torstai 25. elokuuta 2011

Sotaa postiluukustakin

Maanantaina sain sodan historiasta tarpeekseni, lähdin luennolta tauolla pois ja jätin tiistaisen finaalin väliin. Mutta sota ei jättänyt minua rauhaan, sillä alkuviikolla postista haettavaksi pyydetty suurikokoinen kirje paljastui kesällä Arkistolaitoksen visasta voittamakseni isoisäpaketiksi.

Kävin vaarini sodankäynnin mielestäni suhteellisen perusteellisesti läpi toimittaessani hänen muistelmansa kirjaksi Ilmavallaksi ja Ilmavaltana. Mutta ajattelin, että kiva nähdä mitä ammattilaiset saavat aikaan. (Eikä Arkistovisan palkinnoissa ollut mitään sopivaampaakaan. Osallistumisesta kiinnostuneiden sopii poiketa Kansallisarkiston FB-sivulle.)

Kuoresta löytyi paksu pinkka kopioita ja parin sivun kooste. Sodan jälkeiset ylennykset olivat uutta tietoa, sillä en kotiarkistossa ollut törmännyt niistä kertoviin papereihin. Jatkosodan yksiköt oli koosteessa esitetty suuremmalla tarkkuudella kuin mihin olin kiinnittänyt huomiota. Lopuksi oli annettu viitteitä sotapäiväkirjoihin, mutta näistä oli erikseen selittämättömästä syystä myös kopioitu kaksi otetta. Jälkimmäisessä oli kohta, jota olin ollut liian laiska itse hakemaan, vaikka tiesin sen olemassaolosta:

Eli seuraa sivukaupalla vaarini käsialaa, joka pysyi samanlaisena yli 50 vuotta tämän jälkeen.

Muiden kopioiden joukossa oli myös papereita, joita en ollut nähnyt. En tainnut osata kysyä kuin kantakortin perään? Kopioihin ei ollut merkitty mistä arkistoista ne olivat peräisin, mutta kun olin jo heittämässä kirjekuorta pois, löysin sen sisältä saatekirjeen, jossa oli lueteltu käytetyt arkistot.

Minulle uusia asiakirjoja oli Upseerikoulun arvostelukirjan ote, joka ei vaarin osalta ollut kovin kiitettävä. Jopa "sotilaallinen käyttäytymis- ja esiintymiskyky" oli vaan Hyvä. Tätä hän ei olisi halunnut minun näkevän... "Sopivuusarvostelu reservin upseerista" oli päiväämätön, mutta ilmeisesti ajoittuu syksyyn 1960, jolloin vaarin luonnekuva oli yhden mielestä "toimelias, vilkas, omaa hyvän huumoritajun" ja toisen "rauhallinen, pehmeähkö, hieman selittelevä". Totuus katsojan silmässä?

Kyllä tämä kannatti voittaa. Vaikka arkistojen käytäntöjä on viime aikoina ylisuojelusta sukututkijoiden parissa kritisoitu, olemme Suomessa kuitenkin onnekkaassa asemassa sekä sota-arkistojen säilyneisyyden että saatavuuden suhteen. Katsottuani nyt 7 kautta brittien Who do you think you are -ohjelmaa on tullut selväksi, että siellä ensimmäisen maailmansodan palvelutiedot tuhoutuivat toisen maailmansodan pommituksessa. Tuoreimmissa jaksoissa eräs julkkis pääsi katsomaan isoisänsä palvelutietoja Irlannin armeijasta itsenäisyystaistelun ajalta. Päälle spiikattiin, että tämä oli vaatinut erityisluvan. Arkistot suljettu politiikan takia?

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Only in America

Amerikkalaisia tv-sarjoja seuranneet ovat tutustuneet paikalliseen koulunkäyntiin kuuluvaan vuosikirjaan, johon kustakin oppilaasta tulee passikuvan tapainen otos. Harrastusaktiivit pääsevät muihinkin kuviin, joita voi sitten hävetä minuutin tai loppuelämänsä.

Tuskin on tullut 1900-luvun mittaan koulunsa käyneille mieleen, että kyseiset kirjat päätyisivät maailmanlaajuiseen jakeluun, jossa sukunimellä hakien löytää yksittäisenkin ihmisen. Tämä on nyt kuitenkin tilanne, sillä Ancestry.com laajensi 24.8. vuosikirjakokoelmaansa huomattavasti. "Hohenthals in America"-kokoelmani sai komistuksekseen muun muassa oheisen uimarin. Omatuntoani kaivertaa, mutta vain vähän.

Suomessahan tällaista vastaavaa perinnettä ei laajemmalti ole ja korkeakoulujenkin apinakalenterit toivottavasti jääneet arkistoimatta. Voi vaan kuvitella mikä myrsky tämäntapaisesta matrikkelidigitoinnista tällä puolella Atlantia nousisi. Kuvien tekijänoikeudet, tekstien tekijänoikeudet ja sitten vielä henkilötietolaki päälle.

1500-luvun muuttoliikkeistä ja 1700-luvun alkupuolen (?) saunomisesta

Lukiessani keväällä Kaarlo Blomstedtin kirjaa Henrik Klaunpoika Horn - ajankuvaus. I Kustaa Vaasan ja Juhana herttuan palveluksessa. hämmästyin maininnasta 1500-luvun suomalaisesta maastamuutosta ja raportoin näkemyksistäni tänne blogiin. Sama aihe tuli esiin Werner Tawaststjernan 25-vuotisen sodan tutkimuksessa, jossa hän on kirjoittanut
"Yleistä köyhyyttä todistaa muun muassa sekin, että väkeä muutti maasta pois. Vuonna 1580 Suomen maaherra Klaus Aakenpoika ilmoitti kuninkaalle, että paljon ihmisiä, sekä naineita että naimattomia, jätti kotinsa ja kontunsa mennen ulkomaille. Juhani III silloin käski voutien estää tätä siirtolaisuutta, koska, kuten hän sanoi, ei ollut luvallista, että kuka hyvänsä oman mielensä mukaan lähti milloin ja minne hän itse halusi. Erittäin kerrottiin kuninkaalle, että täältä kulki vuosittain paljon palvelusväkeä Saksaan ja muihin maihin paikkoja hakemaan, joten Suomessa oli palvelijoista puute. Tämän johdosta Suomen merikaupunkien voudit vuonna 1583 määrättiin valvomaan, ettei renkejä eikä naispalvelijoita pääsisi ulkomaille menemään. Jos ne eivät tulleet toimeen omassa maassa, niin niiden oli siirryttävä Viroon ja Inkeriin asukkaiksi niille alueille, jotka Ruotsi oli valloittanut."
Lisäksi kyseisen sivun 750 alaviittestä selviää että vuonna 1588 Kymenkartanon läänin entinen vouti Yrjö Matinpoika todisti, että joukko tämän läänin talonpoikia oli köyhyyden tähden ollut pakoitettu jättämään maatilansa ja karkaamaan Liivinmaalle (Viroon).

Eli vaikka geneettinen perintömme eroaa keski-eurooppalaisesta, on sekoitusyrityksiä ollut jo ennen 30-vuotista sotaakin.

Apropoo kansojen sekaantuminen. Google Booksissa törmäsin Royal Societyn julkaisemaan sarjaan The Philosophical Transactions and Collections. Vuodet 1719-33 kattavassa osassa on juttua Norjan suomalaisista, kirjoittaja Peter Kinck, joka muun muassa totesi
As for their Language, (tho' the much greater Part of them both understand and speak the Norwegian Tongue, as well as the Swedish) yet they mostly use their own, which has not the least Affinity or Resemblance of either the other Two. As for Example, where the Swedes and Danes, in numbering tell 1, 2, 3. Een, Toe, Tree, they in theirs tell Yx, Kax, Kolime; and as the first say, for give me Bread, Giv mig brod, they say Alla mina leip, &c. And when we stand and hear them converse together, we are surprized to conceive how they understand each other, since they speak so very low, that we can scarce hear them.
Lisäksi kerrotaan heidän kaskiviljelystään ja saunomisestaan, joka kuullostaa kovin tutulta.
And their Method of Bathing seems so very particular, as would scarce agree with any other Constitution, or meet with Approbation from Physicians. The Method is this: In the Middle of the House (which generally consists of one large Room, built all of whole Timbers laid cross, and notched in at the Ends to let them close, and then caulked with Moss, as the Seams of a Ship are with Okam) they build an Oven with Stone without Mortar, and without a Funnel; the Smoak going out at a Hole in the Roof, which is left open while the Wood is burning in the Oven, but shut close as soon as 'tis all burnt to a bright Coal, which keeps in all the Heat. When the Oven is thus made red hot, they then strip, both Men and Women, without any Reserve, and place themselves on Benches made near the Roof on Purpose: Then cold Water is brought in, which from Time to Time is sprinkled upon the Oven; from whence arises a thick Steam on the Bathers, which makes their Bodies so warm, that they sweat very plentifully. Each Person has a Rod in his Hand, with which they gently beat their whole Bodies; and if they find themselves so hot that they cannot well endure it, they call for cold Water, which they pour over themselves in so dextrous a Manner, that it diffuses its self over their whole Bodies, and so cools them again. Thus when they have bathed sufficiently, they go directly out into the Air, though in the most inclement Season of the Year; and what is more, will roll themselves in the Snow for a good while together, and get no Harm by so doing: And this Method of Bathing they make Use of as their ordinary Cure, when they find any Indisposition of Body upon them.
(Suoraan ja vain ja ainoastaan kyseiseen tekstiin pääsee käsiksi Internet Archiven puolella.)

tiistai 23. elokuuta 2011

Sotaisia uutisia 1600-luvun lopulta

London Gazette on Iso-Britannian virallinen lehti, joka aloitti ilmestymisensä vuonna 1665. Tekstihaun hutien joukosta löysin 1600-luvun puolelta neljä uutista, joissa mainittiin Suomi. Siis se kokonaisuus, jota ei tähän aikaan ollut oikeasti olemassa, kun oli täysin integroitu osa Ruotsia...

Lehdessä 14.9.1676 oli kaksi päivää aikaisemmin Kööpenhaminasta lähetetty tiedote. Sotilaat Suomesta olivat lähestymässä Tanskan rantoja. Käynnissä oli Skoonen sota.

Numeroon 2.11.1676 on onnistuttu painamaan kaksi päivää myöhemmin päivätty tiedote Hampurissa. (Britit vaihtoivat juliaanisesta kalenterista gregoriaaniseen vasta 1752.) Lyypekkiin oli tullut laiva Tukholmasta ja matkustajilta kuultu, että Ruotsin armeijaa oli merkittävästi vahvistettu nostamalla miehiä Suomesta.

Sota jatkui ja Kööpenhaminassa 14.8. päivätty uutissähke painettiin paperille 16.8.1677. Ruotsalaiset odottivat neljän rykmentin verran vahvistuksia Suomesta.

Wikipedian mukaan Skoonen sota loppui vuonna 1679, mutta suurvallaksi noussut Ruotsi ei laskenut valmiuksiaan. Tukholmasta tiedotettiin 13.7. (lehdessä 27.7.1682) laivaston olevan käskystä valmis lähtöön. Kuningaskunnan osina luetellaan Ruotsi, Suomi, Liivinmaa, Pommeri ja Bremen.

Nämä sotaiset uutiset aloittavat uuden viikottaisen sarjan, joka ensi viikosta alkaen tiistai-iltaisin seuraa yleisön pyynnöstä (terveiset Kari Hintsalalle Turkkuseen) suuren Pohjan sodan Lontoossa raportoituja tapahtumia Suomea koskien.

Katsaus käännöskirjallisuuteen

Menneisyyden asiat unohtuvat kovin nopeasti. Mutta mielestäni muistan oikein ja selvästi, että parikymmentä (?) vuotta sitten, kun TV:stä katsoin Oscar-gaalaa eivät ehdokaselokuvat olleet vielä teatterista tuttuja ja olimme tuskin päässeet näkemään edellisenkään vuoden palkittuja. Tuntuu antiikkiselta, kun nykyään ensi-illat ovat lähes tulkoon maailmanlaajuisia.

Elokuvien levitysvauhtia 1900-luvun alkupuolella sivusin, kun esittelin Kokemäen Kinon tarjontaa. Mutta mites oli kirjallisuuden laita 1800-luvulla? Menikö vuosikymmeniä ennen kuin eurooppalaiset menestysromaanit oli saatu käännettyä ja painettua suomeksi?

Kuva oikealla on vuonna 1864 painetusta Frans Hoffmanin kirjasta Hyvä poika ja kelpo sotamies eli Sydän oikeassa paikassa. Tosi tapaus seitsemän-vuotisesta sodasta. Tuotteliaan kirjailijan bibliografiasta alkuteosta on haastavaa hakea, mutta seitsemän vuotisen sodan aikaan kirjaa ei ole kirjoitettu. Hoffman kirjoitti muutakin faktaa historiasta. Englanniksi on käännetty The stiff-necked king, stories from the life of Charles XII of Sweden. Useita suomennoksia on luettavissa Gutenberg-projektin sivuilla.

Norjan suuruuden Bjørnstjerne Bjørnsonin kirjoituksista julkaistiin suomeksi Iloinen poika vuonna 1862 (? En glad Gut 1860) ja Kala-tyttö 1869 (? Fiskerjenten 1868). Jos arvaukseni alkuteoksista pitävät paikkansa, kauaa ei käännösten tekemisessä nyhrätty.

George Eliotin klassikko Silas Marner ilmestyi Wikipedian mukaan vuonna 1861. Siitä painettiin suomennos Helsingissä 1869.

Charles Dickens kirjoitti kertomuksen Mugby Junction Wikipedian mukaan vuonna 1866. Googlen digitoima kappale suomennosta Mugbyn rautatie-haara on painettu 1869! Dickensillä oli varmaankin Suomessa menekkiä ja kannatti kaivella myös vanhempia julkaisuja. Koti-Sirkka ilmestyi vuonna 1870, alkuperäisteos The Cricket on the Heath Wikipedian mukaan jo 1845.

Englanninkielestä tehdyt käännökset eivät kaikki osuneet myöhemmin klassikoiksi noteerattuihin. Vuonna 1870 painettiin Helsingissä suomennos Jessikan äiti, kirjoittajanaan S. Smith. Nimimerkin takaa löytyy Hesba Stretton. Alkuteos oli ilmestynyt lehtikertomuksena vuonna 1866 ja kertoo kodittomasta Jessica-tytöstä, jonka oli hylännyt viktoriaaniseen Lontooseen alkoholisoitunut näyttelijätär-äiti. Pelastus löytyy uskonnosta.

Suomeksi julkaistusta käännöskirjallisuudesta 1800-luvulla varmaan olemassa joku asiallinen tutkimus?

P.S. Reijo Valta kirjoitti jokin aika sitten Guy de Maupassantin tuotannon vastaanotosta Suomessa.

maanantai 22. elokuuta 2011

Elokuvaelämys


Espoo Cinén ohjelmistosta löysin yhden historiallisen filmin, jota "tietenkin" piti rynnätä katsomaan. Sijoittuikin niinkin lähelle kuin ensimmäisen maailmansodan alun baltiansaksalaisten maailmaan.

Kyse oli siis lopun alusta. Romanttisista ja rauhallisista pressikuvista en arvannut etukäteen, että kyse oli väkivallasta ja kuolemasta. Pienessä mittakaavassa, yhdessä pihapiirissä.

Käsikirjoitus perustuu jossain määrin ohjaajan tädin kokemuksiin. Tyylilaji oli kuitenkin unenomainen ja erityisesti mereen rakennettu päärakennus oli erinomainen tapa irroittautua täydellisestä realismista. Vaikka minun piti käydä elokuvan verkkosivuilta tarkistamassa että kyse oli lavasteesta.

Esitys massojen elämästä irrallaan elävästä yläluokasta tuntui tutulta muista yhteyksistä eikä elokuvasta ollut varsinaiseksi historian oppitunniksi. Mutta oli kyllä näkemisen arvoinen, valitettavasti ei vaan taida toista kertaa Suomen valkokankaille heijastua.

P. S. Rakkautta & Anarkiaa -lehti oli Espoossa jaossa ja ensimmäisellä aukeamalla 1500-lukulaisen oloinen mies. Liittyyköhän virolaiseen elokuvaan, jossa ratkotaan 500 vuotta vanhaa murhamysteeriä?

Hämäläinen seminaaripäivä

Hämeen linna Kyläkirjaston kuvalehdestä 2/1887

Lauantaina suuntasin Hämeenlinnaan. Mukana ripaus uteliaisuutta paikallisia keskiaikamarkkinoita kohtaan, mutta ensisijaisena ohjelmana Häme-seminaari, jossa puhuttiin tänä vuonna isovihasta. Viikolla kun ei ollut kuin kaksi sodan historian luentoa, niin piti saada täydennystä. Ei, kun...

Reippaan aloituksen tarjosi Kustaa H. J. Vilkuna, joka persoonallisella tyylillä levitti eteemme isonvihan tapahtumia yleensä ottaen ja erityisesti Hämeessä. Kauheus ei jäänyt epäselväksi ja kidutusmenetelmiä Vilkuna esitteli huomiotaherättävällä innolla. Hyvä kokonaisuus ja vaikka sisäinen sukututkijani on useimmiten seurannut pakoon lähteneitä pappeja ja porvareita Ruotsiin, tosiasiahan on, että neljäsosa esivanhemmistani eli kyseisen ajan läpi Asikkalassa ja Heinolassa. Ja yksi esiäideistäni oli naimisissa Daniel Björklundin kanssa. Mutta mitä vähemmän siitä puhutaan, sitä parempi.

Aino Katermaan esitys oli päivän helmi. Hän esitteli Hämeenlinnan varhaisia karttojen avulla Hämeenlinnan olemusta silloin kun kaupunki oli linnan pohjoispuolella. Katermaan tavoitteena on luoda tonttikartta kaupungille, josta ei ole yhtään täydellistä tonttikarttaa tai -luetteloa. Seurasin ihastuksella jokaista lähdekriittistä kommenttia. Ei ole kartoissa kaikki sitä miltä näyttää, näissä esimerkeissä esimerkiksi tori hyppi hälyttävällä tavalla keskuskadun ympärillä. Täytyy muistaa olla varovaisempi karttoja käyttäessä.

Lounastauolla kävin katselemassa markkinoita. Ostin nokkosletun naisilta, joiden käsitys keskiajasta ulottui kevyesti isovihaan, jopa sen jälkeen kun sanoin sen sijoittuvan 1700-luvulle. Käsitemäärittelykysymys.

Seuraavassa esityksessä Mervi Mattila esitteli hämeenlinnalaisvaimon Beata Jaakontyttären, joka oli esiintynyt kaupunginoikeudessa isovihaa edeltävinä vuosina useammin kuin muut naiset. Oikeusjutuista olisin mielelläni kuullut enemmän. Mattila ei myöskään suostunut ottamaan kantaa niistä paljastuneen naisen persoonallisuuteen. Mutta ilmiselvästi hänellä sellainen oli.

Päivän komea finaali oli tamperelaisten (Tiina Miettinen, Ulla Koskinen ja Jouni Keskinen) esitys Porin jalkaväkirykmentin Everstiluutnantin komppanian ruotusotilaiden liikkeistä ja kohtaloista Pohjan sodan aikana. Trio valoitti matkan varrella myös lähteitä ja niiden yksityiskohtien kertomaa. He olivat seuraneet miehiä yksityiskohtaisesti ja tulevassa Genoksessa ilmestyvä artikkeli on varmasti hyvää luettavaa aiheesta henkilö- tai ylätasolla kiinnostuneelle.