Suomalaiset kansana 10000 vuotta?

Väsyneenä tekee idioottimaisuuksia. Istuin perjantai-iltana junassa, enkä jaksanut kuin selata sosiaalista mediaa. Facebookissa kiinnitti huomioni Hesarin NYT:n päivitys, joka alkoi "Suomalaiset ovat olleet kansana olemassa useimpien arvioiden mukaan yli 10000 vuotta",

ja turhan vähän aikaa mietittyäni liimasin sen Twitteriin saatteella "Minkä h*lvetin arvioiden mukaan ja mistä suomalaisista siinä tapauksessa puhutaan?" Suurin osa twiitin lukijoista onneksi ymmärsi sen tarkoittamallani tavalla ja kommentoivat "Kuka tuon 10000 v on keksinyt. Ihan tuubaa.", "No ei todellakaan ole, uskomatonta höperehtimistä", "Mitä ihmettä? Idea kansoista syntyi vasta parisataa vuotta sitten."

Nytin päivittäjä oli tietenkin/oletettavasti ajatellut nyky-Suomen varhaisinta tunnettua asutusta jääkauden jälkeen. Sen ajoituksesta ei ole suurempaa kiistaa, mutta en todellakaan muista, että näitä pieniä ryhmiä olisi joku kutsunut Suomen kansaksi. Me tiedämme, että he eivät puhuneet suomensukuisia kieliä ja geneettisestä perimästään on tuskin joukossamme jälkiä ja ainakaan niitä ei voida todentaa. Jos heillä itsellään oli paikkaan sidottu identiteetti, se tuskin kohdistui Suomeen sellaisena kokonaisuutena kuin me sitä ajattelemme.

Esihistorian jatkuessa nyky-Suomen alueella kulttuureja ja kulttuurirajoja tuli ja meni. Yhtenäisempää kulttuuria syntyi (ehkä) saamen ja suomen kielen puhujien muuton jälkeen sekä viimeistään kristinuskon ja ruotsalaisen hallinnon tullessa. Jälkimmäiseen tosin tietenkin liittyi merkittävä muuttoaalto, joka toi toisen kielen ja kulttuuriperinnön rannikollemme. Mutta kuinka kaukana rannikosta tuolloin olisi käytetty monikollista omistusmuotoa?

Valitettavasti emme tiedä esihistoriallisten yhteisöjen identiteeteistä yhtään mitään. Twitter-ketjuun ilmaantui kommentti "Roomalainen Tacitus mainitsi suomalaiset kirjoituksissaan. Siitä voi ottaa heti pohjaksi 2000 vuotta kättelyssä." Hyväksyisikö kirjoittaja otsaansa nytkin tuhansien kilometrien päästä hatarin tiedoin annetun leiman? Käydäänkö haastattelemassa vaikka patagonialaisia lapsia siitä, kuka on suomalainen?

Oman tämänhetkisen käsitykseni mukaan jonkinlainen suomalainen identiteetti on voinut syntyä aikaisintaan kun porukka on tarpeeksi monta kertaa kuullut hallintomiesten vetoavan Ruotsin ja Suomen kuninkaaseen tai vastaaviin ilmaisuihin. Se, oliko kansallista identiteettiä ennen 1800-lukua on varsin railakkaan (suhteessa muuhun historiantutkimuksen keskusteluun) väittelyn aihe, joka herättää siis tunteita muuallakin kuin Twitterissä. Miten erotetaan fiilikset ja yleinen kotiinpäinveto? Ja onko kumpikaan olennainen kansallisuuden tuntomerkki?

Aihetta liipaten viikonlopun aineistoläpikäynnistä Turusta 2.2.1749 Posttidningariin lähetetyn prinssin syntymäpäiväjuhlinnan kuvauksen loppu.

Juhlan aihe oli valtakunnallinen, mutta puheena kustaviaanisen kuningasperheen erityinen merkitys Suomelle. Hämäläisen (osakunnan jäsenen) Molleruksen mielestä oli olemassa suomalaisia, joilla oli yhteisiä tunteita, sillä juhlarunonsa painettiin otsikolla Suomalaisten riemu runo hänen cuningallisen corkeudens sen suuri sucuisen ja suuri waldian herran ja ruhtinan Carlen, corkian syndymän ylitze, joca tapahdui sinä 26 päiwänä syys cuusa, wuonna 1748. Edestuotu Turun yli coulusa sinä 30 päiwänä tammi cuusa 1749 Carle Friedrichi Molleruxelda hämäläiseldä.

Kunhan opintoni "yli koulussa" etenevät, niin ehkä tulen tästäkin asiasta viisaammaksi.