Tilaisuuden avasi Kristiina Korkeakoski-Väisänen. Hän tiivisti käynnissä olevan kenttätutkimuksen murroksen työn ulkoistamiseen, tutkimuslähtöisten kaivausten erittäin heikkoon rahoitustilanteeseen ja keskittymiseen historialliseen aikaan. Esihistorian tutkimuksen mahdollisuus on hänestä jo olemassa olevassa aineistossa, jota voidaan analysoida uusilla menetelmillä ja tutkimuskysymyksillä.
Harrastajatoimijat Korkeakoski-Väisänen näki sekä uhkana että mahdollisuutena. Metallinpaljastamien käytön salliminen ja siihen mediassa kannustaminen on hänestä kestämätön kehityssuunta kulttuuriperinnön säilymisen kannalta. Mutta vapaaehtoiset tekevät arvokasta työtä ja pelkona on heidän intonsa lopahtaminen.
Aki Pihlmanin jäähyväisesitelmä Turun kaupunkiarkeologiasta kokosi sisältöä, joka oli minulle jo toisaalta tuttua. Yleisöstä tuli kysymys tuomiokirkon ajoituksesta: eikö siis 1200-luvulta. Vastaus oli selvä: vasta 1300-luvulla aloitettu rakentaminen.
Tanja Ratilaisen esitys Paraisten kalkkilouhoksista ja -prosessoinnista tarjosi paljon uutta tietoa. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että kalkkia piti louhia ja polttaa. Että sitä myytiin Paraisista 1700-luvulla Viipuriin, Vaasaan, Ouluun ja Tukholmaan asti. Tuotanto oli todennäköisesti kivikirkkojen rakennuksen myötä keskiajalla ja jatkui talonpoikien yritteliäisyytenä 1800-luvun lopulle, jolloin tuonti ja teollisuus teki toiminnan kannattamattomaksi.
Hanna-Maria Pellisen esitys Salon Uskelan autioituneen pappilatontin tutkimuksista oli mielenkiintoinen lukuisilla tavoilla. Ensinnäkin Procopaeus-suvun esi-isäni asioivat tontilla. Toiseksi lukuisat 1600-luvun pappisesi-isäni ovat asuneet jossain muualla vastaavalla paikalla. Ja kolmanneksi opin, että pintapoiminnalla voi tosiaan saada tietoa suomalaisesta kynnetystä pellosta. Pellisen väitöskirjaa odotellen...
Lounastauon jälkeen Ulla Moilanen kertoi Paimion Pyhän Mikaelin kirkon (vihitty 1689) tapulin ja oven välistä paljastuneista haudoista. Luista oli taas selvinnyt paljon terveystietoja. Yhden hautauksen ajoittamiseen oli käytettävissä arkkuruuvi, mutta Moilanen oli kohdannut haasteita yrittäessään selvittää milloin ne otettiin Suomessa käyttöön. Jännää miten arjen tavaroiden tuleminen ja meneminen ei jätä varmoja aikamerkkejä.
Juha Ruohonen kertoi Ravattulan Ristimäen kaivauksista samoilla kalvoilla kuin Helsingissäkin. Uutta oli rahoituksen järjestämiseen juuri perustettu yhdistys Suomen muinaistutkimuksen tuki ry. Se ei voi (ilman keräyslupaa) pyytää lahjoituksia, mutta Ruohonen antoi ymmärtää ja yhdistyksen esitteessä luki, että "tutkimushankkeiden mahdollistamiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia". Kankeampi versio joukkorahoituksesta, mutta sinne päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti