Onko kukaan teistä kuullut puhuttavan Drifva neidistä?

Siihen aikaan, josta nyt ryhdyn kertomaan, Drifva oli jo kahdeksannellatoista. Hän oli pitkä, solakka ja miellyttävä tyttö, mutta enemmän nuoren oravan kuin siveän pappilan hyvin kasvatetun tyttären tapainen. [...] Kun vuositaulukot oli kirjoitettava, nähtiin Drifvan istuvan viikkokausia kirjoituspöydän ääressä kuin kiinni naulattuna, mutta muina aikoina, kun häntä vähemmin kaivattiin, täytyi häntä etsiä metsistä tai veneestään koskien seutuvilta. Jos oli kiivettävä korkeille vuorille tai laskettava suksilla peloittavan pahoista äkkijyrkän teistä, ei ollut hänen vertaistaan. 

Jos oli hillittävä hurjistunut hevonen tai ammuttava luotipyssyllä pyy puun oksalta, niin ei siinäkään ollut häntä taitavampaa. Mutta jos oli kuljettava kaksi penikulmaa vuorten ja soitten yli viemään lääkkeitä jollekin sairaalle tai vedettävä talvipakkasessa jalasta sukat jollekin paleltuvalle raukalle annettavaksi, minkä vuoksi sitten täytyi astua paljain kengin kotiin, niin ei kukaan siihenkään ollut ilomielin valmiimpi kuin Drifva.

Näin kirjoittaa Zachris Topelius (Ilmari Jäämaan suomennoksena) Talvi-iltain tarinoissa Drifva-neidistä, jonka kertojaminä sanoo tunteneensa Oulussa. Kertomuksen yksityiskohdat eivät salli todenmukaisuuden arviointia sellaisenaan, mutta Emil Nervander oli varma, että Topeliuksen Drifva-neidin esikuva oli Muhoksen kirkkoherran tytär Karin Frosterus. Tämän tiedon hän esitti kirjoituksessaan Historietter IV lehdessä Hemma och ute 1/1912.

Karin - viralliselta nimeltään Maria Katarina - oli vanhempiensa Karl Jacob Frosteruksen ja Maria Kristina Carpin esikoinen syntyessään vuonna 1811. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa ei ole mitään merkkiä isän sotilasurasta, josta Topelius kirjoittaa pitkähkön pätkän. Topelius myös jättää päähenkilönsä varhain äidittömäksi, mikä ei myöskään pidä paikkaansa Karin Frosteruksen osalta. Mutta ehkä luonnekuvaus sentään.

Nervander jakoi kirjoituksessaan kaksi anekdoottia. Ensimmäisessä Karin oli vieraita huvittaakseen pukeutunut vanhaksi naiseksi, joka halusi muistuttaa Karinin isää tämän vanhoista rakkausjutuista Turussa. Tarinoissa oli ilmeisesti sen verran perää, että isä yritti kuiskauksin saada tytärtä kuriin, mutta tämä ei luopunut roolistaan.

Toisen anekdootin mukaan eräs keuhkotautiin kuolemassa ollut nuori mies oli tunnustanut Karinille rakkauttaan. Perheen kauhuksi Karin myöntyi kosintaan, vaikka ei ollut itse ollenkaan rakastunut. Hän selitti halunneensa tarjota miehelle mahdollisimman onnellisen elämän lopun.

Karinin oman elämän onnellinen vaihe alkoi, kun hän 29-vuotiaana meni naimisiin Johan Fredrik Töhlbergin kanssa. Nervander tuntee heille vain yhden tyttären, eli tässä vaiheessa Topeliuksen kertomus, jossa lapsia on kuusi, on lähempänä totuutta. Ylioppilasmatrikkelien ja verkon sukutaulun perusteella parille syntyi 15.6.1841 Johan, 6.9.1842 kaksoset Fredric & Carolus, 14.8.1844 Edla, 7.2.1847 Fredrik, 5.3.1849 Gustaf ja 19.1.1855 Karin.

Hän avasi hiljaa lastenkamarin oven. Siellä neljä nuorinta nukkui kukoistavina, punaposkisina kuin kypsät mansikat. Joku oli pistänyt jalkansa esiin peitteen alta, toinen oli jo ehtinyt kääntää pikku olemuksensa niin, että pää oli siellä, missä jalkojen piti oikeastaan olla. Äiti asetteli kevein ja hellin käsin kaiken kuntoon — sama äiti, jonka olin nähnyt ottavan vauhkoa hevosta kiinni suitsista.
— Missä vanhimmat poikasi nukkuvat?
— Salissa tavallisesti, mutta milloin meillä on vieraita iltaisin, on heistä erittäin hauskaa päästä heinäylisille.

Aviomiehensä kuoltua elokuussa 1857 ei Karin, Nervanderin mukaan, ollut enää koskaan entisensä. Hän kuoli 54-vuotiaana helmikuussa 1866.

Kuva: Jouluksi 1909