Suotakoon minulle siis totuudella kertoa onnettomasta talvesta vuosina 1832-1833. Pohjoispuolilla Oulun lääniä oli, parempinakin vuosina, petäjäisseka- eli niin kutsuttu survoleipä, jossa oli vähä eloa, syötävänä. Matkustaessani tätä lääniä kuin myös Lapinmaata, tulin näkemään ja muistamaan petäjästä, ruumenista ja olista tehtyä ruokaa. Kun siihen sekoitetaan elojauhoja, on se kyllä vähä parempaa, mutta aivan ilman on se kovin viheliäistä ja maistuu pahalta.
Monta kertaa tulivat vedet silmiini, nähdessäni sellaista sekoitusta, pantuna taikinana tuohi-ropeisiin ja sitte paistettuna uunissa, jolla sitte väki ravitsi itseään ja niitä usein alaistomia, nälkäisiä lapsiaan. Lääkärein avattua kuolleitten ruumiita havaittiin tämmöinen ruoka jääneen sulamattomaksi vatsaan, josta nähtävästi seurasi tauti ja kuolema. Niin todistivat lääkärit ja itsekin näin käyneenkin mainittuina talvina, kun se vahingollinen ja huono ruoka jo syksyllä oli näännyttänyt voimat.
Nälkä eneni, väki alkoi sairastua, ensin vähemmin, sitte joukottain. Koko taloin väet sairastuivat, aivan niinkin tyyni, että monessa paikassa ei ollut tervettä ihmistä, joka olisi voinut hoitaa muita, ja nekin sisällä olevat eläimet kuolivat hoitamattomuuteen.
Enimmästi kärsivät pitäjät olivat Kajaanin kihlakunnassa ja Arkangelin rajalla olevat paikkakunnat kuin myös Sotkamon pitäjäs. Alamaisesta esittelemisestä esivallalle pidettiin kaikellaista mahdollisinta tointa; jyviä, jauhoja, kryyniä laitettiin kiireimmästi, leipiä leivottiin, keittoruokaa toimitettiin, sairashuoneita valmistettiin, lääkäreitä ja sairasten hoitajia otettiin, kaikkia valtakunnan kustannuksella, ei säästetty vaivoja eikä varoja.
Itse matkustin monta kertaa näille paikoille, tutakseni tätä tilaa, ja kuletin muassani kruunun palvelijoita ja lääkäriä kuin myös lääkeitä, joita ilman maksotta annettiin. Usein tunkeusimme moniin onnettomiin majoihin, joissa usein koko perhekunta makasi ympäriinsä lattialla ja penkeillä pahassa hajussa ja nälässä.
Läänin lääkäri sairastui itse ja kuoli, nimismies Sotkamossa samoin; uusi lääkäri tuli, sairastui ja oli kuolemaisillaan. Nyt tuli aivan vaikiaksi saada sairashoitajia, kun jokainen sellainen luultiin tulevan kuoleman omaksi. Eräs jalomielinen koulunopettaja Kajaanissa, joka oli vähä opetellut lääke-oppia, tarjousi hoitoa pitämään sairashuonenissa. Itse olin vähällä tulla kuoleman uhriksi, kuolema oli likellä, josta ainoasti Jumala ja kaksi oppinutta lääkäriä Oulussa pelastivat minun.
Tauti oli muuttunut kuolettavaksi kulkutaudiksi, ja väkeä kuoli niin paljo, että 60, 70, 80, aina 90 ruumista tuotiin joka sunnuntai haudattaa Sotkamon kirkolle. Viimein oli mahdotoin ennättää saada oikeita ruumis-arkkuja, vaan ruumiita koottiin läjihin juuri kuin sotatanterella, ja pantiin suuriin lootihin. Pitäjän 8,000:sta asukkaasta vietiin, jos en väärin muistane, aivan lyhyen ajan sisällä 2000 eli 2500 kirkkomaahan.
Vieläkin kerran : avun pitää tulla ajallaan, jos uusia sellaisia onnettomuuksia tahdotaan karttaa,
Teksti Oulun Wiikko-Sanomia 21.2.1857, johon se oli suomennettu "Helsingin Sanomista"
Kuva Maatalous 7/1928
Kuva Maatalous 7/1928
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti