Lähtökohtaisesti on hieno ja ihana asia, kun sunnuntaiaamuna tekee seuraavalle päivälle kirjastoon työlistaa ja huomaa Finnasta, että kaivattu kirja onkin digitoitu ja oitis tarkastettavissa.
Mutta. Oli silkkaa sattumaa (tai minulle näkymättömän ja tuntemattoman algoritmin tulosta), että hakutuloksieni päällimmäisenä oli tietue
Kansallisarkiston Erkki-tietokannasta ja avasin sen eteenpäin jatkamisen sijaan.
Miksi ja missä vaiheessa tietueeseen oli liitetty linkki digitoituun julkaisuun on käyttäjänäkökulmasta mysteeri. Digitoitu kappale on Kansalliskirjaston hallinnoimassa Doria-julkaisuarkistossa
SKS:n osion alla
Suomen Historiallisen Seuran julkaisuissa. En enää muista minkä tahon/tahojen toimesta niitä melko äskettäin digitoitiin, mutta Kansallisarkistolla tuskin oli osuutta asiaan.
Finnalle ominaiseen tapaan yhdestä ja samasta kirjasta on useita erillisiä tietueita, joihin löytyy linkkejä esimerkiksi oikeasta alakulmasta. Jos olisin turkulainen ja olisin rajannut hakuni
paikallisen yliopiston kirjaston tietokantaan, digitoidun version olemassaolo olisi todennäköisesti jäänyt havaitsematta. Eduskunnan kirjastolla puolestaan on melkein - mutta ei ihan - samanlainen linkki kuin Kansallisarkiston kirjastolla.
Hieman yllättävästi
Kansalliskirjaston fyysisistä kirjoista kertovassa tietueessa ei ole digitoidusta versiosta jälkeäkään. Dorian rakennetta on siis tulkittava niin, että vastuussa on SKS, joka onkin luonut digitoimalleen versiolle
ikioman tietueen.
SKS:n kirjastossa oleva fyysinen kappale on Helka-tietueessa, jossa EI näy linkkiä digitoituun versioon, jos URL:n alku on finlit.finna.fi eli ollaan SKS:n omassa Finnassa. Kun alkuun vaihtaa www:n, niin linkki ilmaantuu! Ja jos aluksi vaihtaa helka:n, linkki häviää!
En väitä ymmärtäväni käyttöliittymäsuunnittelusta mitään, mutta ihan on kuin olisin joskus kuullut, että käyttäjät arvostavat johdonmukaisuutta. Minä ainakin arvostan.
Jätetään kotitehtäväksi kokeilla, kuinka helppoa olisi havaita digitoidun kappaleen olemassaolo lähtemällä haussa liikkeelle siitä, että Salokankaan väitöskirja on sarjan Historiallisia tutkimuksia osa 116.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti