vuorella." (Suomen Julkisia Sanomia 21.8.1865, Hufvudstadsbladet 12.08.1865, Finlands Allmänna Tidning 14.8.1865) Ruotsinkielisten uutisten mukaan Wikbergin talo oli Västra kajenilla eli Läntisellä rantakadulla eli nykyisessä Etelärannassa. Vuoden 1866 osoitekalenterin perusteella numerossa 6 eli kadun eteläpäässä.

"Kaivaessaan ylioppilashuoneen pihamaata, työmiehet viimeis perjantaina löysivät vanhan kuluneen hopearahan, noin markan kappaleen kokoisen. Siinä oli toisella puolella vaakunan ympärystässä päällekirjoitus: "WILHELMUS DUX SAX:" Toinen puoli on täynnä myöskin latinaista tekstiä, josta ei ole helppo selkoa saada, kun useat kirjaimet ja tavuut ovat kokonaan kuluneet näkymättömiin. Löytö tarjottaneen yliopiston kansaistieteiselle museolle lunastettavaksi." (Uusi Suometar 17.10.1870)

"On ennen mainittu, että vesilaitosta varten tehdyssä kaivannoissa Boulevardin kadulla on löydetty joukko ihmisluurankoja ja arveltiin, että paikka muinoin on ollut hautausmaa. Niin ei kuitenkaan lienee laita, vaan sanotaan 1743 vuoden sodassa joukko sotaväkeä olleen leirissä itäisillä ja kakkoisilla vuorilla. Tässä joukossa raivosi sota-kuumetauti niin kovin, että tuhansittain miehiä kuoli. Nämä haudattiin niillä paikoin, jossa Boulevardin katu nyt on. Tätä todistaa sekin seikka, että ruumiit näyttävät olevan haudatut ilman arkutta. Sillä vaikka arkut 130 vuoden kuluessa olisivatkin tykkänään lahonneet, pitäisi kuitenkin maanlaatu jollakin tavalla osoittaman, että semmoisia on löytynyt." (Uusi Suometar 7.7.1873, Morgonbladet 4.7.1873) Todennäköisesti kyse oli kuitenkin vanhan kirkkopuiston ympäristöstä ja sen hautausmaasta, joka ulottuu nykyrajojen ulkopuolelle. Myöhemmistä luulöydöistä Bulevardilla Finland 4.5.1889.

Kirkko- ja Mariankadun kulmassa paljastui vanhaa isokivistä päällystettyä katua (Helsingfors Dagblad 10.4.1874, Morgonbladet 11.4.1874)

Isompi joukko löytöjä Eerikinkadulta. Museoviraston muinaiskalupäiväkirja KM 1720:1-3

"8 ihmisluurankoa on löydetty pankkihuoneen perustusta kaivettaessa n. s. Narikkatorilla. Kirstujen jälkiä ei ole havaittu, vaan näkyy ruumiiden peitteenä olleen vaan muutamia tuohen palasia, joita oli kääritty päiden ympäri." (Suomalainen Wirallinen Lehti 14.1.1879, Uusi Suometar 13.1.1879, Morgonbladet 13.1.1879, Helsingfors Dagblad 12.1.1879) Vaikka sana Narikkatori johdattaa ajatukset Kamppiin, kyse on Suomen pankin tontista Kruunuhaassa.

"Eilen löydettiin Etelä-Esplanadinkadun talossa n:o 2 pihalla vesitorvia kaivaissa 5-6 jalkaa syvältä maasta: 2 viiden, 5 kymmenen, 63 kahdenkymmenen ja 19 viidenkolmatta kopekan hopearahaa, vuosilta 1813-1833, 6 vanhaa Kaisan - Katarinan hopearahaa, joista vaan eroittaa vuosilu'ut 1766 ja 1767, sekä Paulin aikainen hopeainen risti-raha, josta ei voinut muuta nähdä kun ristin ja joku venäläinen kirjain. Rahat ovat otetut 1:seen polisikonttoriin, jossa niiden kanssa menetellään lain-mukaisesti." (Uusi Suometar 19.9.1882)

Jätkäsaaressa asessori Kurténin huvilan vieressä kaivoa kaivaessa 10 jalan syvyydestä löydettiin pyöreä tykinkuula, joka tulkittiin Krimin sodan jäänteeksi. (Hufvudstadsbladet 23.6.1885)

"Suuri vaskitaaleri vuodelta 1711 löydettiin kesäk. 1 p:nä Santalahden rannasta. Raha on lähetetty muinaismuisto-yhdistykselle." (Uusi Suometar 4.6.1886)

"Viime lauantaina löysivät vesijohdon työmiehet Katajanokalla luurangon 2 jalkaa syvältä maasta ja peittivät sen jälkeen sekä ilmoittivat polisikamariin. Eilen pidetyssä polisitutkinnossa selvisi että tuo luuranko oli jo maannut kymmeniä vuosia, sillä hiuksetkin olivat nädänneet. Onko se ollut mies vai nainen, ei voitu tuntea."(Uusi Suometar 23.11.1886, Finland 23.11.1886)

"Eilen löydettiin valtioarkiston rakennuksen perustusta kaivettaessa 2 1/2 kyynärän syvyydestä maasta kultasormus, jossa oli vuosiluku 1820, kaksi vanhaa kuparirahaa sekä kaksi täysikasvuisen ihmisen pääkalloa." (Uusi Suometar 28.11.1886, Helsingfors Dagblad 28.11.1886)

Edellä raportoidun valtioarkiston löytöjen kultasormus. Museoviraston muinaiskalupäiväkirja KM 2545:1

Vesijohtotorvea asettaessa t. k. 5 p. puutarhuri M. G. Steniuksen puutarhaan Leppäsuon huvilassa, löydettiin puolen kyynärän syvyydestä maasta täysikasvuisen ihmisen jäännöksiä, jotka olivat maassa maanneet arviolta noin 50 vuotta. Koska paikka on aivan lähellä hautausmaata, lienee otaksuttava, että ruumis oli haudattu tähän jonkun rikoksen vuoksi; sitä arvelua vahvistaa vielä se seikka, että ruumiissa näkyi jälkiä lääkärintarkastuksesta (m. m. pääkallo oli sahattu.)" (Wiipurin sanomat 9.7.1887)

Mikon- ja Vilhonkadun risteyksestä löytyi pääkallo (Nya Pressen 6.8.1887).

Hietalahdentorin lähellä maata 14.10.1890 kaivettaessa löytyi 2 äyrin kuparikolikko vuodelta 1748. (Lördagsqvällen 18.10.1890) 

"Toissapäivänä kun työmiehenpoika Toivo Helin kaiveli maantienvieressä onkimatoja lähellä kaupungin porttia itäisellä viertotiellä tuli mullasta esille viisi Ruotsin vallan aikaista n. s. "pankkoriksiä". Innokkaasti kaveli poikanen, toivoen enemmänkin hyvää mullan alta; mutta kun ei löytänyt, niin möi löytönsä eräälle sivukulkevalle "herralle" 25 pennistä." (Uusi Suometar 8.11.1890)

Kuva kirjasta Paul Carus: The Open Court (1887)

Sukulaismies sekoitettu Ruotsin vaaleihin

Olen parin viime vuoden ajan seurannut somessa Ruotsin suomenkielisen vähemmistön viestintää. Kuten juuri eilen tuli todettua, lakia ei aina toteuteta kuten se on kirjoitettu ja näin on näköjään yksikieliseksi identifioituvassa Ruotsissa vähemmistökielten kanssa. Asia on erityisen ajankohtainen muutaman päivän kuluttua pidettävien vaalien takia.

Suomenkielisten on luonnollista vedota historiaan. Viime viikollahan opin, että Tukholmaan perustettiin suomenkielinen seurakunta 1533 ja  metsäsuomalaisethan tunnetusti saivat pidettyä kielestään kiinni satoja vuosia.

FB-sivulla Språkrevolten i Botkyrka - Kielikapina Botkyrkassa oli 27.8. kirjoitettu 

Botkyrka i sig har dessutom en intressant finsk historia. På 1600-talet fanns t ex något som kan liknas vid Sveriges första minoritetsminister (Alice Bah Kunkes föregångare). Han hade sitt kontor i Norsborg dit sverigefinnar fick ta sig om de hade klagomål eller behövde hjälp på något sätt. Självklart service på finska. Henrik Tawast hette han. Botkyrka har alltså en central plats i den sverigefinska historien.

"Itsestäänselvästi palvelua suomeksi"?  1620-luvulla ehkä syntyneen Henrikin isä, myös Henrik, oli turkulainen kauppias ja raatimies. Poika vietti siis nuoruutensa Turussa, jossa suomea oli kuultavissa ja sen ymmärtäminenkin käytännöllistä kotikielestä riippumatta. Turun akatemiassa opiskeltuaan hänestä tuli kenraalikuvernementinkanslian esittelijä 1648 ja toimi Kuninkaallisen kanslian Suomen toimituskunnan esittelijänä vuodesta 1655 vuoteen 1693.

Jälkimmäisen toimen botkyrkalaiset ovat nykyaikaistaneet vähemmistöministeriksi oikaisten ainakin sen verran, että Suomen toimituskunta arvatenkin käsitteli maantieteellistä aluetta eikä suomenkielisiä. Joudun arvailemaan, sillä pikaisella verkkohaulla en toimituskunnasta löydä mitään tietoa eikä se ole tuttu ennestään.

Ei, vaikka Henrik tavallaan on. Hän meni nimittäin vuonna 1657 naimisiin Anna Meissnerin kanssa ja Annan isästä Hans Meisnerista kirjoitin alaluvun kirjaani Flachsenius, muistiinpanoja (2009) Oma polveutumiseni hänestä Margareta Meisnerin tyttären Elisabeth Arenbeckin kautta olen kirjassa varustanut kysymysmerkillä, sillä varsinaista todistetta Margaretan yhdistämiseen perheeseen en tuolloin löytänyt.

Asiaa en ole sittemmin miettinyt, mutta tutkimus on toisaalla edennyt. Olin jättänyt Johan-pojan elämän lopun epäselväksi, mutta viitannut kyllä kohdallaan Yrjö Kotivuoren ylioppilasmatrikkeliin. Se on sittemmin päivittynyt ja nyt näkyvillä olevassa versiossa päiväyksellä 11.8.2013 kerrotaan, että Johan meni naimisiin Engel Skytten kanssa ja poikansa Petter Johan aateloitiin nimellä Gyllenecker.

En tiedä oliko oluenpanija Hans Meisner ensimmäisen polven maahanmuuttaja, kuten työn alla olevan SSH-tutkimuksen aloittava Matthias Schildt, mutta perheitä yhdistää raju säätykierto ylöspäin.

Perintöoikeudesta ja suvun maista

Viime tiistaina juhlistettiin Mia Korpiolan ja Anu Lahtisen toimittamien artikkelikokoelmien (*) julkaisua tilaisuudella, johon lähdin uusien tietojen ja ajatusten toivossa. Enkä pettynyt.

Kirjojen artikkeleita esitellessä Mia Korpiola totesi, että Ruotsissa jälkeläisen perinnöttömäksi tekeminen oli keskiajalla lähes mahdotonta. Sitähän se oli myös 1900-luvulla. Tämän opin perintölakia dramatisoimalla opettaneesta tv-ohjelmasta, joka on ilmeisesti ollut lapsuuteni vaikuttavimpia katselukokemuksia, sillä muistan yksityiskohtia edelleen.

Mutta toisaalta, kuten oli juuri edellisenä päivänä keskiajan kurssin luennon yleisökysymyksessä huomautettu, sukutila jäi käytännössä vain yhdelle eikä muille jaettu irtain ollut alkuunkaan saman arvoista. Tästä löytyi julkistustilaisuuden osallistujilta omakohtaista kokemusta 1900-luvulta ja oli sitä lähiomaisellanikin.

Lisäksi tulin kotimatkalla ajatelleeksi paperilla reilummilta tuntuneita 1800-luvun sukupolvenvaihdoksia, joissa tila siirtyi eteenpäin kaupalla ja sisaruksille jaettiin velkakirjat osuudestaan (**). Kuinka lähellä kauppasumma on markkinahintaa ja maksoiko tilan saanut oikeasti velkansa? Hintavertailut ja velkakirjojen perukirjamerkintöjen tarkistus jäi minulta tekemättä.

Korpiola muisti Maria Ågrenin kirjoittaneen perintöoikeuden käytännön sovelluksesta ja ystävällisesti toimitti minulle artikkelin viitetiedot (***). Ågren artikkelissaan tunnistaa ja todentaa ilmiön, jossa sisarukset eivät vaadi heille lain mukaan kuuluvaa osaa. Hän olettaa omien etujen uhraamisen taustalla olevan painostusta ja vallan käyttöä. Sosiaalisilla konventioilla sukumaan säilyttämisestä yhtenäisenä on varmasti myös osansa asiassa.

Samasta kirjasta silmäilin myös Gudrun Anderssonin artikkelin (****), jossa huomattiin 1700-luvun ruotsalaisessa kaupungissa perinnönjaon sujuneen hyvin tarkasti ja tasa-arvoisesti. (Ainoana poikkeuksena pojille maksettu koulutus.) Anderssonin mukaan kaupunkielämässä resurssijako oli strategia, jolla ylläpidettiin perheen asemaa yhteisössä.

Yhdessä ympäristössä yksi tapa ja toisessa toinen. Ja maaseudun ympäristö muuttui kun 1800-luvun lopulta alkaen oli lisää mahdollisuuksia elannon hankkimiseen. Nykyäänhän lukee useammin lehtijuttuja, joissa joku on joutunut jäämään sukutilan viljelijäksi kuin maan menettäjien katkeruutta.

Yleistävästi: lakiteksti ei (suoraan) kerro käytännöstä.

(*) Dying Prepared in Medieval and Early Modern Northern Europe ja
Planning for Death. Wills and Death-Related Property Arrangements in Europe, 1200-1600
(**) Kaisa Kyläkoski: Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi. 2007
(***) Maria Ågren: “Individualism or self-sacrifice? Decision-making and retirement within the early modern marital economy in Sweden.” Kirjassa The Marital Economy in Scandinavia and Britain 1400–1900. 2005, s. 221-236
(****) Gudrun Andersson: "Forming the partnership socially and economically: A Swedish local elite, 1680-1770s" Kirjassa The Marital Economy in Scandinavia and Britain 1400–1900. 2005, s. 57-73 Kuvituksena Hilkka Finnen piirros kirjasta Kylän lapset.

Olenko huijari?

Torstaina ja perjantaina oli superkivaa osallistua seminaariin, konferenssiin tai mikä tällä kertaa olikin. Esityksissä oli todellisia helmiä ja tauoilla sekä iltatilaisuudessa pääsin keskustelemaan fiksujen ja mukavien ihmisten kanssa. Välillä kävi mielessä, että heidän kannattaisi käyttää aikansa toisin, mutta oletin, että käytössään oli perustiedot taustastani.

Sillä tokihan kaikki tietävät kuka minä olen? Jälkikäteen ajateltuna pikkasen typerä oletus. Joka tuhoutui jutellessani tuttavien tuttavan kanssa, joka ei a) tiennyt ettei minulla ole historian koulutusta ja b) oli hahmottanut julkaisulistallani olevan jotain merkitystä, kun se todellisuudessa on kasa omakustanteita, joita hyvin harvat ovat avanneet.

Ei minun ole ollut tarkoitus huijata tai hämätä ketään luulemaan mitään. Mutta jos ilmaannun historioitsijoiden keskuuteen ja onnistun käyttäytymään suunnilleen ihmismäisesti, niin en kai varsinaisesti erotu. Sen lisäksi, että harrastelijat ja ammattilaiset pitäisi saada eroteltua mediassa (aihe, josta olen muutaman tekstin vuosien varrella kirjoittanut), jompikumpi tarvitsisi jonkun tunnusmerkin. Ehkä tohtorit voisivat käyttää hattuaan useammin?

Mistä puheen ollen eräs tuttavani samassa tilaisuudessa palasi ideaansa, että minut pitäisi saada "merkittyä" oikeaksi/oikeammaksi historioitsijaksi. Suloista, mutta kuinkahan hyvin hän tuntee tuotantoni ja osaamiseni todellisen tason?

Totuus, mikä se sitten liekään, paljastuisi julkisesti, jos joku viitsisi kirjoittaa kirja-arvosteluja väsäyksistäni. Yksityisesti voin odotella arvosanoja avoimen yliopiston kursseista, kunhan niitä saan suoritettua. Tai en.

Mutta kiistatonta on, että blogin FB-sivulla on tätä kirjoittaessani 482 tykkääjää! Yksi niistä olen minä, mutta muuta huijausta lukuun ei käsittääkseni sisälly.

Kuvan pohja julkaisusta "Obiter" (1918)
Tekstin löysin Matti Kuusen kansainvälisestä sananlaskutietokannasta

Suomi kuvattuna saksalaisille

Viikko sitten yhdessä tekstissä totesin, että vuosina 1876-77 julkaistussa kirjassa Das heutige Russland: Bilder und Schilderumgen aus allen Theilen des Europäischen Zarenreichs (Vol 1, vol 2) on runsaasti kuvia. Niitä on tietenkin myös Suomesta, sillä olihan se osa Venäjää. Kuva-aiheina on Viipuri, Imatrankoski, kansanpuvut ja Helsinki, kuten monessa muussakin yhteydessä, mutta ainakaan kansanpukuesitystä en muista nähneeni aiemmin.

Ruotsin vallan ajan värvätyt joukot

Leikatessani ja liimatessani tekstiä vanhasta Hohenthal-kirjasta SSH-käsikseen mukana oli alaviitteitä "Aminoff 1971", joille ei ollut vastinetta kirjallisuusluettelossa. Klassinen hups, mutta minulla oli mielikuva teoksesta ja verkkohaulla sille löytyi nimikin. Kun C. G. Aminoffin Nyuppsatta truppförband i Finland 1770-1808. Administrativ historia och personal (Historiallisia tutkimuksia 82. 1971) sitten oli käsissäni alkuperäisen asian sijaan mieleen tuli Zelowin kasakat. Ja kyllä, niistä oli kirjassa kaksi sivua tekstiä, joihin olisin mieluusti viitannut Sund-kirjassani.

Olisin säästänyt tuolloin huomattavasti päänvaivaa, jos Arkistojen portin artikkelissa Ruotujakolaitoksen aikaiset värvätyt joukko-osastot olisi Aminoff kirjallisuuslistassa. Kyseinen sivu oli osa Portti-katsaustani tammikuussa, jolloin huomautin, että sivulta Ruotsin ajan sotilasasiakirjat en löytänyt linkkiä edellä mainittuun. Tällä kertaa Zelowilla haettuani avasin Portin sivun Teema: Palvelus armeijassa, jossa on oma osionsa Ruotujakoinen armeija ja värvätyt joukko-osastot, joka on pitkälti päällekkäinen, mutta ei tietenkään identtinen ensiksi mainitun kanssa. Argh.

Tammikuussa värvättyjen yhteyteen kaipaamani maininta parista värvätystä rykmentistä tehdystä kortistosta LÖYTYY Teema-sivun osion lopusta, jossa väitetään että "aineisto löytyy Vakka-tietokannan tarkennetusta hausta esimerkiksi hakusanalla perustutkimustoimikunta." Tämän toimenpiteen kun näkisi. Elokuun alkupuolella Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteen luettelohuoneessa päivystänyt katsoi kanssani Vakkaa, johon on luetteloitu vain osa perustoimikunnan arkistosta, ja neuvoi minua tekemään vapaamuotoisen Astia-tilauksen. Myöhemmin hän löysi arkistoluettelon paperisena. (Esimerkki kortista tässä blogitekstissä.)

Jos uskoo sivua Ruotujakolaitoksen aikaiset värvätyt joukko-osastot ovat relevantit lähteet sotilasasiakirjat ja kirkonkirjat. Jos taas uskoo Kaarlo Wirilanderia, joka jonkin verran sotilasaineistoista tiesi ja Aminoffin kirjan Genokseen arvosteli, niin

Nimenomaan rahapalkkauksen varassa toimineesta henkilöstöstä kysymyksen ollessa - kuten nyt tässä - palkka-aseman huomioon ottaminen olisi kuitenkin pakosta vienyt tekijän tiettyjen lähdesarjojen pariin nimittäin läänintileihin, joista saatavat tiedot ehkä olisivat poistaneet hänen luetteloistaan eräitä ruotsinajan loppukauden soturien huolimattomasta 'rulliin' merkinnästä johtuneita aukkokohtia ja kysymysmerkkejä. Aminoffin käsittelemien 'uusmuodostelmien' synnyttyä suureksi osaksi Itä-Suomessa, niistä aiheutuneet vuosimenot ja palkansaajat joutuivat siis lähinnä Kymenkartanon ja Savon (eli Heinolan) ja Savon ja Karjalan (eli Kuopion) läänien tileihin merkittäviksi (Savo-Karjalan maakunta-arkisto, Mikkeli).

 Tietääköhän enää kukaan mistä kohtaa läänintilejä tällaista tietoa löytyy?

Elokuun loppupuoli

18.8.

• Seurasaari soi kerää Hallaan yleisöä, joka mielellään istuisi museopenkilläkin. Yksi istui kieltomerkin päälle. #museot
• Seuraavaksi kesän eka ja vika kesäteatteriesitys Weekend festarin tarjoamalla taustamökällä. #seurasaari
• Suositus myös Seurasaaren kesänäytelmälle. Vanhanaikaisen harrastajateatterin hengessä perinnehuumoria. [Hieman pidempi arvio blogitekstinä]

19.8.

• Tänään Seurasaari soi jouhikolla. Vähemmän väkeä kuin eilen.
  [Penkkien sijaan Pertinotsan pirtissä aiheutti ongelmaa museoitu pöytä, johon vieressäni istunut (vieras) mies epähuomiossa nojasi. Pöytälevy oli irtonainen ja keikahti.
  Ilmeisesti ikuisesti muistan parin vuoden takaisen Kardemimmien Seurasaari soi -keikan. Kahiluodon kartanon sali oli tupaten täynnä ja yksi mies nojaili maalattuun tapettiin pilaten keskittymiseni. Kai tapetti on rekonstruktio, mutta silti.]

• Yleisöstä kysymys jouhikon soittajalle (Ilkka Heinonen): "soittiko ne ennen noin rajusti?" Sillä ennenhän kaikki oli rauhallista ja hiljaista... [Hidasta olisi ehkä ollut parempi sana tuohon kuin hiljaista. Ei jouhikon ääni kovin kuuluva ole]

21.8.

• "Suomalaiset. Yhteistä historiaamme" Silmäilin ekat sivut, huomasin Suomen kansan liikkuvan kohti pohjoista ja lopetin.

• Suomi-brändäystä 1862?

23.8.

• Suomen museoala on saanut tubettamiseen @Tapio_onthemove erinomaisia ohjeita, toivottavasti menevät perille. Ja kannattaa myös katsoa British museumin YT-kanavaa.
• SKS-kierroksen jälkeen Mikko Moilanen ja miekka. #taiteidenyö

• Ruiskumestarintalon lasten musan jälkeen Visa Immonen ilman haastattelijaa tulevasta Koroinen-kirjasta. #taiteidenyö [Immosta oli kuuntelemassa kourallinen porukkaa verrattuna tungokseen, jonka näin ikkunan läpi Helsingin henkien esittelyn aikana. Ihmiset eivät vaan ymmärrä hyvän päälle.]

24.8.

• Odottelemassa Tietokirjaraadin alkua. Toivottavasti yhtä tiukka kuin lapsuuden Levyraati. @katleena on jo paikalla, missä @kasperstromman? [Nääh, löysää markkinointipuhetta koko tilaisuus. Kuten arvasin.]

25.8.

• Vuosien varrella @Kansallisarkist on ollut usein henkilötietosuojapsykona aivan tarpeettomasti, mutta nyt ovat laittaneet verkkoon aineistoa, josta minä kauhistun. (Varsinkin kun löytyi tutulla sukunimellä hakien.) [Purkauduin tämän jälkeen keskellä yötä blogitekstin verran. Ei kommenttia Kansallisarkistolta twiittiin eikä blogitekstiin, tietenkään.]

26.8.

• Onko Suomi vielä markkinatalous, jossa Barbeja on nähtävissä jokaisessa lelukaupassa? [Oli Kansallismuseon Barbie-näyttelyn viimeinen päivä. En käynyt kertaakaan sisällä. Tuoko yhden näyttelyn positiivinen muisto lapset museoon myöhemmin uudelleen? Hiinä ja hiinä.]

27.8.

• Toisessa some-kanavassa kaksi historiantutkijaa metsästää toimittajalle asiantuntijahaastateltavaa. Olisi niillä kai jotain muutakin tekemistä.
  [Jenni Lares totesi: "No näinpä. Valitettavaa, että jos itse ei ehdota tilalleen jotakuta toista, haastatellaan juttuun luultavasti jotakuta ei-tutkijaa tai mennään mutulla." Toiseen tapaukseen liittyen samaan aikaan tuttu tutkija ei ollut halunnut haastateltavaksi, mutta katui valintaansa kun ehdottamiensa tutkijoiden sijaan ruutuun päätyi epämieluinen.]

28.8.

• Sain toisen kerran uusittua Suomen rakennehistorian lainan @HelMet_kirjasto . Eikö tänä vuonna ilmestyneen kirjan nimi ole kutsuva? (Pääsin juuri sijalle 43. Moilasen viikinkimiekkoihin.)
• Tietokirjoja neuvotaan aloittamaan kerronnallisella kohtauksella. Nykyään lähinnä ärsyynnyn kun löydän sellaisen kirjan avatessani. [Jos seuraavalla yrityksellä pääsen alkurivejä pidemmälle, niin kirjasta myöhemmin blogissa.]

29.8.

• Perspektiivin laajennusta. Ekaa kertaa Aleksanteri-instituuttiin, jossa luvattu puhua Konstantipoli-panoraamasta Venäjällä 1800-luvulla.
  [Kyseinen panoraama oli esillä Pietarissa 1828-29, jolloin Venäjä kävi sotaa Turkkia vastaan. Alina Novikin esityksestä kävi ilmi, että tämä 60 metrin pituinen maalaus oli sijoitettu erityiseen rakennukseen. Jotta tällainen on saatu taloudellisesti kannattavaksi, vaadittiin suurkaupungin väki. Eli muutamaa vuotta sitten ihmettelemäni Suomeen tuotu kosmorama ei ole ollut panorama vaan blogitekstissäkin arvailemani pömpeli.]

31.8.

• Pauli Jokinen sanoo @kaupunginmuseo sta sen mitä olen jankuttanut avaamisesta asti. Mutta ei huomauta, että edes vaihtuvat näyttelyt eivät ole kertoneet kaupungin vanhemmasta historiasta.
• Timo Suvanto ja valokuvan paikantaminen
• Sulholle lakanat epätavallisesta kankaasta
• Auringon alkuperä ja selityksen lumo
• Paskapuhetta 1500-luvulta
• Finnish silence is a myth
• Propagandan historia [Sami Eerolan kirja-arvio]
• Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria [Sami Eerolan kirja-arvio]
• TUTKIJAN PÄIVÄ kuvin: kairausnäytteitä ja karttajuttuja