maanantai 9. joulukuuta 2013

Mouhijärven pappilassa 1930-luvulla

Terttu Tupalan kirjat Pappilan Penu, Pappilan Marjan joulu, Pappilan Marja ja Vinttikuningas, Pappilan Marja merimaissa, Pappilan Marjan ystävyysliitto ja Tee ruusuista seppele löytyvät kirjastossa lasten kaunokirjallisuuden luokasta. Pääkaupunkiseudun kirjastotietokannassa niissä ei ole kaikissa asiasanana 'historialliset romaanit', mutta saisi kyllä olla. Kirjoissa seurataan yhden tytön elämää muutaman vuoden ajan. (Ensimmäisessä kirjassa riemastuttavasti koiran näkökulmasta.) Viimeisessä kirjassa Marja elää noin 11-vuotiaana vuotta 1937.

Ajan kuva tulee kirjoissa hyvin hienovaraisesti esille. Eli se ei ole päälleliimatun tai ympätyn oloista. Vaan hyvin aidon. Mikä sai minut taas selvittämään kirjoittajan taustaa. Tupala on syntynyt vuonna 1924 Mouhijärvellä, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana. Papin tytär kuten kirjasarjan Marja ja melkein samanikäinen. Vaikuttaisi siis varsin mahdolliselta, että Marjan lapsuuden pappila, josta hypättiin Porin ja Tampereen bussiin oli jokseenkin Mouhijärvellä.

Lisävahvistusta hypoteesiin ja mielikuvaan kirjojen läheisyydestä todellisuudessa tapahtuneeseen tuo Vinttikuningas-kirjan episodi, jossa Marja löytää pappilan vintiltä kirjan, jonka etusivulle on kirjoitettu nimi Johann Fredrik Mellberg.
- Tähän kirjaan on sidottu yhteen vaikka mitä. Arkkiveisuja, sanoi isä ja selasi kirjaa. - Suomen Biblia-Seuran Tilin-teko ... Surullinen Weisu, Nyt tuomituista Siperian ... ja ties mitä muuta.
- Voi, voi, sanoi äiti ja huokasi.
- On se Mellberg kaikkea tehnyt. Sidotuttanut tähän arkkiveisujakin.
- Nahkakansiin, nauroi äiti.
Mouhijärven kirkkoherrana oli vuosina 1854-1872 Karl Gustaf Mellberg... Kyse on siis fiktiosta, joka on lähellä faktaa, mutta ei kuitenkaan sitä. Olisiko samalla tyylillä voinut kirjoittaa kirjat, joissa ei olisi tietoisesti poikettu todellisuudesta? Miten se eroaisi "oikeasta" elämänkerrasta?

Merkittävästi, totesin kun vihdoin sain kirjastosta Tupalan muistelman Oi minne loittonitte päivät : muistelmia elämästä, koulusta, elämänkoulusta. Kirja oli mukavasti kirjoitettu, mutta hyvin perinteinen muistelma. Se vahvisti Marjan tarinan vahvan omaelämäkerrallisuuden. Sekä muistelmaa, että fiktiokirjoja suosittelen lämpimästi kaikille 30-luvun satakuntalaisesta maaseudusta kiinnostuneille. Hyvin todentuntuisia. Saivat kaipaamaan mummoani, joka olisi varmasti mielellään kuunnellut näitä oman ikäluokkansa tarinoita ja olisi saattanut muistaa jotain uutta omasta lapsuudestaan.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Avioliitto-ongelmia Porvoossa

Inrikes tidningar julkaisi 15.3.1799 ilmoituksen, jossa Porvoossa asuva Anna Mattsdotter yrittää selvittää, onko hänen miehensä Daniel Friberg edelleen elossa. Rakuuna Friberg oli yksikkönsä kanssa siirretty vuonna 1792 Tukholmaan, mutta jätti vaimonsa Suomeen. (Hiskistä selviää, että avioliitto oli solmittu Porvoossa 6.5.1792 eli yhteiselo oli jäänyt varsin lyhyeksi.) Vaimolle asti oli tullut tarina, että mies olisi kuollut tukholmalaisessa sairaalassa helmi-maaliskuussa 1794. Kirjeenvaihdolla ei asiaan oltu saatu vahvistusta.
Ilmoituksella sanomalehdessä Posttidningar 25.10.1806 kuulutettiin merimies Carl Johansson Lindbergin asiaa. Hän oli syntynyt Porvoossa ja vuodesta 1800 ollut kauppalaivoilla, jopa ulkomailla asti. Mukaan matkalleen hän oli saanut Porvoosta papintodistuksen 14.8.1803, mutta tämän hän sanoi hukanneensa. Kun täydellistä tietoa esteettömyydestä avioliittoon ei ollut, piti kuuluttaa. Aikanaan asiasta tulee selvää, ainakin Hiskin mukaan Porvoossa menee 5.4.1810 naimisiin "Sjöm.o.Ung.k. Carl Johanss. Lindberg ". Liekö sitten jaksanut sama morsmaikku neljä vuotta odottaa?
Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin Albert Edelfelt maalasi mahdollisesti huolettomampia soutelijoita Porvoon edustalla. Daniel Nyblin otti maalauksista mv-valokuvat.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Naantali 1462, Tallinna 1422

Kaappasin kirjaston kierrätyshyllystä Maijaliisa Dieckmannin kirjan Luostarin Piritta, joka olisi ennemmin tai myöhemmin päätynyt varauslistalleni. Otsikko yhdistettynä alaotsikkoon Nuortenromaani vuoden 1462 Naantalista kertoo sisällöstä olennaisen. Olipa kerran tyttö Naantalin nunnaluostarissa.

Jälleen kerran (ks. aiempi kommenttini) päähenkilö oli nimenomaan kiinnostunut kirjoittamisesta. Samanikäinen sivuhenkilö puolestaan kunnostautui yrttien parissa. Vielä joskus historiallisessa tarinassa päähenkilönä tyttö, joka loistaa käsitöissä tai ruuanlaitossa...

Ennalta-arvattavuudesta huolimatta Dieckmannin tekstiä oli mukava lukea. Luostarin toimintaa esiteltiin melko perusteellisesti, mutta sentään päähenkilön näkökulmasta ja luontevasti. Luostarin ulkopuolella papilla oli jalkavaimo, tanskalaiset hyökkäilivät rannikolla ja kansa pelkäsi noitia. Ei kovin yksityiskohtainen yhteiskuntakuvaus, mutta sopi tarkoitukseensa eikä (kai?) poikkea hirvittävästi tiedetystä.

Huomattavasti monipuolisempaa 1400-luvun kuvausta edusti viimeksi käännetty Indrek Harglan dekkari Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär. Se alkoi (toisin kuin aiemmat?) kolmen sivun esipuheella, joka oli niin täynnä ajan valtapolitiikan kuvausta, että minulta loppui lukuhalut. Jos tarvittavaa taustaa ei pysty ujuttamaan tekstiin, on historiallinen romaani hakoteillä. Varsinaisen fiktion alussakin oli ylenmäärin kuvausta ympäristöstä ja markkinoista. Lukeminen jäi muutamaan kymmeneen sivuun

Onko minussa jotain vikaa kun saan luettua fiktiona vain lasten- ja nuortenkirjoja?

perjantai 6. joulukuuta 2013

Sotaan, sodassa ja sodan jälkeen

Itsenäisyyspäivän hengessä

Talvisota
Välirauha
Jatkosota


Jälleenrakennus
Ja sitten
Kuin myös
Kuvitus luonnollisestikin SA-kuvia.
  • 233: Lotat kuorivat perunoita Heinjoen Sk:n talon nurkalla. Heinjoki 1939.10.01 
  • 37486: Vallatulta alueelta on löytynyt perunamaa. Kurkijoki, JR 57 1941.08.14
  • 48798: Arvo ja Helmi nostavat talon perunan, kun vanhempi väki on ""valtion töissä"". Kemijärvi 1941.09.15 
  • 51688: Ryssäläisiä vankeja perunannosto töissä Tjusterbyn kartanon mailla. Siuntio 1941.09.30 
Alla vielä 160685: Perunan nostoa Rukajärven kylässä. Rukajärven suunta 1944.09.27

torstai 5. joulukuuta 2013

Terveisiä Museomäyrältä

Suomen museot ovat tänä vuonna olleet entistä aktiivisempia kaikilla sosiaalisen median kanavilla. Melko (tarkoituksellisen?) vähäiselle huomiolle on jäänyt joukkoon kesällä saapunut Museomäyrä, joka esittää kommenttejaan sekä FB:ssä että Twitterissä.

Aiheena ovat olleet m.m. Guggenheim sekä kulttuuriperinnön näkyvyys verkossa

23.10.2013: "Mäyrä sai juuri hienosti muotoillun tiedotteen korvanappiinsa: Kansalliskirjastossa on toiminut viikon ajan residenssitaiteilija. Tähän liittyen on myös julkistettu joku finna.fi."
Viimeinen twiitti viittasi Turun museoiden Flickr-avaukseen, jota jo kertaalleen ehdin sohaista. Tuolloin en tiennyt, että kyseessä oli "kokoelmapedagoginen kulttuuripalvelu". Tämä selvisi eilen sähköpostilla saamastani tiedotteesta, jota Museomäyräkin lienee lukenut, ja jonka Tapio Onnela taisi kopioida jokseenkin sellaisenaan Agricolan uutiseksi.

Kuten Museomäyrän twiitti antoi ymmärtää, kuvien digitointi(?), lataus nettiin(?) ja/tai näiden käyttötapojen kehittely ja tiedotus "on saanut Museoiden innovatiivisten hankkeiden tukea Museovirastolta". 

Tiedotteen mukaan "All rights reserved" kuvat on tarkoitettu
erityisesti lapsille ja palvelutaloissa asuville ikäihmisille. Aineistot ovat kuitenkin kiehtovia ikkunoita historiaan ja taiteeseen kaikenikäisille. Kuvia on mahdollista käyttää keskustelunavaajina kouluissa, päiväkodeissa ja palvelutaloissa. Kuvien toivotaan herättävän yleisössä muistoja ja uteliaisuutta. Ohjaajat voivat hyödyntää sisältöjä yksilö- tai ryhmäkeskusteluissa, kuvalukupiireissä, oppitunneilla ja työpajatoiminnassa, joissa kuvia voidaan näyttää esimerkiksi tablettitietokoneen näytöltä tai videotykin kautta projisoituina.
Kunhan muistetaan, että kaikki esittäminen tapahtuu tilaisuuksissa, jotka eivät ole luonteeltaan julkisia. Koululuokkien osalta kyseenalaista.

Tiedotteen mukaan "Samaan sivustoon tullaan myöhemmin liittämään myös "Kurkistuksia valokuvien Turkuun" -kuvakokonaisuus." eli Picasasta kadonneet kuvat tulevat Flickr:iin. Villi veikkaus: varustettuna merkinnällä "All rights reserved".

No, Flickrissä on sentään nämä käyttöehdot näkyvillä. Museomäyrän ekassa lainatussa twittissä viitattiin Forssan museon presenssiin Pinterestissä. Siihen sisältyy kokoelma Kalle Aaltosen maalauksien valokuvia ja jää yleissivistyksen varaan ymmärtää, että näissä on sekä alkuperäisen taiteilijan että valokuvaajan tekijänoikeudet voimassa.

[Lisää surffausta] Ahaa, kokoelmaan Kahleita ja Kaasunaamareita 23.11.2013 on kirjoitettu selvästi "Kuvat on suojattu Creative Commons-lisenssillä CC-BY-NC-ND". Sen kunniaksi alla
"Haikeus. Fiia Salomaa, Riikka Salminen, Elisa Kinnunen, Lotta Sirkesalo, Forssan Keskuskoulu."


Pari sipoolaista

Inrikes tidningar julkaisi 11.7.1791 Sipoossa 6.6. päivätyn uutisen. Talonpojan leski Johanna Johansdotter oli kuollut 105 vuotiaana eli oli syntynyt vuonna 1686, elänyt läpi 1600-luvun lopun nälkävuosien, isonvihan, pikkuvihan ja varmaan monta muutakin ikävää asiaa. Uutisen mukaan hän oli vain kerran naimisissa, sai 8 lasta, joiden kautta 40 lastenlasta ja näiden kautta 39 lapsenlapsen lasta. Viime hetkeen asti Johanna sai nauttia hyvästä terveydestä, näkökyvystä ja kuulosta.

Hiskissä ei ole Sipoosta haudattuja vuodelta 1791, mutta SSHY:n digitoiduista löytyy vaivattomasti oikea sivu. Kuolinsyy vanhuus ja asuinpaikka Box Backas. Rippikirja 1788-1804 on aivan uskomattoman siisti ja Johanna selvästi sivulta Box, Backas yliviivattu. Rippikirja 1778-1788 myös siisti ja Johanna paikallaan. Rippikirjassa 1768-1775 näkyy aviomiehen Anders Johansson kuolema. (Luntattuna netin henkilötaulusta päivämääränä 22.12.1771.) Tätä aikaisemmassa rippikirjassa 1759-1766 taloa Backas ei näy ollenkaan.

SAY:ssa on kooste Sipoon vuosista 1760-1779. Isäntänä Johan Andersson, vuodesta 1766 merkitty Backasiin Anders far ja Johanna hustru. Edellinen (?) osa on 1694-1713 eli pitkän puoleinen hyppy taaksepäin. Mutta siinä Backasiin ilmaantuu 1711 Anders Johansson, eli ei ole mahdotonta, että on sama mies, joka myöhemmin arvioitiin 1692 syntyneeksi. Mutta verkkolähteillä ei näytä saavan aukkoa umpeen.

Sipoossa kuoli, Hiskiin luottaen, 30.10.1796 63-vuotias "Sacell:ska et v. Past:ska g. Christina Tallqvist f. Svahn". Hänen miehensä Johan Tallqvist oli, Ylioppilasmatrikkeliin luottaen, poistunut ajasta iäisyyteen Sipoossa 19.9.1780. Molempien perintö oli siis jaossa, mutta poika Daniel hukassa. Niinpä holhooja kuulutti sanomalehdessä Posttidningar kolmannen kerran yllä olevalla ilmoituksella 9.10.1797.

Papin pojasta oli tullut perämies, urakiertoa tuokin. Pojan syntymä 18.3.1769 löytyy Sipoon kastetuista (Hiski) ja oli hänellä sisaruksiakin: Juliana s. 21.9.1763, Johannes s. 31.12.1766 ja David August s. 1.9.1771. Ylioppilasmatrikkelin lähdeluettelo viittaa siihen, että perhe on jo tutkittu, joten ei tästä aiheesta tänne enempää.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Nuorallatanssijan seurasta

Viime keväänä Sveaborg-projektin blogissa Juha-Matti Granqvist nosti esiin taitelijavierailun Helsinkiin vuonna 1767. Tekstissä mainittu Seuerlingin teatteriseurue oli minulle täysin outo, samoin kuin ajatus Suomeen eksyneestä "kehittyneestä" viihde-elämästä.

Mikä todistaa etten ole vieläkään lukenut Porin historiaa kovin tarkasti läpi. Sen neljännessä osassa todetaan samaisesta seurueesta
Ei tarkoin tiedetä milloin seurue ensi kertaa kunnioitti Poria käynnillään, mutta näyttää varmalta, että se jo ennen vuoden 1801 paloa oli antanut esityksiä kaupungissa. Porvoossa he ovat käyneet jo v. 1768 ja Helsingissä v. 1780. Mahdollisesti Seijerlingin seurue vieraili ainakin v. 1798 tällä paikkakunnalla, koska mainittuna vuonna muuan Rydström-niminen näyttelijä lähetti Porista rahasumman, jonka hän osoitti Tukholman dramaattiselle teatterille. Näytännöt annettiin värjäri Levinin talossa, jossa ennen vuoden 1801 paloa oli koko kaupungin suurin sali. Palon jälkeen kävi kaupungissa taas mainittu seurue, joka vieraili siellä ainakin lopulla vuotta 1804 ja alussa vuotta 1805. Seurue, jota silloin johti tirehtöörinleski Seijerling, antoi tämän käyntinsä. aikana kaikkiaan 36 näytäntöä, ja sanotaan sen kaupungissa asuneen 13 kuukautta yhtä mittaa, mistä syystä käy selville, että kaupunkilaiset kyllä ymmärsivät panna arvoa tälle taidemuodolle.
Tirehtöörinlesken ilmoitus Åbo allmänna tidningissä 7.7.1810 lupasi näytännön Turussa
Seuerling itse oli kuollut vuonna 1795. SBL:n tietojen mukaan hänen vaimonsa muutti tämän jälkeen Suomeen. Axel Nelsonin artikkelin mukaan Suomessa asui myös perheen tytär Charlotte, joka oli sokeutunut nelivuotiaana epäonnistuneen rokotuksen seurauksena. Äitinsä lähetti hänet parantumisen toivossa Tukholmaan, jossa Charlotte aikanaan lauloi itselleen kuningattarelle, ennkuin matkusti takaisin Suomeen 1810. Siellä hän näytteli äitinsä seurueessa.

Äiti joutui vuonna 1811 oikeuden eteen maksamattomien laskujen takia. Tai mahdollisesti velkakirjan, jota karhuttiin julkisesti Åbo Allmänna Tidningissä 23.4.1811.
Pelastus tuli Pietarista. Charlotten harpunsoitosta kuullut keisarinna lahjoitti Charlottelle ja äidilleen eliniäkseen 600 ruplan vuosieläkkeen. Äidin kuolinilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 20.6.1820.
Äitinsä kuoltua Charlotte muutti vuonna 1823 Tukholmaan.

Suomalaisista sanomalehdistä Seuerling-muisteloita löysin vain ruotsinkielisistä. Kuten Björneborgs tidningistä 1.12.1875, jossa jatkui numerosta 92 kirjoitus "Resande teater sällskap på 1700-talet i Sverige och Finland". Nya Pressen 1.11.1893 ja Hufvudstadsbladet 2.11.1893 olivat valmiita väittämään, että Charlotte oli syntynyt vuonna 1782 Turussa. Nelson ei sanonut paikasta mitään ja ehdotti myös vuotta 1784. Ilmeisesti kukaan ei ole löytänyt kastetietoa. Turussa kastettiin 29.1.1780 syntynyt Charlotten sisar Gustava Margaretha.