Rahaa, erityisesti penninkejä, edusti Frida Ehrnstenin esitys, joka oli makupala seuraavana päivänä hyväksytystä väitöskirjastaan Pengar för gemene man? Det medeltida myntbruket i Finland. Avoimen yliopiston opinnoissa minulla ollut tilaisuus kuulla pari Ehrnstenin luentoa ja ilmeisesti oppi oli mennyt sen verran perille, että suurin osa kuullosti tutulta. Hätkähdyttävin oli aloitus, jossa arkeologisten löytöjen kontekstoimiseksi Ehrnsten mainitsi vuoden 1521 tileissä (muistaakseni Hämeen linnassa) Tukholmaan kuljetusta odottaneet rahat. Arkussa, lippaassa ja tinakannuissa! Siis oikeasti oli arkkuja täynnä kolikoita!
Riikka Alvik irrotti meidät keskiajasta, mutta puhui historiallisen ajan arkeologiasta kertomalla väitöskirjatutkimuksestaan 1700-luvun hylkyjen tavaroiden parissa. Osa kulutustavarasta, joka maissa katosi arkeologista jäännettä jättämättä on säilynyt Itämeressä vähintäänkin säilytysastian muodossa. Sekä maista että hylyistä löytyy liitupiippuja, jotka ovat puolestaan esimerkki kulutustavarasta, jota ei Juutinrauman tullissa listattu.
Erot asiakirjalähteiden ja arkeologian välillä olivat vahvasti mukana myös Hanna Kivikeron tutkimuksessa, jossa hän tarkastelee eläinesiintymiä Raaseporissa ja Kastelholmassa. Vaikka linnat sisämaassa kasvaneen silmin ovat samantapaisessa ympäristössä, Kivikeron mukaan eläinten käytössä oli merkittäviä eroja. Ja eroja oli (tietenkin) myös siinä mikä näkyy tileissä ja mikä luissa. Luista on tulkittavissa tarkka laji, kun tileissä lukee vain vesilintu tai lintu. Kalojen luut säilyvät heikommin ja vain tileistä selviää kalojen alkuperä. Jollain tarkkuudella. Kastelholmaan tuotiin lohta "Porista", mutta kalat taitavat kyllä olla ylempää Kokemäenjoesta. Esimerkiksi Kokemäeltä.
Kun eilen tuli kuulutettua avoimempaa arviointia, niin lienee sanottava suoraan, että Jenni Lareksen esityksestä Olut ja paloviina uuden ajan alun maaseudulla en saanut mitään erityisempää irti. Tämän tekstin lopussa on linkit kahteen blogiin, joissa sisällöstä muiden kuulemaa.
Ilkka Leskelä tarjosi uuden näkökulman Turun porvariselämään Danzigissa 1460-70 -luvuilta säilyneistä paaluluetteloista. Listossa on harmittava ajallinen aukko, mutta Leskelä oli saanut huomattavan paljon irti. Liikennettä Turun ja Danzigin (nyk. Gdansk) välillä oli samassa mittakaavassa kuin Tukholmasta ja Tallinnasta. Erityistä huomiota Leskelä oli kiinnittänyt Skalm suku- tai lisänimeä käyttäneisiin, sillä nämä olivat käytännössä ainoita, jotka ovat tunnistettavissa. Vastaava tuurihan kävi minula Olof Ångermanin kanssa, kun moni muu vouti patronyymeineen olisi ollut lähteistä mahdoton tunnistaa.
Muistiinpanoissani lukee "Pärkele tämä olisi ollut porvari+rälssi -keissi", sillä Leskelä mainitsi yhden Turun porvarina olleen Skalmin hankkineen rälssioikeuden maaomaisuudelleen Paraisissa. Vuosi sitten kurssiesseetä kirjoittaessani tuskailin vastaavan tyypin kanssa kun myöhempien aikojen sääntöihin tottuneena oli vaikea ymmärtää yhdistelmää. (Kyseisestä esseestä sain nelosen ja kommentin, että tekstin pointti oli hukassa, joten siksi en ole sitä blogiin kopsannut. Mutta ehkä joku päivä kun aiheet loppuvat.)
Kurkkasin DF:ään, jossa Danzigin raadilta kaksi kirjettä vuodelta 1491 ja kaksi vuodelta 1494. Onko raadin oma arkistoa tallella? Onko sitä käyty läpi? Kuuluisiko paalurahaluettelo DF:ään? Olen istunut ties kuinka monta tuntia DF-esittelyissä ja perusteet ovat edelleen hukassa.
Päivän lopetti keskiajan elävöittämisryhmä Iloinen Joutsen, joka oli tauoilla jo "esiintynyt". (Tarkistin, että kuvaaminen ja kuvien jakaminen oli OK.) Tämä on juuri se porukka, jota olen vuosien varrella eniten ihaillut. He suhtautuvat tietoon ja tutkimukseen innolla ja intensiteetillä ja ovat eliitin ja/tai sotaväen sijaan valinneet identiteetiksi käsityöläisyyden. Esityksessään he määrittelivät oman harrastustyylinsä "lähteisiin perustuvaksi historian elävöitykseksi".
Lukuisten ammattiarkeologien edessä he profiloivat itsensä tiukasti tieteen hyödyntäjiksi eivätkä sen tekijöiksi. Mutta katsoivat olevansa hyödyllisiä ammattilaisile kertomalla kokeiluista saadusta kokemuksesta, tekemällä museoissa yleisötyötä ja niiden käyttöön esinekopioita. Yleisölle he tarjoavat tarkempaa historiakuvaa ja jakavat tieteellistä tietoa. Merkittävä kontribuutio koruttomasti listattuna.
P. S. Paikalla oli myös Kari Hintsala, joka kirjoitti blogitekstinsä heti. Eilen ilmestyi Tia Niemelän katsaus Glossan blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti