Lapualla Kaaran talossa synnytti talon Susanna-miniä 3.9.1844 tytön, joka sai nimekseen Anna Kaisa. Hänen elämästään kirjoitti H. Ks. Suomen naiseen 10/1913 ja epätavallisuudessaan elämäkerta ansaitsee minusta uudelleenjulkaisun.
Kaisalla on takanaan hyvin vaiherikas elämä. Mutta se ei ole suinkaan valoisa eikä läpeensä kunniakaskaan. Päin vastoin! Moni synkkä muisto on tehnyt hänet sulkeutuneeksi ja katkeraksi. Siksi elääkin hän erakon tavoin yksinäisyydessä, maailman unohtamana ja osaksi paikkakuntalaistensa halveksimana pienessä mökissään. Jo ensi kerran nähdessäni Kaaran Kaisan teki hänen persoonansa minuun syvän vaikutuksen, niin että päätin sopivassa tilaisuudessa koettaa ottaa selkoa hänen elämänvaiheistaan.
Tässä tuonoin lähdinkin muutamain lapualaisten seurassa Kaisaa »haastattelemaan». Jo matkalla sain kuulla Kaisan elämänvaiheista niiltä ajoilta, joista hienotunteisuuden vuoksi ei voi häneltä itseltään kysellä. Ystävällisesti vaikka ihmetellen otti hän meidät vastaan; seuraavat tiedot ovat tämän käyntini tuloksia.
Kaaran Kaisan lapsuudesta ei tiedetä paljon. Itse hän ei tahtonut siitä kertoa. Tuli kasvoihin synkkä, katkera ilme, kun siitä oli puhe; sanoi vaan, että oli siinä huonoa jos hyvääkin, niin huonoa, että sitä ei voi kertoa. Äiti oli hyvin ankara ja kova, isä sensijaan lempeämpi. Pienestä pitäin oli hänellä »halua puukon kanssa häärätä, akkain työt eivät kelvanneet». Äitinsä oli kovin pahastunut tästä. »Naisen pitää tehdä naisten työtä, muulla ei voi itseään elättää», oli hänellä tapana sanoa.
Isänsä oli »pelimanni», soitti viulua. Kaisalla lienee myöskin ollut musikaalisia taipumuksia, sillä isän viulua koettamaan hänen mielensä paloi. Sitä hän ei kumminkaan tohtinut tehdä muiden ohessa sisällä, vaan milloin tyttö oli yksin tuvassa, kävi hän kojeeseen käsiksi ja pian oppikin saamaan siitä säveliä. Miten tarkasti hän sitä tutki, voimme päättää siitä, että hän 15 vuotiaana ryhtyi itse veistämään viulua. Epäonnistunut se oli hänen mielestään, mutta sai hän sen kumminkin myydyksi 3:lla markalla. Sen jälkeen on hän tehnyt ja myynyt 12 viulua. Korkein maksu, mitä hän on niistä saanut on 12 mk.
Katovuosina hänen isänsä möi kotitalonsa, ei voinut sitä enää pitää. Sitten seuraa synkin aikakausi Kaisan elämässä: rikoksia ja niiden seurauksena rangaistusta. Kaaralaiset, Kaisan omaiset, olivat pahamaineista väkeä. Muiden sentapaisten ihmisten kanssa harjoittivat he varkautta ja rosvoutta. Etupäässä varastivat he laitumilta eläimiä, lehmiä ja lampaita, teurastivat ja söivät sekä luonnollisestikin möivät niiden lihaa. Hevosvarkauksissa he myöskin liikkuivat. Kerrotaan, että Kaisa ei ollut suorastaan varastanut, mutta ollut juonessa mukana varkaita avustamassa. Muiden mukana hän myöskin sai kärsiä rangaistuksen: vankeutta, vieläpä sen ajan raa'an tavan mukaan raippojakin.
Vankeudessa ollessa syntyi Kaisalle poika. Siellä hän myös tutustui erääseen lapualaiseen Matti Reisbakkaan, joka kärsi murhasta rangaistusta. Tämän kanssa hän myöhemmin meni naimisiin. Mies oli puuseppä ja hänestä sanotaan, että hän oli perin rehellinen ja kunnollinen, vaikka hän äkkipikaisuudessaan oli tappelussa surmannut miehen ja joutui siitä vankeuteen.
Kun Kaisa pääsi vankilasta, alotti hän elämänsä uudelleen ryhtyen rehellisellä työllä elättämään itseänsä ja pientä poikaansa. Ei hän ensinkään enää liittynyt siihen rosvojoukkoon, johon hän omaistensa kanssa ennen oli kuulunut. Ammatikseen valitsi hän suutarintyön; mutta sen ohella teki hän puusepän työtäkin, etenkin sitten kun oli mennyt naimisiin useita vuosia myöhemmin vankilasta vapaaksi päässeen Matti Reisbakan kanssa. Mutta tämä avioliitto ei tullut pitkäaikaiseksi miehen kuoleman tähden, ja Kaisa oli taas yksin taistelemassa leipänsä puolesta. Yksi hänen veljistään oli rakentanut pienen mökin itselleen likellä entistä kotitaloa, mutta hän muutti Amerikaan ja möi lähtiessään mökkinsä Kaisalle. Tämä oli silloin hyvin alkuperäisessä kunnossa, »ikkunoita ja paljo muutakin siitä puuttui». Kaisa laittoi kuntoon kaikki ja siitä hänelle jäi velkaa 100 mk:kaa, jonka hän on sittemmin ansiollaan maksanut.
Tämä mökki on aukealla paikalla Lapuan ja Nurmon välisen maantien varrella. Ei ainoakaan pensas kaunista kotipihaa. Tässä mökissä alotti Kaisa varsinaisen ammattinsa. Ensin hän alkoi tehdä lastenvaunuja, n. k. »vankkureita». Puutyöt teki hän kaikki kotonaan, mutta sepän työt, mitä missä tarvittiin, erään läheisyydessä asuvan torpparin pajassa, ensiksi torpparin johdolla, mutta pian aivan omin päin. Lastenvaunuista sai hän 12 mk:kaa kappaleelta. Niitä hän arveli tehneensä noin 50 kappaletta. Toalettipeilejä hän myöskin tähän aikaan valmisteli. Ne ovat oikein hyvin tehtyjä. Säätyläisetkin Kaisan peilejä ostivat. Olen ollut tilaisuudessa näkemään yhden niistä eräässä perheessä Lapualla, eikä siitä ollenkaan voinut päättää, että se olisi ollut tottumattoman työtä.
Vähitellen tulivat kuitenkin nykyaikaiset tehtaissa valmistetut lastenvaunut maaseudullakin käytäntöön. Kaisan vankkurit eivät enää käyneet kaupan ja hän oli pakoitettu valitsemaan jonkin uuden alan. Nyt hän valmistaa käsikärryjä, ja on niitä tehnyt tähän mennen 14 vuotta. Tällöin tuli oman pajan tarve entistä kipeämmäksi ja sitä ryhtyi Kaisa puuhaamaan. Aivan yksin, ilman minkäänlaista apua hän sen teki. Alkuperäinen se kyllä on, mutta vastaa täydellisesti tarkoitustaan. Seinät ovat suurista, hyvin tiiviisti päälletysten ladotuista turpeista ja katto laudoista. Myöskin palkeet on hän itse valmistanut; ainoastaan alasin on toisen sepän takoma. Kun hän noita raskaita turpeita nosteli ja asetteli paikoilleen, sai hän ruumiiseensa vammoja, jotka häntä elinaikansa vaivaavat.
Paikkakuntalaiset ostivat halukkaasti Kaisan kärryjä; mutta hänen ostajapiirinsä oli liika pieni. Siksi päätti Kaisa viedä tuotteitaan maailman markkinoille lähtien kärryineen Pietarsaareen. Siellä saikin hän ne kaikki myydyiksi. Hänen tuotteensa tulivat nyt tunnetuiksi ja pari rautatieläistä tarjoutui hänen asiamiehekseen. Heidän välityksellään myydään nyt Kaisan käsikärryjä Pohjoisessa päin Ylivieskassa, Kokkolassa ja Pietarsaaressa, sekä myöskin etelä-Suomessa, Helsingissä asti.
Kaisa ei muista kuinka monet kärryt hän on valmistanut, mutta arvelee niiden luvun nousevan ainakin 150:een.
Nämä kärryt ovat erinomaisen siroja ja keveitä ja oikein hyvästi tehtyjä kaikin puolin. Aivan yksin Kaisa niitä valmistaa, tehden sekä puu- että sepäntyöt. Hänelle ehdotettiin, että hän teettäisi kärryjenlavat jollakin puusepällä, mutta Kaisa sanoo, etteivät ne sitten tahdo hänen ostajilleen kelvata. He eivät saa lavoja niin keveiksi, kuin Kaisa itse. Kärryistä saa hän 20 mk:kaa kappaleelta. Kysyin mitä hänelle jää työpalkaksi, mutta sitä ei hän voinut sanoa, ei ole koskaan tullut laskeneeksi. Kertoi vaan, että kun talvi on loppunut, silloin ovat hänen kesäiset ansionsakin lopussa. Usein häneltä puuttuu keväisin rahaa työtarpeisiin. Mutta suurella kiitollisuudella kertoi Kaisa menevänsä silloin kauppias Hautasen puheille ja häneltä aina saavansa laskulla työtarpeensa. Kauppias Hautanen puolestaan antoi Kaisasta sen arvolauseen, että hän on perin rehellinen. Aina hän maksaa pennilleen sen, mitä hän on velaksi ottanut, eikä ole koskaan koettanut missään pettää.
Suuria eivät Kaisan raha-ansiot ole olleet. Mutta hän on kumminkin voinut itseään ja poikaansa kunnollisesti elättää. On hänelle joskus jäänyt vähän säästöäkin, koska on saanut edelläkerrotun rakennusvelkansa maksetuksi. — Neljä vuotta sitten sai Kaisa »häivää» toiseen silmäänsä. Silloin oli hänellä koossa 30 mk:kaa. Näillä rahoilla lähti hän Vaasaan silmälääkärin luo. Kymmeneen markkaan oli noussut kyyti ja muut menot. Siis piti silmä parantaa 20:llä markalla. Lääkäri leikkasi silmää ja siitä olikin apua. Kaisa sai osaksi näkönsä takaisin. Kun lääkäri tahtoi leikata silmää toisenkin kerran ja sanoi, että se silloin paranee täydellisesti, esteli Kaisa; hän arveli, että 20 mk. ei riitä kahteen leikkaukseen. »Rahasta ei ole kysymystä» oli hyväntahtoinen lääkäri vastannut, mutta Kaisa sen ymmärsi niin, että tohtori hakee palkkionsa kunnalta, ja se kävi Kaisan kunnialle. Salaa hän lähti Vaasasta, ja niin jäi toinen silmä puolisokeaksi. Tämä on tietysti hänelle suureksi haitaksi työssään.
Yhden ainoan kerran on Kaisa astunut julkisuuteen. Lapuan maanviljelysnäyttelyssä 1898 oli hänellä kärryjä näytteillä. Siinä tilaisuudessa piti maanvilj.-seuran puh.-joht. Maanviljelysneuvos Björkenheim Kaisan teollisuustuotteista puheenkin, kiittäen tätä toimeliasta naista.
Kaisan elämän vaatimukset ovat hyvin pienet. Sen voi helposti huomata, kun käy hänen luonaan. Tuvassa todellakaan ei ole minkäänlaisia ylellisyystavaroita. Pöytää ei siellä ollenkaan näkynyt. Höyläpenkki saa nähtävästi tehdä sen palveluksen. Yksi ainoa tuoli oli tuvassa; se olikin työtuoli, pyöreä, lammasnahalla päällystetty. Tämä ynnä sänky olivat Kaisan ainoat huonekalut. Työkaluja sen sijaan on paljon ja monenmoisia. Niitä käyttäessä ovat Kaisan kädet muodostuneet miehen käden suuruisiksi.
Pojastaan ei Kaisalla ole iloa, sillä hän on juoppo. Useita vuosia on hän oleskellut työansiolla Ruotsin puolella.
Luulisi, että nainen, joka on saanut näin paljon kovaa kokea, olisi kokonaan paatunut ja tylsistynyt. Mutta olin huomaavinani, että syvältä Kaisan sydämestä vielä löytää kieliä, jotka soivat puhtaasti ja kauniisti.
Pitkän elämänsä aikana on hänen osakseen tullut paljon tylyyttä, kovuutta ja raakuutta, mutta perin vähän hellyyttä. Lapsuudenaika, tuo ihmiselämän ihanin ikäkausi, on ollut sellainen, että sen synkät varjot ulottuvat hänen elämänsä iltaan saakka, niin että hän sitä muistellessa häveten loi katseensa maahan. Merkittynä, häväistynä on hän palannut vankilasta; ja kuitenkin on hän kaikesta huolimatta jaksanut alennustilastaan kohota rehelliseksi, ahkeraksi naiseksi, joka tarmokkaalla työllään vielä vanhoilla päivilläänkin itseään elättää, milloinkaan turvautumatta kunnan tai hyvien ihmisten apuun.
Täytyy ihmetellen kysyä: mitä Kaisasta olisikaan voinut tulla, jos hän olisi elänyt toisissa olosuhteissa. Jos hän olisi kasvanut hyvässä kodissa sekä saanut lahjainsa mukaista kasvatusta ja opetusta, olisi hänestä varmaankin tullut jalo ja alallaan harvinaisen kyvykäs nainen.
Kuva: Joulu-rauha 1911
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti