Mouhijärven pappilassa 1930-luvulla

Terttu Tupalan kirjat Pappilan Penu, Pappilan Marjan joulu, Pappilan Marja ja Vinttikuningas, Pappilan Marja merimaissa, Pappilan Marjan ystävyysliitto ja Tee ruusuista seppele löytyvät kirjastossa lasten kaunokirjallisuuden luokasta. Pääkaupunkiseudun kirjastotietokannassa niissä ei ole kaikissa asiasanana 'historialliset romaanit', mutta saisi kyllä olla. Kirjoissa seurataan yhden tytön elämää muutaman vuoden ajan. (Ensimmäisessä kirjassa riemastuttavasti koiran näkökulmasta.) Viimeisessä kirjassa Marja elää noin 11-vuotiaana vuotta 1937.

Ajan kuva tulee kirjoissa hyvin hienovaraisesti esille. Eli se ei ole päälleliimatun tai ympätyn oloista. Vaan hyvin aidon. Mikä sai minut taas selvittämään kirjoittajan taustaa. Tupala on syntynyt vuonna 1924 Mouhijärvellä, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana. Papin tytär kuten kirjasarjan Marja ja melkein samanikäinen. Vaikuttaisi siis varsin mahdolliselta, että Marjan lapsuuden pappila, josta hypättiin Porin ja Tampereen bussiin oli jokseenkin Mouhijärvellä.

Lisävahvistusta hypoteesiin ja mielikuvaan kirjojen läheisyydestä todellisuudessa tapahtuneeseen tuo Vinttikuningas-kirjan episodi, jossa Marja löytää pappilan vintiltä kirjan, jonka etusivulle on kirjoitettu nimi Johann Fredrik Mellberg.

- Tähän kirjaan on sidottu yhteen vaikka mitä. Arkkiveisuja, sanoi isä ja selasi kirjaa. - Suomen Biblia-Seuran Tilin-teko ... Surullinen Weisu, Nyt tuomituista Siperian ... ja ties mitä muuta.
- Voi, voi, sanoi äiti ja huokasi.
- On se Mellberg kaikkea tehnyt. Sidotuttanut tähän arkkiveisujakin.
- Nahkakansiin, nauroi äiti.

Mouhijärven kirkkoherrana oli vuosina 1854-1872 Karl Gustaf Mellberg... Kyse on siis fiktiosta, joka on lähellä faktaa, mutta ei kuitenkaan sitä. Olisiko samalla tyylillä voinut kirjoittaa kirjat, joissa ei olisi tietoisesti poikettu todellisuudesta? Miten se eroaisi "oikeasta" elämänkerrasta?

Merkittävästi, totesin kun vihdoin sain kirjastosta Tupalan muistelman Oi minne loittonitte päivät : muistelmia elämästä, koulusta, elämänkoulusta. Kirja oli mukavasti kirjoitettu, mutta hyvin perinteinen muistelma. Se vahvisti Marjan tarinan vahvan omaelämäkerrallisuuden. Sekä muistelmaa, että fiktiokirjoja suosittelen lämpimästi kaikille 30-luvun satakuntalaisesta maaseudusta kiinnostuneille. Hyvin todentuntuisia. Saivat kaipaamaan mummoani, joka olisi varmasti mielellään kuunnellut näitä oman ikäluokkansa tarinoita ja olisi saattanut muistaa jotain uutta omasta lapsuudestaan.